Tämäniltaisen "suuren kansallisen nuorten syrjäytymisillan" kunniaksi voin nyt kantaa korteni kekoon. Lupasin ennen vaaleja eräälle pitkän linjan nuorisotoimijalle esittää jotakin rakentavaa sen sijaan että vain yhdyn presidentti Niinistön niksi-Pirkan arvostelijoihin. No, tässä tulee yksi niksi lisää.
Jos tarpeeksi usein sanotaan, että ei tuolla asuinpaikalla, noilla
papereilla tai noilla naamalla oikein ole mihinkään, niin aina muutama
erehtyy ottamaan tuollaiset lopullisena tuomiona. Toisten ihmisten leimaamista ei kertakaikkiaan saa tehdä. Sanat ovat tekoja.
Olen kasvanut viime aikoina pikku hiljaa ymmärtämään, että aivan liian vähän ihminen saa tunnustusta ja kehua, saati päänsilitystä. Jos sellaista ei saa edes kotonaan, sitten on ihminen hukassa. Ja aika moni on, koska heillä ei ole kotia, tai ainakaan sellaista kotia, jossa jaettaisiin mitään muuta kuin nyrkkiä.
Toisen kehuminen on helppoa. Etenkin kun jokainen meistä osaa jotakin. Ja silloinkin kun ei tee mitään ihmeellistä, tekee kuitenkin jotakin. Jos ei jokainen meistä ole maailman kaunein tai paras, tämän savotan voi aloittaa kehumalla työkavereitaan, ja tässä esimiestehtävissä toimivilla on erityisvastuu. Ja muulloinkin voi kehua toista vaikka fiksuksi tai kauniiksi.
Kehuminen on ihan helppoa. Ei niiden arkisten tekojen tarvitse olla niin ihmeellisiä: voi sanoa esimerkiksi että hyvin sanottu. Tai hyvin siivottu, tyylikkäästi pukeuduttu tai hienosti ripustetut pyykit. Tämän voi jokainen aloittaa jo huomenna! Eikä kehumista tarvitse lopettaa kun kehuttava aikuistuu: kehu kaikkia lähimmäisiäsi!
Sitten vielä toinen arkinen vinkki: jos sinulla on auto ja naapurissasi on työtön, vie hänet Kuninkaanportin työkkäriin!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti