Olen porvoolaistunut vihreä kaupunkimetsäaktivisti, kaupunkisosiologi ja -maantieteilijä, sienestyksen, musiikin ja kirjoittamisen amatööri, jalkapallon moniharrastaja, isä, ulkoilija ja hyötyliikkuja. Olen yksin itse vastuussa blogini aineistoista ja mielipiteistä. Aineiston lainaaminen ilman lupaa kielletty.

25.10.2012

Miten terveyspalvelut kuntoon?

Äsken päättyneessä kuntavaalitentissä kaikki puoluejohtajat näyttivät olevan sitä mieltä, että terveyspalvelut tulevat kyllä kuntoon, kunhan lääkäripula terveyskeskuksissa saadaan kuntoon, riippumatta siitä, mikä oli kanta ulkoistamiseen/yksityistämiseen ja siihen, tarvitaanko tähän Tony Halmeen vai Jorma Ollilan hartiat. Ja siitäkin kaikki näyttivät olevan herttaisen yksimielisiä, että lääkäripula ikään kuin itsestään selviintynyy kun työilmapiiri, johtaminen ja tietojärjestelmät saadaan kuntoon.

No hyvä. Jos terveydenhuolto tulisikin kuntoon vain kouluttamalla tai hankkimalla lisää lääkäreitä, siitä vaan sitten muuntokouluttamaan hoitajat lääkäreiksi ja päivittämään työttömät perushoitajiksi. Niitä tietojärjestelmiä käyttävät muutkin kuin lääkärit, mikä Timo Soinille muistutettakoon. Ja niihin lääkäri-hoitaja -työpareihin kuuluu toinen osapuoli, joista yksi vain on lääkäri, mikä Jyrki Kataiselle muistutettakoon.

Jos lääkärille sallitaan omaan työhön vaikuttaminen, terveydenhuollon työkulttuuri ei sillä suttaannu, koska se on niin hierarkkinen, että kun osastonlääkäri (suomeksi: virkaiässä vanhempi erikoislääkäri) ymmärtää, että hänen ei tarvitse tehdä röntgenpassitusta, hän nakittaa sen sairaalalääkärille (nuorempi erikoistuva lääkäri), joka ei ehdi tekemään sitä, koska hänelle on nakitettu myös kaikki osastonlääkärin kontrollikäynnit, joita osastonlääkäri ei ehdi tekemään koska erikoisosaajista on pulaa. Ja silloin kuvaan astuvat osastonsihteerit, jotka tulostavat ne samat puuttuvat röntgenpassitukset viitenä aamuna peräkkäin, aina uuden sairaalalääkärin tehtäviksi. Ja kun niitä taaskaan ei olla tehty, lähetti potkaisi kissaa eli sairaanhoitaja huusi osastonsihteerille.

Sitä minä myöskin ihmettelin, että työelämän reilujen pelisääntöjen puolesta puhuvat demarit olisivat valmiita uhraamaan nuorten lääkäreiden orastavan motivaation ja hiipuvan jaksamisen alalle pakottamalla heidät terveyskeskuksiin, joita edes demarit itse pidä houkuttelevina työympäristöinä.

Tilanne ei olisi näin paha, jos ennaltaehkäisy oltaisiin otettu vakavasti. Siitä ei tässä ohjelmassa puhunut kuitenkaan kukaan muu kuin Ville Niinistö.

Ei kommentteja: