Olen porvoolaistunut vihreä kaupunkimetsäaktivisti, kaupunkisosiologi ja -maantieteilijä, sienestyksen, musiikin ja kirjoittamisen amatööri, jalkapallon moniharrastaja, isä, ulkoilija ja hyötyliikkuja. Olen yksin itse vastuussa blogini aineistoista ja mielipiteistä. Aineiston lainaaminen ilman lupaa kielletty.

7.12.2012

Porvoon Vihreiden toimintasuunnitelma vuodelle 2013



Porvoonseudun Vihreät ry
Toimintasuunnitelma vuodelle 2013
Porvoonseudun Vihreät lähtee vuoteen 2013 hienoista asetelmista. Jäsenmäärämme on ollut tasaisessa kasvussa jo eduskuntavaaleista 2011, ja mukaan on tullut paljon uusia, aktiivisia, idearikkaita ja toiminnan kehittämiseen sitoutuneita jäseniä.  Kun päättyvän vuoden toimintaa on värittänyt kahdet vaalit, vuonna 2013 ei pidetä ainoitakaan vaaleja. Ensi vuosi onkin erinomaista aikaa vihreän paikallistoiminnan kehittämiselle.
Kuntavaaliehdokkaiden ja jäsenten kesken on toivottu osallistumista säännölliseen talkootoimintaan Porvoossa. Lisäksi yhteyksien aktivoimista lähikuntien Vihreisiin on toivottu, ja vaalienvälisen yhteistyön virittelyä myös puoluerajojen ylitse.  

Porvoon Vihreät toteuttaa ensi vuonna:
- Fillariblogin perustamisen. Tutkitaan mahdollisuutta perustaa se yhdistyksen valmiille WordPress-pohjalle.
- Fillariklinikka ja pyöräilytapahtuma, luultavasti keväällä lumien sulettua. Tehdään polkupyörien perushuoltoa ja pienehkö pyöräretki.
- Viherpeukkutalkoot. Nyt syksyllä pidetyistä Viherpeukkutalkoista, jossa äänestetään siivottavasta/kaunistettavasta/kunnostettavasta julkisesta tilasta, tulee perinne.
- Lähiruokapiiri, joka kokoaa Porvoon ja lähialueiden lähi-, luomu- ja vegaaniruoasta kiinnostuneet vaihtamaan raaka-aineita, reseptejä ja kokkaamaan.
- Perustetaan yhdistyksen sähköpostilistan rinnalle sidosryhmien postituslista, johon kutsutaan mukaan meitä lähellä olevia tahoja muista kansalaisjärjestöistä ja poliittisista ryhmistä.
- Tehdään Porvoon joukkoliikenneselvitys: selvitetään, mikä olisi kannattavin tapa parantaa Porvoon sisäisen joukkoliikenteen palvelutasoa ja Porvoo-Helsinki-välin liikennöintiä. Tässä yhteydessä otetaan kantaa mahdolliseen HSL:n jäsenyyden hakemiseen.
- Yleisötapahtuma, jolla kerätään yhdistykselle varoja, kuten pop up -ravintola ravintolapäivänä, mukana Eetti, Vegaaniliitto...
- Avoimia keskustelutilaisuuksia jäsenhankintaa varten, mukaan kutsutaan esimerkiksi kansanedustaja
- On mukana Mahdollisuuksien torilla
- Järjestää tarpeen tullen paikallista osallistuvaa kansalaisaktivismia ja osallistutaan muiden tahojen järjestämään osallistuvaan kansalaisaktivismiin.

Edellämainittujen lisäksi Porvoonseudun Vihreät edistää, tukee tai vastustaa seuraavia asioita:
- pyrkii järjestämään yhteistilaisuuksia muiden kansalaisjärjestöjen kanssa
-  puolustaa museorautatietä ja –asemaa miljöineen
- edistää Reilua kaupunkia ja lähi –ja luomuruokaa
- kaupunkimetsäkokonaisuuksien pilkkomista vastustetaan, yhdyskuntarakenteen tiivistämistä kannatetaan

Yhteyksiä tiivistetään mediaan tapahtumien kautta: paikallislehdille ja radioille vinkataan yhdistyksen tapahtumista.

Ei kommentteja: