Olen porvoolaistunut vihreä kaupunkimetsäaktivisti, kaupunkisosiologi ja -maantieteilijä, sienestyksen, musiikin ja kirjoittamisen amatööri, jalkapallon moniharrastaja, isä, ulkoilija ja hyötyliikkuja. Olen yksin itse vastuussa blogini aineistoista ja mielipiteistä. Aineiston lainaaminen ilman lupaa kielletty.

5.9.2012

Ekstran ulko- ja intran sisäpuolella

Ymmärsin vasta eilen, nettiä 16 vuotta käytettyäni ja tietoverkkoja jo 21 vuotta harrastettuani, että en ymmärrä, mitä tarkoittaa extranet. Kun eräs ystäväni valisti minua, että kyse on jonkun yhteisön sellaisesta paikasta, jonne pääsee vain salasanoilla, tämähän kuulosti minun korvaani samalta kuin intranet. Extranet-nimiseen paikkaan en ole missään organisaatiossani tähän saakka törmännyt, ja intranet-nimisen paikan olemassaolosta olen ollut tietoinen vain yhdessä organisaatiossa, ja sielläkin sattumalta. Tässäkin tapauksessa kuulin sen sattumalta sisältävän perehdytystietoa, jolle olisi ollut käyttöä jo pari kuukautta aikaisemmin, mutta ensin ei ollut järjestelmän käyttäjätunnusta ja sitten kahden kuukauden päästä kuulin että tämän käyttäjätunnuksen lisäksi oli vielä toinenkin henkilökohtainen sähköinen ID (vai oliko kyse freudilaisesta id:stä pienellä), jota tämän perehdytysmateriaalin käyttämiseen ekstra- taikka intranetissä oltaisiin tarvittu.

Minä olen luullut, että "intra" tarkoittaa jonkun sisällä ja extra jonkun ulkopuolella. Miten voi päästä loggautumaan salasanoilla jonkun ulkopuolelle? Onko kyse ulkovarastosta, jonne on eri avaimet kuin vaikka vaatekaappiin? Onko sellaisen käyttäminen välttämätöntä? Mitä sellaisessa on, työkaluja vai aseita? Setä tarttee nyt rautalankaa.

Olen kymmenien erilaisten nettisaittien käyttäjä. Minulla on kaksi henkilökohtaista sähköpostia, joista toista en pysty lukemaan työpaikallani, ja töissäni on vielä kaksi erilaista käyttäjätunnusta ja salasanaa, plus kolmet pankkitunnukset päälle ja vielä lisäksi kolmen muovikortin tunnukset ja kirjastokortti, puhumattakaan puhelimen pin-koodista. Vai oliko se isoilla kirjaimilla, PIN. Sitten vielä kotitietokoneessani on salasana.

On hyvin siinä ja siinä, että hallitsen tämän kaiken. Huonompina päivinäni en hallitsekaan, vaan saatan unohtaa jonkun viimeksi edellisenä päivänä käyttämäni tunnuksen, ja vain tämän vuoksi olen aika ajoin joutunut tilailemaan uusia kirjastokortteja tai pankkitunnuksia.

Tietoturvasyistä salasanoja ei saisi kuulemma yhdistellä. No, eipä tästä olisi mitään apuakaan, sillä käyttäjätunnuksetkin ovat vielä spesifejä. Sitten niitä ei kuulemma myöskään saisi kirjoitella ylös mihinkään muistilapuille tai tietokoneillensa, sillä rosvo voi viedä muistilaput ja virtuaalirosvo sähköiset muistilaput.

En oikein voi julistaa itseäni holhouksenkaan alle, sillä silloin menettäisin kaikki kansalaisoikeuteni. Töitä en saisi, en voisi toimia isänä, kuntavaaliehdokkaana, poliittisen paikallisyhdistyksen puheenjohtajana tai joskus mahdollisesti saada pankkilainaa. Tarvitsisin henkilökohtaisen tietohallintoassistentin. Ai niin, enhän voikaan julistaa itseäni holhouksenalaiseksi, sillä tämän tehdessäni en olisikaan holhouksenalainen!

Älkää siis antako minulle enää lisää käyttäjätunnuksia ja salasanoja. Lisätoiveena esitettäköön, että toivoisin saavani kaiken näiden salasanojen ja tunnusten takana olevan tiedon jossakin muussa muodossa. Mieleeni muistuu koomikkolegenda Groucho Marxin huoli kun hänet hyväksyttiin johonkin yhdistykseen: hän jätti samantien eroanomuksensa, sillä hän ei halunnut kuulua sellaiseen yhdistykseen, joka hyväksyy hänet jäsenekseen. Voisin esittää saman toiveen kaikille tunnusten takana oleville yhteisöille: älkää ottako minua jäseneksenne!

Ei kommentteja: