Olen porvoolaistunut vihreä kaupunkimetsäaktivisti, kaupunkisosiologi ja -maantieteilijä, sienestyksen, musiikin ja kirjoittamisen amatööri, jalkapallon moniharrastaja, isä, ulkoilija ja hyötyliikkuja. Olen yksin itse vastuussa blogini aineistoista ja mielipiteistä. Aineiston lainaaminen ilman lupaa kielletty.

12.12.2012

Miksi ainoastaan muslimit syyllistetään

- naisten alistamisesta
- politiikan alistamisesta uskonnolle
- kulttuurin alistamisesta uskonnolle
- yksittäisistä väkivallanteoista?

Kun niinkutsutut maahanmuuttokriitikot syyllistävät muslimeita ryhmänä ja siten myös ryhmään kuuluvia ihmisiä siitä, että islaminuskosta voidaan dokumentoidusti osoittaa, että naisten asema ei ole tasa-arvoinen miesten kanssa, mikseivät he ole huolissaan siitä, että meillä Suomessa lestadiolaisnainen ei saa edes puhua, vaikka häneltä kysyttäessä hänen mielipidettään tai hänen omista asioista, hänen on pidettävä suunsa kiinni. Aviomies edustaa häntä, ja sellaisen puuttuessa isä. En ole varma, onko tässä tapauksessa parempi olla miehen alistama vai miehetön ja siis ei-ihminen.

Kun niinkutsutut maahanmuuttokriitikot syyllistävät muslimeita ryhmänä ja siten myös ryhmään kuuluvia ihmisiä siitä, että joidenkin maiden yhteiskuntajärjestelmä on virallisesti islamilainen, on meilläkin valtionkirkko, jota ei pääse pakoon sen koommin ateistipresidentti kuin varusmieskään. Ja kun he syyllistävät muslimeita siitä, että jotkut ääriryhmät tai näiden nimissä esiintyvät laittavat terroritekojensa päälle uskonnon nimeä kantavan nimilapun, eivät kristittyjen ristiretketkään vallan verettömiä olleet. Ja jos ajatellaan Yhdysvaltoja, niin siellä uskonto on niin läpeensä politisoitu, eikä oikeastaan uskonto vaan uskonnot ja uskonnollisuus, että siellä ateistipresidenttiehdokas on vähintäänkin epäilyttävä. Tiedä mikä marksisti siellä Troijan puuhevosena ratsastaisi.

Kun niinkutsutut maahanmuuttokriitikot syyllistävät muslimeita ryhmänä ja siten myös ryhmään kuuluvia ihmisiä siitä, että nämä niinkutsutut kriitikot itse sekoittavat kulttuurin ja uskonnon toisiinsa, koettaen sotkemalla mukaan rodun käsitteen vielä vahvistaa tätä sidosta, he ovat ymmärtäneet täysin väärin päin. Uskonnot ovat yksi mahdollinen inhimillisen sivilisaation kulttuurinen ilmenemismuoto, mutta vain yksi. Kulttuurit ovat yläkäsite, joka kattaa myös uskonnot, ei päinvastoin.

Kun niinkutsutut maahanmuuttokriitikot syyllistävät muslimeita ryhmänä ja siten myös ryhmään kuuluvia ihmisiä siitä, että joskus joku muslimi on saatu kiinni siitä, että tämä on erehtynyt luulemaan ketä hyvänsä jukiksi eli puukkotukiksi niin kyllä maar se meikäläisiltä häjyiltäkin onnistuu. Ei tarvita Sofi Oksasta kertomaan meille sitä, että ei tarvita kansallispukua, jotta voi kantaa puukkoa, jota muuten sitä puukkoakaan ei tarvita järjestämään tappelua vaikka olemattomasta ja sitäpaitsi tyhjästä viinapullosta vaikka oman itsensä kanssa.

Vähän siis reiluutta ja johdonmukaisuutta siihen argumentatioon, kiitos.


Ei kommentteja: