Olen porvoolaistunut vihreä kaupunkimetsäaktivisti, kaupunkisosiologi ja -maantieteilijä, sienestyksen, musiikin ja kirjoittamisen amatööri, jalkapallon moniharrastaja, isä, ulkoilija ja hyötyliikkuja. Olen yksin itse vastuussa blogini aineistoista ja mielipiteistä. Aineiston lainaaminen ilman lupaa kielletty.

10.4.2013

Miehet, joita ei kiinnosta tekniikka

Autot ovat kuulemma miesten jatkeita. No, kun tulen töihin, jok'ikinen työpäiväni alkaa kollegoitteni (jotka ovat kaikki naisia) ihmettelyllä, taivastelulla ja voivottelulla, että voi voi, kun liikenne on sieltä, kiertää sieltä ja kuinka ähä kutti hänkin ohitti sen miehen ja näytti sille, 60 alueella 100. Niin niitä onnettomuuksia tehdään. Kas kun ei ole vielä yhtään mainittavaa rallikuskia tullut.

Olen peruslaskutoimituksissa aika haka, itse asiassa en tunne parempaa ynnääjää ynnä muuta. Ja kun löysin joskus 6-vuotiaana kotini roskiksesta piirilevyn, tavallaan se kiehtoi. Legojen rakentaminen kiehtoi ja kiehtoo minua edelleen suuresti, ja toinen lempileikkini oli Matchbox-autojen luettelointi. Niin että kyllä kai se päristely ja rakentaminen ovat geeneissä, tai ainakin minun geeneissäni. Jopa minun.

Parhaat koulukaverini olivat Suomen ensimmäisen polven nörttejä ennen kuin sanaa oli edes keksitty. Olen minä joskus miettinyt, että jos minäkin olisin alkanut suuntautumaan tietotekniikkaan, kai minustakin olisi saattanut tulla pettynyt linustorvalds, josta ei ihan tullutkaan.

Autossa istuessani katson aina maisemia enkä hallintalaitteita. Niin ei ainakaan niitä mikähäkkisiä tehdä. Ylipäätään suhteeni tekniikkaan on minimalistinen, tarveperustainen ja miltei vastahakoinen: omaksun yleensä kaikki innovaatiot pankkikorteista kännyköihin viimeisen kuudenneksen joukossa. Minulle tekniikka on aina väline, ei koskaan päämäärä itsessään. Ja sittenkin kun otan jonkun elämääni helpottavan tai peräti laajentavan innovaation käyttöön, opettelen käyttämään sitä periaatteella, että en opettele mitään ylimääräistä. Olen kuitenkin kunnon käännynnäinen: minusta tapaa tulla kaikkein kiihkeimpiä uuden teknologian matkasaarnaajia.

Olen mies, joka kun meni kännykkäkauppaan, sai myyjän sanattomaksi ja kanssa-asiakkaani tirskumaan kun vaadin saada ostaa matkapuhelimen, jossa ei ole lainkaan toimintoja saati ominaisuuksia. Teoreettisesti toimivana mutta käytännöllisesti ajattelevana ihmisenä olen tavannut hankkiutua suhteeseen naisten kanssa, jotka ovat sanan kaikissa mielissä humanisteja, siinä määrin, että ovat sietäneet epäteknisyyttäni ja asentaneet pesukoneen itse. Olisi kannattanut kyllä korjata se fillarikin itse eikä antaa sosiologille...

Kyllä täytyy kuitenkin myöntää, että en minä täydellinen ole kaikessa avuttomuudessani. Suvussani aloin säätämään digitaalikelloja kesäaikaan kun ei se muilta onnistunut ja stereotkin osaan kytkeä.

Kun oma jälkikasvu kasvaa, sitä osaa suhteuttaa omaan itseensä aina vain osuvammin. Jossakin se on ihan erilaista kuin itse, mutta seuratessani ystäväperheeni pojan sujuvaa Angry Birds-pelaamista Applen tappletilla, tajusin, että oma poikani on tullut isäänsä. Minun poikani. Hän ei myöskään välitä käyttää tekniikkaa yhtään sen enempää kuin kokee sen välttämättömäksi. Jos hän haluaisi etsiä itse ne televisiovideot juutuubista, hän kyllä tekisi sen. On tietenkin häviävän pieni mahdollisuus, että hänestä tulisi uusi Bill Gates, mutta luultavasti on kuitenkin siunauksellista että hänestä tulee oma itsensä.

Ei kommentteja: