Olen porvoolaistunut vihreä kaupunkimetsäaktivisti, kaupunkisosiologi ja -maantieteilijä, sienestyksen, musiikin ja kirjoittamisen amatööri, jalkapallon moniharrastaja, isä, ulkoilija ja hyötyliikkuja. Olen yksin itse vastuussa blogini aineistoista ja mielipiteistä. Aineiston lainaaminen ilman lupaa kielletty.

8.1.2013

Onko Hesari totuus ulkomaailmasta?

Kun taas, ties kuinka monennen kerran lakkautin Hesarin tilaamiseni siksi, että tulee niin kalliiksi tilata kahta päivittäistä sanomalehteä, huomaan nopeasti jääneeni paitsioon siitä, mitä Porvoon ulkopuolella tapahtuu. Uusimaata lukiessa pysyy kyllä ihan kiitettävästi kärryillä Porvoosta, mutta Uusimaan koti- ja ulkomaanosasto ei ansaitse edes mainintaa.

Olisin esimerkiksi ollut ihan pihalla tästä tuoreimmasta telakkatapauksesta, jollei sitä oltaisi persuteltu yleisönosastolla ja tekstiviestipalstalla. Analyysejä tästä tapauksesta en muista Uusimaa-lehdessä nähdyn, saati edes uutista. Kaikki muukin valtakunnallisesti kovin tärkeä olisi päässyt pakenemaan huomioni, kuten esimerkiksi Sauli Niinistön uudenvuodenpuhe tai Juhana Vartiaisen höläytykset.

Ellei olisi Facebookia. Sinne onneksi valppaat ystäväiseni linkittävät näitä ulkomaailman sammakoita ja referoivat niitä, käyvät keskustelua keskustelusta jota en ole kuullut. Ilman ensi käden viitteitä tieteellisen lähdekritiikin oppineen ihmisen tulee kuitenkin olla varovainen mitä kommentoi.

Hesarin lakkauttaminen siis syrjäyttää ulkomaailmasta ja ulkopuolisesta todellisuudesta. Tosin yhtään parempi ei ole Hesarin tilaajienkaan tilanne. Monien maailmankuva järkkyi kun aamukahvipöydälle mahtuukin yht'äkkiä tablettitietokone tabloidikokoiseksi kutistuneen lehden viereen, ja lehden kutistuessa kutistuu myös maailmankuva. Monien maailmankuva kapeni jo tässä vähän aikaa sitten kun Hesari päätti rajoittaa pääsyä maksuttomaan nettiaineistoonsa max. 5 juttua/asiakas/viikko, jolloin siinä saattaa käydä niin, että jos on erehtynyt otsikon perusteella avaamaan viisi toissijaista artikkelia niin loppuviikko saadaan kärvistellä eristyksissä ulkomaailmasta. Mikä tuhoisinta, on ihan pihalla niistä alkuperäislähteistä, joita sadat Naamakirja-kaverit linkittelevät ja kommentoivat.

Jos Hesarin koon kutistuminen järkyttää kovin monien sielunrauhaa, tämä kertoo siitä, että Hesari on enemmän kuin yksi helsinkiläinen sanomalehti. Se on monille tiedonvälityksen symboli, kansallinen instituutio ja erottamaton osa omaa elämäntapaa. Ehkä Hesari-säikähdys on tulkittava positiivisesti: lamasta huolimatta, mitään kovin säikäyttävää ulkomaailmassa ei sittenkään tapahdu ja omassakin elämässä asiat taitavat olla suurin piirtein mallikkaasti jos yksi (pieni) sanomalehti niin järkyttää.

Ei kommentteja: