Olen porvoolaistunut vihreä kaupunkimetsäaktivisti, kaupunkisosiologi ja -maantieteilijä, sienestyksen, musiikin ja kirjoittamisen amatööri, jalkapallon moniharrastaja, isä, ulkoilija ja hyötyliikkuja. Olen yksin itse vastuussa blogini aineistoista ja mielipiteistä. Aineiston lainaaminen ilman lupaa kielletty.

21.10.2012

Omaa etuaan ne vain ajavat?



En ymmärrä, kuinka niin usein kuulee sanottavan, että poliitikot vaan omaa etuaan ajavat. On paljon itsekkäämpi päätös, jos entinen poliitikko on olematta ehdokkaana, luopuu politiikasta ja tuottaa pettymyksen niille, jotka ovat laskeneet sen varaan, että voisivat äänestää sinua.

Aika paljon politiikkaan menee aikaa ja omaa rahaa kuluu enemmän kuin mitä siitä saa mahdollisina luottamushenkilöpalkkioina takaisin. Toistettakoon se vielä kerran: kunnallispoliitikot eivät saa palkkaa, joskin he keskimäärin ansaitsevat enemmän kuin kuntalaiset. Minulla tätä vaaraa ei tosin ole, olen tienannut merkittävästi yli 2000 kuussa vain 11 kk ajan elämästäni.

Hauskaa politiikka on, muutenhan tätä ei tekisi. Olen nyt kolmansissa kuntavaaleissa ehdokkaana; lisäksi kolmissa eduskuntavaaleissa tukiryhmäläisenä ja neljissä presidentinvaaleissa tukiryhmäläisenä. Kansanedustajistani kaksi on valittu, presidenteistäni nolla. En tee tätä nostaakseni omaa häntääni tai kenenkään muunkaan; jos näin olisin tehnyt, olisin valinnut aina voittajan, jonka puolella olla.

Uskoa politiikka vaatii, ei ilman idealismia tätä tekisi. Samaten tarvitaan kovaa päätä jatkaa puskemista kun kaikki asiat, joihin uskoo, eivät välttämättä kelpaa enemmistölle vaikka niitä tarjoilisi kultatarjottimella. Samaten tässä tarvitaan hyvää virtsarakkoa, jotta jaksaa seistä kylmässä tuulessa jakamassa kahvia. Ja hörppimässä kahvia.

Kunnallispoliitikko elää jatkuvassa riittämättömyydentunteessa, kun hän ei ehdi päivätöiltään ottamaan vastaan juuri mitään niistä vierailukutsuista, jotka tapahtuvat virka-aikana, kun ei niitä asukas-, järjestö- ja klubitaloja oikein voi vaatia pitämään oviaan auki iltaisin ja viikonloppuisin kun on niiden työntekijöidenkin uusinnettava työvoimansa.  Kunnallispolitiikka ei ole työtä. Parhaiten siihen olisi aikaa eläkeläisillä ja työttömillä. 

Wannabe-poliitikon perheeltä vaaditaan myös paljon, ihan yhtä paljon kuin oikeankin poliitikon. Politiikka on tietyssä määrin perheyritys, jossa perheenjäsenet usein huomaamattaan huomaavat olevansa mainostenjakajia, leipojia, sponsoreita ja päänsilittäjiä. Neljä vuotta sitten kuntavaaleissa olin juuri tullut isäksi, ja olin vaalien takia liian vähän läsnä poikani elämässä hänen ensimmäisenä kahdeksana kuukautenaan. Omia läheisiään ei voi koskaan kylliksi kiittää.

En sano tätä kaikkea siksi, että katsoisin ansaitsevani uhrautumisesta kiitosta. Marttyyriksi heittäytyvä wannabe-kunnallispoliitikko on olento, josta kannattaa pysytellä loitolla. Kiitoksien takia politiikkaa ei tehdä; poliitikko elää satunnaisista onnistumisentunteista, niistä harvinaisista kerroista kun hän on saanut muita taivuteltua oman asiansa puolelle.


Kiitos Sanna Hellströmille blogi-ideasta!

Ei kommentteja: