Olen porvoolaistunut vihreä kaupunkimetsäaktivisti, kaupunkisosiologi ja -maantieteilijä, sienestyksen, musiikin ja kirjoittamisen amatööri, jalkapallon moniharrastaja, isä, ulkoilija ja hyötyliikkuja. Olen yksin itse vastuussa blogini aineistoista ja mielipiteistä. Aineiston lainaaminen ilman lupaa kielletty.

13.5.2013

Ensin tapetaan palvelut, sitten kunnat, sitten vasta asukkaat?

Kun nyt saatiin vihdoinkin hallituksen esitys sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestämisestä eli Sote-esitys, siinä viedään suurelta osalta suomalaisilta paitsi palvelut, myös oikeus vaikuttaa omiin asioihinsa, joko asiakkaan tai äänestäjän roolissa. Siinä todettiin:

"20 000–50 000 asukkaan kunnalla on oikeus pääsääntöisesti järjestää perustason sosiaali- ja terveyspalvelut. Vähintään noin 20 000 asukkaan kunta voi toimia perustason alueen vastuukuntana. Perustason sote-palveluja ovat lähinnä nykyiset terveyskeskusten ja sosiaalitoimen palvelut".

Lakkautetaanko sitten alle 20 000 asukkaan kunnat vai lopetetaanko niiden ihmiset? Jos näistä kunnista palvelut lopetetaan, samaten näissä kunnissa asuvilta ihmisiltä viedään perustuslaissa annettu oikeus vaikuttaa asioihinsa. Sote-esitys sanoo nimittäin alle 20 000 asukkaan kunnista seuraavaa:

"Alle 20 000 asukkaan kunnilla ei ole nykylain mukaisesti oikeutta järjestää itse sosiaali- ja terveydenhuollon palveluja."

Hallituksen tiedotteen Sotesta voi lukea klikkaamalla tämän bloggauksen otsikkoa.

Kirjoitus julkaistiin Uusimaa-lehdessä sunnuntaina 12.5.

Ei kommentteja: