Olen porvoolaistunut vihreä kaupunkimetsäaktivisti, kaupunkisosiologi ja -maantieteilijä, sienestyksen, musiikin ja kirjoittamisen amatööri, jalkapallon moniharrastaja, isä, ulkoilija ja hyötyliikkuja. Olen yksin itse vastuussa blogini aineistoista ja mielipiteistä. Aineiston lainaaminen ilman lupaa kielletty.

3.9.2012

Huippuosaaja, minäkö?

Kannatan kuntauudistuksia jo siksikin että loppuisi ainainen kilpailu huippuosaajista. Keitä he sitten ovat?

Minä olen valtiotieteiden maisteri, jolla on kaupunkimaantieteen jatko-opintoja ulkomaisesta yliopistosta. Olen selvittänyt kansainvälistä tutkimusrahoitusta, koordinoinut kansainvälistä pianopedagiikkaprojektia, tehnyt selvityksiä nuorten osallisuudesta ja sosiaalisesta työllistämisestä, kehittänyt asukastoimintaa RAY-projektin vetäjänä, opettanut filosofiaa ja tutkimusmenetelmiä, toiminut osaamisyrittäjänä, laatinut kansainvälisen hyvän vanhustenhoidon kriteeristön, puhumattakaan Messukeskuksen siivoamisesta, tilastoatk-manuaalien kopioinnista ja yksityisoikeudellisten asiakirjojen tietokoneistamisesta. Minun luulisi siis olevan tavoiteltua riistaa, niitä joille suorastaan tyrkytetään ilmaisia omakotitontteja.

Ei se kuitenkaan näin mene. Saatan osata kaikenlaista, ainakin 4- ja puolivuotiaan poikani mielestä, mutta veroja ei ihan kauheasti maksettavaksi tuloistani riitä. Minulla on ollut elämässäni 11 kuukautta edes jokseenkin keskipalkka, kolme tonnia. Muun ajan se on ollut 1800-2100 euron välistä, ja hanskaan on jäänyt joskus vähemmän kuin vetävän käteen.

Keitä he ovat sitten, huippuosaajat? Ovatko kallispalkkaiset viestintä-, ratkaisu- ja SAP-konsultit huippuosaajia? Ainakin he lienevät kelpo veronmaksajia, designkuluttajia, jotka harrastavat kukkarollaan. Ihan varmasti Esa-Pekka Salonen, Kaija Saariaho, Karita Mattila, Linus Torvalds ja Sofi Oksanen ovat huippuosaajia. Entä Kimi Räikkönen, Teemu Selänne ja Jari Litmanen? Millä perusteella he valitsevat asuinpaikkansa? Onko heidän osaamisestaan hyötyä kunnalle? Lasse Virenistä varmasti on, hänhän on tunnetumpi kuin kotikuntansa, jonka valtuustoa hän sivumennen sanoen on johtanut ja edustanut sitä Arkadianmäelläkin. Joskin he saattavat olla huippuosaajia, hyviä veronmaksajia he eivät välttämättä ole. Pitäisikin siis lopettaa löyhä löpinä huippuosaajista, jotka sekoitetaan "hyviin" veronmaksajiin; varminta kuitenkin olisi ihan oikeasti helpottaa seutukunnallista maankäytön, ympäristön, elinkeino- ja työllisyyspolitiikan sekä liikenteen suunnittelua, kaikki edellämainitut sektorit yhdessä.

Asunnot olisivat tuntuvasti halvempia, jos ylikunnallinen kaavoitus olisi mahdollista, samoin joukkoliikenne. Nyt esimerkiksi Helsingin ja Vantaan rajalla Mellunmäki alkaa ennenkuin Länsimäki loppuu, ja moottoritiebussit menevät Jakomäen ohitse, ja Helsingin puolella mutta väärällä puolella rataa asuvat invalidit joutuvat maksamaan seutulippuja. Missään tässä ei ole mitään järkeä. Kuntarajoja ei näemmä ole mahdollista ylittää muuten kuin hävittämällä ne. Ja kyllä niitä pitää aktiivisesti hävittää, ainakin suurkaupunkiseuduilla. Niin olisi varaa kaltaisillani väärintunnistetuilla huippuosaajillakin asua ja elää.





Ei kommentteja: