Olen porvoolaistunut vihreä kaupunkimetsäaktivisti, kaupunkisosiologi ja -maantieteilijä, sienestyksen, musiikin ja kirjoittamisen amatööri, jalkapallon moniharrastaja, isä, ulkoilija ja hyötyliikkuja. Olen yksin itse vastuussa blogini aineistoista ja mielipiteistä. Aineiston lainaaminen ilman lupaa kielletty.

24.10.2013

Haittaavatko yrittäjäjärjestöt pienyrittäjiä?

Pienet, yhden tai parin hengen yritykset, ovat avainasemassa uusien työpaikkojen luomisessa, puhumattakaan itsensä työllistävistä yksinyrittäjistä. Näitä firmoja on nimittäin ihan kaikkialla, esimerkiksi Porvoossa niitä on hyvin paljon. Kuitenkin palkkauksen sivukulut ja työllistämisbyrokratia käytännössä estävät palkkaamisen, ainakaan yksinyrittäjällä ei ole aikaa byrokratian pyörittämiseen. Se on suoraan pois hänen päätoiminnastaan.

Vaikka puheiden tasolla näyttääkin vallitsevan konsensus pienyrityksien tukemisesta, miksi se sitten on niin vaikeaa? Uskoisin yrittäjyyden tukemisen vaikeuden paljolti juontuvan siitä, että yrittäjyys samastetaan yrityksiin. Mitä tarkoitan tällä käsitemömmöllä?

Yrittäjyyden ääntä käyttävät tahot, siis yrittäjäjärjestöt edustavat yleensä vähintäänkin keskisuuria, vakiintuneita ja vakavaraisia yrityksiä. Niiden keulakuvat ovat usein jonkin sortin neuvoksia. Mitenkään vuoristoneuvoksien työpanosta vähättelemättä, niin kyllä he yrityksineen elävät ihan eri maailmassa kuin yhden hengen toiminimet. Tästä syystä ainakin poliittisen vasemmiston on hyvin vaikea kokea yrittäjyyden tukemisen esimerkiksi verohelpotuksilla hyvin vaikeaksi, sillä ei ole oikein uskottavaa tai näytä vilpittömältä, kun vuorineuvos tulee vaatimaan verohelpotuksia. Mitä hän niille tekisi? Siirtäisi liechtensteinilaiseen pankkiin ja muuttaisi Monacoon?

Vasemmistolle siis muistutukseksi: älkää ottako niin vakavissanne yrittäjäjärjestöjä. Ne eivät edusta pienyrittäjiä tai aja heidän asioitaan, pikemminkin ne ovat pienyrittäjille haitallisia. Ainakin ne tuottavat pienyrityksien kannalta imagohaittaa. Kuunnelkaa sen sijaan herkemmällä korvalla itsensä työllistäjiä, jotta he voisivat itsensä lisäksi työllistää jonkin muunkin.

Ei kommentteja: