Olen porvoolaistunut vihreä kaupunkimetsäaktivisti, kaupunkisosiologi ja -maantieteilijä, sienestyksen, musiikin ja kirjoittamisen amatööri, jalkapallon moniharrastaja, isä, ulkoilija ja hyötyliikkuja. Olen yksin itse vastuussa blogini aineistoista ja mielipiteistä. Aineiston lainaaminen ilman lupaa kielletty.

11.1.2013

Helsinki rikkoo hyvän välitystavan ohjetta Puotilassa

Asunto- ja kiinteistökaupoissa ostajaehdokkaat ovat joutuneet perinteisesti tekemään tarjouksensa sokkona, John Rawlsin oikeudenmukaisuusteorian mukaisesti. Kiinteistövälitysalan Keskusliiton Hyvän välitystavan ohjeen mukaan "välitysliikkeen ei lähtökohtaisesti pidä eikä sillä myöskään ole velvollisuutta kertoa aiemman tarjouksen rahamäärää tai muita ehtoja". Rawlsin oikeudenmukaisuusteoriassa oli alunperin kyse siitä, että ihmiset saisivat valita sokkoina omiin tarpeisiinsa parhaan yhteiskuntamuodon, tietämättä sitä, mihin heidän valintansa käytännössä tulee johtamaan. Rawls kutsuu tätä tietämättömyyden verhoksi.

Helsingissä tietämättömyyden verhon taakse jäi Hare Krishna-liike. Kun kiinteistölautakunta sai valittavakseen kaksi tarjousta tyhjäksi jääneen Puotilan kartanon ostamiseksi, vain toiselle ostajakandidaatille tarjottiin mahdollisuus korottaa tarjoustaan. Tämä tarjokas ei ollut Hare Krishna-liike, kenties siksi, että kunnallispoliitikot Helsingissä ovat saaneet pelästyneitä ja järkyttyneitä puheluita, että herra ties mitä hihhuleita näille kulmille päästetään, parhaimpien nimby-periaatteiden mukaisesti.

Tästä Rawlsin tietämättömyyden verho-mallista on luopunut kiinteistönvälittäjistä osittain ainakin Kiinteistömaailma, jonka tarjouskauppamallissa kaikki lähtöhinnan ylittäneet tarjoukset julkistetaan nettiin avoimesti kaikkien nähtäville. Reilu peli, tosin tässä oikeudenmukaisuus on määritelty aivan toisella tavalla kuin Rawlsin mallissa. Helsingin kaupungin malli näyttää olevan kummallinen välimuoto rawlsilaista ja Kiinteistömaailman Tarjouskauppa -mallia, vaikka Vihreiden esitys lautakunnassa lähti rawlslaisesta oikeudenmukaisuuskäsityksestä. Kiinteistölautakunnan niukka - jälleen kerran Helsingissä niin tutuksi tullut 5-4 enemmistö - päätti kuitenkin toisin, ja toimia hyvän välitystavan ohjetta vastaan.

Pelästyikö Helsingin kiinteistölautakunta vihaisia nimbyjä? Se, mikä koskee yksityisiä kiinteistönmyyjiä, ei siis koske Helsingin kaupunkia.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Tökeröä! No, nyt nähdään sitten millainen on businessmiesten lupaama "itähelsinkiläinen kulttuurikeskus". Nimim. Kontulan kovin jätkä.

Anonyymi kirjoitti...

Eiköhän tää itähelsinki oo jo ihan tarpeeksi kulttuuri painotteinen.

Toivottavasti hianon talon löytää taho joka kunnostaa sen vastaamaan suomalaista kulttuuria ja pysyyn pystyssä jatkossakin.