Olen porvoolaistunut vihreä kaupunkimetsäaktivisti, kaupunkisosiologi ja -maantieteilijä, sienestyksen, musiikin ja kirjoittamisen amatööri, jalkapallon moniharrastaja, isä, ulkoilija ja hyötyliikkuja. Olen yksin itse vastuussa blogini aineistoista ja mielipiteistä. Aineiston lainaaminen ilman lupaa kielletty.

12.1.2013

Ehdotukseni Uusimaan kuntajaoksi

Nyt kun on saatu ehdotuksia Uusimaan ja metropolialueen uudeksi kuntajaoksi, seuraavaksi esitän näistä riippumattoman oman mallini. Malli on myös riippumaton jo olemassaolevista kuntarajoista.

Metropolialue: paras vaihtoehto on saada Espoo, Kauniainen, Helsinki ja Vantaa yhteen. Tällöin Kirkkonummi voidaan vielä ottaa mukaan tai sitten yhdistää se Siuntion ja ehkä Vihdin kanssa. Toissijaisena vaihtoehtona on yhdistää Espoo, Kirkkonummi (ainakin Veikkola, eteläosan voi yhdistää kaksikielisten rannikkokuntien kanssa), Kauniainen ja Vihti, ja idemmässä Helsinki, Vantaa ja osa Sipoosta. Lisäksi voidaan tutkia nykyisen Espoon pirstomista siten, että Nuuksion alue liitetään Veikkolan, Vihdin ja ehkä Karkkilan kanssa yhteen. Jo nykyisellään käytännössä kaksikaupunkinen Vantaa yhdistyy nyt M-junan myötä, ilman sitä olisin senkin voinut jakaa kahteen siten, että Länsi-Vantaa olisi voinut yhdistyä Klaukkalan ja Lahnuksen alueen ja Itä-Vantaa Sipoon kanssa.

Keski-Uusimaa: Klaukkala nykyiseltä Nurmijärveltä kannattaa yhdistää Helsinki-Vantaa-Espoo-Kaunaisiin, sieltähän nyt asioidaan paljon pääkaupunkiseudulle ja jopa Lahnukseen Espoon puolella. Loput Nurmijärvestä kannattaa liittää Hyvinkääseen, Rajamäkihän on nyt jo miltei Hyvinkäätä. Lisäksi ainakin osa Mäntsälästä kannattaa liittää Hyvinkääseen, sillä siellähän mäntsäläläiset käyvät julkisissa palveluissa, samaten Jokela nykyisestä Tuusulasta. Kerava, Tuusula ja Järvenpää ovat yksi ja sama alue, ja niitä ei kannata erottaa toisistaan. Mukaan voi ottaa vielä Nikkilän ja ehkä Pornaisen tai osan siitä.

Jo valmiiksi elinkelvottomista kunnista - siis palvelujen ja työpaikkojen suhteen epäomavaraisista - ei tule elinkelpoisia liittämällä sellaisia yhteen. Esimerkiksi Pornaisista ja Mäntsälästä ei tule elinkelpoista kuntaa, vaikka siihen liittäisi vielä yhteen Askolankin.

Pornaisten itäosan taas voisi ehkä liittää yhteen Askolan, Pukkilan ja Porvoon kanssa. Askolaa ja Pukkilaa ei kannata erottaa toisistaan, ovathan niiden opetustoimet nyt hyvin verkottuneita. Tähän Itä-Uusimaan suurkaupunkiin liitettäköön myös Itä-Sipoo ja Loviisan puolelta Isnäs ja vanhan Pernajan alueet. Loviisa ja Lapinjärvi muodostaisivat oman kuntansa, ja Myrskylä, joka jo nyt on paljolti suuntautunut Päijät-Hämeeseen, ostaen sosiaali- ja terveyspalvelunsakin sieltä, liitettäisiin Orimattilaan, myöhemmin ehkä Lahteenkin.

Läntiseen Uusimaahan tulisi kaksi kuntaa: suur-Lohja ja Raasepori. Karkkilan voisi yhdistää Vihdin kanssa; Nummi-Pusulaan minä en uskalla koskea.



Ei kommentteja: