Olen porvoolaistunut vihreä kaupunkimetsäaktivisti, kaupunkisosiologi ja -maantieteilijä, sienestyksen, musiikin ja kirjoittamisen amatööri, jalkapallon moniharrastaja, isä, ulkoilija ja hyötyliikkuja. Olen yksin itse vastuussa blogini aineistoista ja mielipiteistä. Aineiston lainaaminen ilman lupaa kielletty.

30.9.2012

Kokoomus kannustaa lorvailuun ja kurittaa terveitä

Kokoomuksen puoluevaltuusto hyväksyi aloitteen, jonka mukaan ensimmäinen sairauspäivä on palkaton. Kokoomuksessa ei välitetä ymmärtää sitä, että erityisesti matalapalkka-aloilla sairastavuus on suurta, esimerkiksi hoito- ja kasvatusaloilla, joissa ollaan päivittäin tekemisissä ihmisten kanssa. Ei Kokoomuksessa myöskään ole ymmärrystä sille, että moni töissäkäyvä tienaa pakollisten maksujen - asuminen, työmatkat, puhelin, sähkö, elatusmaksut - jälkeen nipin napin toimeentulominimin verran. Jos senkään.

Minä en ole ollut elämässäni sairaslomalla juuri koskaan. Jos hyvin harvoin esimerkiksi flunssa minut yllättää, tyypillisesti selviydyn siitä yhden päivän levolla. Juuri sen yhden päivän Kokoomus nyt panee verolle. Kokoomuksen mielestä olisi siis kannattavampaa jäädä vaikka kahdeksi viikoksi vetelehtimään ja se katsoo tarpeelliseksi rangaista perustervettä, pienituloista ihmistä, joka on tähän mennessä ollut säädyttömän terve. Ei ole siis kannustavaa parantua nopeasti, vaan samalla lusimisella voisi sitten olla saman tien kotona napanöyhtäilemässä ja katsomassa dvd-bokseja oikein koko rahan edestä.

Ja on sillä yhden päivän palkalla väliä. Minun noin 600 euron nettotuloistani se tarkoittaa noin 70 euron vähennystä. Yhden päivän sairauspäivärahakarenssi muodostaa nettotuloistani noin 12%.  Tiedoksi tämä teille, Kokoomus. Ja kiitti ***:sti.

29.9.2012

Muistamattomia valtuutettuja hortoilee Keskuspuistossa

Helsingin Keskuspuistoon, Lääkärinkadun alueelle, juuri vaaksa "väärään" virallisen Keskuspuiston reunasta suunniteltu Kaupunkivilla-alue (joka on kauniimmin paketoitua ***:a) voitaisiinkin rakentaa nyt virallisen Keskuspuiston puolelle, suunnittelualueesta muutama piiru poispäin ihmisen suunnasta, Laaksoon päin. Tämä olisi Keskuspuiston osayleiskaavan korvanneen Yleiskaava 2002:n vastaista, Keskuspuistoon rakentaminen. Jotta kukaan ei "huomaisi" tätä huijausyritystä, samalla korvikkeeksi kiistanalainen Sherwoodin metsä eli Neljän hehtaarin puisto, johon niiden ökypönttöjen piti alun alkaen tulla, voitaisiinkin liittää Keskuspuistoon. Näin minulle kertoi Tuck-munkki, joka oli kuullut tiedon metsän pikkulinnuilta itseltään, jotka väittivät alueen suunnittelusta vastaavan arkkitehdin valmistelevan tätä kaappausta.

Tämä koplaus osoittaisi, että ainakaan Helsingissä kaavoitusvalta ei ole kuntalaisten valitsemilla luottamushenkilöillä vaan virkahenkilöillä.

Ainakaan se ei ole luottamushenkilöillä. Tästä osoituksena se, että eräs demarivaikuttaja taannoin koetti kaupitella minulle tätä samaa virkahenkilön valmistelemaa kaappausta, kysyen, kelpaisiko se edustamilleni kansalaisille. No, ei kelpaa. Kun ei ollut mandaattia myydä sitä. En ota varastettua tavaraa vastaan.

Tasavallan presidentin mukaan syrjäytyneet pitää viedä metsään. Ihan skutsissa nämä luottamushenkilöt kyllä ovatkin. Ja syrjäytyneitä kunnallisesta vallankäytöstä, kun luulevat että heillä on valtaa myydä tavaraa jota eivät omista.


Eräs toinen demari, joka on erikoistunut aitojen keräilemiseen, yritti aitoa kerran Eduskuntaan Keskuspuistolla (jossa voi harrastaa vain maastojuoksua). Kun sitten tiedustelin häneltä, missä tämä Keskuspuisto, jossa hän harjoitti ruumiinkulttuuria, sijaitsi, hän kävi sen tarkistamassa luotettavasta tietolähteestä, aktivistin ylläpitämästä puolueettomasta blogista.

No, ei yksin demareita voi syyttää muistinmenetyksestä. Meillä on mahdollista päätyä urheiluministeriksi, unohtaen omat valtuustossa tekemät pontensa, joiden mukaan Helsingin Keskuspuistoon ei tule rakentaa. Tämäkin tapaus vahvistaa sen, että meillä Suomessa pitäisi poistaa tuplamandaatit, puhumattakaan triploista. Ei voi ministeri muistaa, mitä kansanedustaja teki ennen kuin hänestä tuli valtuutettu.

Jos joku löytää eksyneen poliitikon metsästä, ottakaa se pois sieltä. Tai menkää ainakin juttelemaan sille. 

28.9.2012

PORVOO IS AN OPPORTUNITY - Porvoo Greens’ platform for the municipal elections

- Porvoo is an opportunity for a better life. In Porvoo, the emphasis is laid on long-term solutions and preventive work. In order to ensure health and social services, a moderate increase in taxes can be considered.


- Porvoo is an opportunity for a wage earner and an entrepreneur. An entrepreneur deserves support services such as business directories also in the future.

- It’s possible to travel within Porvoo, to Porvoo and from Porvoo not only by car but also by foot, bicycle, bus and perhaps in the future also by train. We want more transit parking in Porvoo, right to transfer with a single ticket and bicycle routes to the largest villages.

- Porvoo is an opportunity for children and teenagers. In Porvoo it’s possible to have hobbies and to study.

- Porvoo is an opportunity to live in a sustainable manner. In Porvoo it‘s possible to recycle, to farm organically and to enjoy beautiful nature not only in our national city park. Porvoo acts fairly and carries out its acquisitions with sustainability criteria in focus.

- In Porvoo it’s possible to live within reasonable expenses. In Porvoo more rental apartments are needed also for people with special needs.

- Porvoo is an opportunity also for future residents. Porvoo is an attractive place to move to.

- Porvoo has opportunities to sing, play an instrument, dance, draw, write, paint and exercise. Porvoo is a cultural city, in which it’s possible to enjoy the fruits of culture and to express oneself. A functioning library, facilities for rehearsals and performances as well as ateliers exist in Porvoo.

- Porvoo is an opportunity for the disabled and the elderly as well as for immigrants. Porvoo is an accessible city for everyone.

- In Porvoo it’s possible to use two languages and to be bilingual. In Porvoo multiculturality is a richness.

- Porvoo is an opportunity to do things differently. In Porvoo the attitude towards administrative structures is open-minded, as services for the residents are the priority. Services are accessible to all and not spread alongside highways.

- Porvoo is an attractive and fair employer with a good reputation. It’s skillful and motivated staff creates wellbeing.

- All of this is possible. It's up to you!

27.9.2012

Vaalilupaukseni

Kun presidentti Niinistö esitti vaalilupauksenaan perustaa työryhmän selvittämään keinoja nuorten syrjäytymisen ehkäisemiseksi, hänen varmastikin hyvä aikomuksensa on nostattanut harvinaislaatuisen älämölön siitä, sammutetaanko tässä paloa vai kytöä ja millä lääkkeillä, ja kuka sammuttaa. Pääasiallisesti keskustelu on liittynyt eri yhteiskunnallisten sektoreiden vastuunjakoon: siihen, onko vastuussa yhteiskuntamme julkinen palvelujärjestelmä vai perheet ja ihmiset itse. Toinen keskustelunjuonne on liittynyt moraaliseen ärtymykseen siitä, että milläs hauiksella nuo hyväosaiset oikein meitä.

Ei tarvitsisi pallotella syyllisten etsinnässä yhteiskunnan ja ihmisten välillä. Syrjäytymisen ehkäisemisessä avaintoimijana saattaisikin olla kolmas sektori, joka toimii yhteiskunnan ja ihmisten välittäjänä. Onko tämä välittäjä sitten verkko, kitti vai liima, riippuu poliittisesta katsantokannasta. Kolmannen sektorin tärkeät tehtävät liittyvät kansalaisten osallistamiseen, yhteiskunnallistamiseen, heidän yksittäisten elämiensä kiinnittämiseen yhteiskuntaan, mielekkyyden kokemiseen. Toinen kolmannen sektorin tärkeä tehtävä liittyy ihmisten kokemustiedon tuomisessa päättäjien tietoisuuteen.

Kun kirjoitin Hesariin toissa keväänä siitä, miten kunnissa pitäisi yhteisymmärryksessä sekä hallinnolliset rajat että myös sektorirajat ylittäen tehdä nuorisostrategia ehkäisemään nuorten syrjäytymistä ja myös sitoutua toteuttamaan sitä, tämä kirjoitus ( http://perukangas.blogspot.fi/2011/03/kuntien-ehkaistava-nuorten.html ) poiki kokonaisen Tiede-lehden keskusteluketjun, jossa on yli 600 puheenvuoroa ja lisäksi se poiki yhteydenottoja. Yksi kirjoitukseni lukenut äiti oli inspiroitunut kirjoituksestani, ja halusi perustaa nuorten mielenterveysyhdistyksen, johon hän pyysi minua mukaan. Olin juuri vaihtamassa kaupunkia, joten en osannut siinä elämäntilanteessani lupautua mukaan. Toinen yhteydenotto tuli ammattiyhdistysliikkeessä työskentelevältä vanhalta opiskelukaveriltani, joka halusi omalle keskusjärjestölleen vietäväksi eväitä siihen, miten syrjäytyminen voitaisiin ehkäistä työnantajien ja oppilaitosten yhteistyöllä, millaisia haasteita työelämän ja koulutuksen yhteensoveltumattomuuteen liittyy ja mikä voisi olla keskusjärjestön mahdollisuus tässä työssä välittävänä osapuolena.

Kun äsken kirjoitin, että en siinä elämäntilanteessani uskaltautunut lupautumaan mukaan uuteen, perusteilla olleeseen nuorten mielenterveysjärjestöön, oma elämäntilanteeni käyköön esimerkkinä siitä, miksi moni vierastaa nykyisin kansalaisjärjestöissä tapahtuvaa työtä ja osallistuu mieluummin projektiluonteisemmin vapaaehtoistyöhön. Kuitenkin kansalaisjärjestöt antavat toiminnalle puitteet ja kansalaisjärjestöjä kuullaan.

Niin, vielä takaisin siihen syrjäytymisen ehkäisyyn. Kolmas sektori taitaa olla avainasemassa: se paitsi täydentää virallisia palveluverkostoja mutta se myös antaa toimijoille itselleen mielekästä tekemistä ja tuo arvokkaita arjen näkökulmia päättäjien tietoon. Kansalaisjärjestöt antavat arjen kokemustiedolle äänen.

Kun arjen voimavarat eivät riitä, silloin kansalaisjärjestöjen kautta organisoituva vapaaehtois- ja ryhmätoiminta voi olla juuri se tarvittava lisä, kunhan vaan kolmatta sektoria ei "ylennetä" toiseksi, jolloin se ei enää täydennä vaan peräti tuottaa yhteiskunnalliset palvelut. Yksi tällainen arvokasta, monipuolista arjen toimintaa tukevaa työtä tekevä laaja-alainen järjestö on Ensi- ja turvakotien liitto, joka tarjoaa miestyötä, vauvatyötä, doulatoimintaa ja ties mitä, tietystikin ensi- ja turvakotien lisäksi.

Porvoossa tilanne ei ole kaikkein kehnoin. Meillä on jopa lisätty sosiaalitoimeen perhetyöntekijöiden vakansseja. Se kuitenkin on riittänyt lähinnä status quon ylläpitämiseen, eikä perhetyöntekijöiden työaika riitä muuhun arjen tukemiseen kuin keskusteluavun tarjoamiseen. Teenkin vaalilupauksen: haluan vahvistaa eri tilanteissa eläviä perheitä tukevaa vapaaehtoistoimintaa Porvoossa ja Itä-Uusimaalla. Tässä selvitystyössä arvokkaana apuna voisivat olla muut kuntavaaliehdokkaat, joista moni toimii erilaisissa kasvatustehtävissä; lisäksi nykyisistä kollegoistani suurin osa on arjen asiantuntijoita: perheellisiä ja eronneita äitejä.

26.9.2012

Puolustan ruotsin kieltä houkkia vastaan

Mitä matalamielisemmin ja kovaäänisemmin ja useammasta suusta huudetaan, että pakkoruotsi pois, sitä voimakkaammin minä puolustan sitä, että ketään Suomessa ei aseteta toista huonompaan asemaan kaikille yhteisen peruskoulun toimesta. Miksi minä näin teen?

Siksi, että demokratia ei ole huutoäänestys. En kannata enemmistön diktatuuria, saati äänekkäimpien diktatuuria. Sitäpaitsi enemmistö yleensä ei nyt niin viitsi pitää melua.

Siksi, että en hyväksy sitä, että omat, hankalat tai katkerat kokemukset yleistetään ja halutaan tämä yleistyksen perusteella kostaa toisille. Tässä häviäjinä ovat kaikki: sekä ruotsinkieliset, ne suomenkieliset, joiden ruotsin kielen oppimista halutaan vaikeuttaa sekä vaikeuttajat itse. Moinen toiminta on yksinkertaisesti typerää.

Siksi, että minulle on tärkeää, että Suomessa voivat kaikki tuntea olonsa kotoisaksi ja turvalliseksi. Myös heikot ja vähemmistöt, olivat sitten vammaisia, seksuaalivähemmistöjä, maahanmuuttajia, lapsia, vanhuksia, sairaita, eronneita, uskonnollisia vähemmistöjä tai kielivähemmistöjä.

Vähemmistön asia on meidän kaikkien asia, koska vähemmistön asia on ihmisoikeusasia. Ihmisoikeusasiat ovat meidän kaikkien asioita. Me kaikki olemme ihmisiä.

Teen tämän, vaikka varmaankin samalla tulen toimineeksi kärpäspaperina. Se on inhimillinen velvollisuuteni.

Miksi muuten aina jaksetaan meuhkata nimenomaisesti pakkoruotsista, eikä vaikkapa pakkopesäpallosta, pakkointegroinnista tai vaikkapa pakkomaantieteestä? Tästä aiheesta olen kirjoittanut aikaisemminkin, katso linkki alla:

http://perukangas.blogspot.fi/2011/05/suomessa-on-pakkopesapallopakko.html

25.9.2012

Metsä lievittää stressiä

Kaisa Haurun etc. tuoreen tutkimuksen mukaan "Pienikin kaupunkimetsä voi lievittää stressiä, jos metsässä kulkija ei samaan aikaan näe kaupunkimaisemaa.
 
Kaupunkiasujan henkireikiä ovat erilaiset viheralueet, joihin voi poiketa arkipäivän puuhien ohessa levähtämään. Helsingin yliopiston Ympäristötieteiden laitoksella tehty tutkimus osoittaa, että nimenomaan kaupunkimetsillä on tärkeä rooli kaupunkilaisten stressinlievittäjinä. 

Tutkimuksessa helsinkiläiset kaupunkimetsien käyttäjät kokivat elpyvänsä stressistä sitä paremmin, mitä vähemmän kaupunkimaisemaa näkyi metsän reunan läpi. Tulos oli samansuuntainen riippumatta siitä, rajautuiko metsä viihtyisään pientaloon vai autotiehen.
" (lähde: Kaupunkimetsäliike, Kaisa Hauru)

Tämän vuoksi kaupunkimetsien hoidossa tuleekin soveltaa malttia. Ja tämän vuoksi Holkenin reitin aukkohakkuu on erittäin valitettavaa  kaupunkilaisten hyvinvoinnille.





Haurun et co. tutkimukseen voi tutustua allaolevasta linkistä:

http://www.sciencedirect.com/science/article/pii/S0169204612002137

24.9.2012

Candidate Perukangas at your service!

Michael Perukangas, Master of Political Science, Chairman of the Greens of Porvoo District

I moved to Porvoo from Helsinki in the spring of 2011, having also been lived in Oslo quite recently. There I studied Urban Geography and obtained some valuable experience of the possible ways of strenghtening of and participating in local democracy. Various forms of physical exercise and arts, especially music, are integral parts of my life, and those themes are also at the very centre of my political agenda as I understand them as preventive welfare services. As a researcher I have become familiar with research financiation, services for the handicapped and elderly and youth inclusion, and I understand the importance of basic services for equality. Through working at the Porvoo hospital and my spouse who works as teacher I am quite familiar with the production of the basic services at the municipal level. I have a four-and-a-half year old son who lives mainly with his mother in Oslo. I can be contacted by e-mail furttis at hotmail.com and mmperukangas at gmail.com and by phone 040-7481437.

If you feel like supporting my campaign, you can do it by contributing to the bank account below (by clicking the link below):

http://lahjoita.vihreat.fi/lahjoita/henkilolle/michael-perukangas

22.9.2012

Joitakin huomautuksia Vihreään politiikkaan

Osmo Soininvaara tuoreessa teoksessaan Vihreä politiikka tekee läpivalaisua vihreiden tabuille. Tämä on aina ollut Oden vahvuus: hän on tavallaan suurempi kuin puolueensa siinä mielessä, että Soininvaaraa arvostaa itsenäisenä ajattelijana moni sellainenkin, joka ei muuten Vihreitä kannata. Odella onkin varaa olla asioista mitä mieltä hän haluaa. Seuraavassa käyn läpi muutamia Oden kirjassaan mainitsemia myyttejä, Vihreisiin liittyviä kliseitä ja väittämiä sekä tabuja.

Taistolaisuuden myytti: ei se mies ollut harhoissaan yksin, joka miltei ui liiveihini Maununnevan K-marketilla 4 vuotta sitten kun väitti että minä ja muut stallarit olemme myyneet Suomea itänaapurille jo 40 vuoden ajan. No, en muistanut tälle miehelle muistuttaa, että vihreys vaatii itänaapurissamme kyllä todellista sissiluonnetta...

Vihreiden juuret ovat kuitenkin enemmänkin liberaaleissa kuin taistolaisissa. Toiseksikin, taistolaiset ovat nyt 60-70 -vuotiaita, kun taas Vihreiden kannattajien ja aktiivien enemmistö on 20-40-vuotiaita. Satu Hassi on ainoa merkittävä ja tunnettu 70-luvun vasemmistolaisessa opiskelijaliikkeessä toiminut Vihreä. Jotkut merkittävät vanhemman polven vihreät - etunenässä Paavo Nikula - on jopa toiminut Liberaalisessa kansanpuolueessa.

Vihreitä sanotaan joskus Kokoomuksen puisto-osastoksi, ainakin vasemmiston suusta. Tämä johtunee siitä, että jokainen vihreä kunnallispolitiikko ei ainakaan Helsingissä ole ollut valmiita tekohengittämään kaikkia kannattamattomia terveysasemia tai maakuntien elinkelvottomia kyläkouluja. Tosin Helsingissähän hallitsee tunnetusti kokdem, ainakin kaupunkisuunnittelussa, jossa demarit ovat Kokoomuksen AY-siipi.

Ode väittää, että päinvastoin Vihreät eivät ole Kokoomuksen vaan demareiden puisto-osasto! Vain huonot välit demareihin ja vasemmiston lamaannus saavat Vihreät tekemään yhteistyötä Kokoomuksen kanssa, pakon sanelemina. Demareiden ongelmana on sitoa sosiaalietuudet vakinaisiin työsuhteisiin, joita taas Vihreiden kannattajat eivät ole kuulleet huhupuheenkaan tasolla.

Ydinvoiman vastustamisen dogmaattisuus: ydinvoimaan ruumillistui 70-luvulla teknologinen edistysusko ja jatkuvan kasvun ideologia. Ydinvoimaa vastustetaan millä tahansa argumentilla, se suunnilleen aiheuttaa keskenmenoja ja lukutaidottomuutta. Kun Vihreillä parhaan argumentin periaate on kunniassa, soisi, että tämä pätisi myös ydinvoimaan. Silloin kun pahaa vastustetaan huonoilla argumenteilla, kaksi negaatiota tapaa kumota toisensa. Ydinvoima on Vihreille Damokleen miekka: jos ollaan mukana hallituksessa, joka rakentaa lisää ydinvoimaa, ollaan pettureita, ja jos erotaan tällaisesta hallituksesta, ollaan pelkureita. Siksi teenkin selväksi: olen Vihreissä mukana ydinvoimaneutraaleista syistä.

Vihreät ovat luontoa suojelevia partaradikaaleja: on totta, että suomalaisen Vihreän liikkeen alkuaikojen kasvoihin kuuluvat Erkki Pulliainen ja Pentti Linkola, mutta niin myös insinöörejä ja Helsinki-aktivisteja, joista monien päätavoitteet liittyivät kaupunkirakenteen tiivistämiseen ja kevyen liikenteen etujen ajamiseen.

Ongelmallinen suhde uskontoihin: suvaitsevaisuus suhteessa muihin uskontoihin ja kulttuureihin, mutta traumaattinen suhde omaan kulttuuriperintöön. Politiikkaa tehdään ikäänkuin se olisi antropologiaa, tuttu onkin vierasta. Antropologian lisäksi ei olisi haittaa jos (kunnallis)poliitikko tuntisi myös taloustiedettä, psykologiaa, maantiedettä ja uskontotiedettä.

Miten ylös? Vihreiden on kannatuspohjaa on laajennettava. Jos esimerkiksi akateemisesti koulutetuista helsinkiläisnaisista kannattaa Vihreitä 50%, tällöin tulisi ratkaista se ongelma, että jäsendemokratiassa tapaa usein käydä siten, että enemmistö valitsee itsensä näköisiä johtajia. Vihreissä toimivien pitäisi siis jotenkin jäsendemokratiassaan kyetä näkemään peilinsä ulkopuolelle, ja valita puolueen keulakuviksi hahmoja, jotka tarjoaisivat samastumiskohteita myös muille kuin itselle.

Oden kirjan voi tilata allaolevasta linkistä. Minulle se tuli tilausta seuraavana päivänä kotiin. Suosittelen!
http://verkkokauppa.teos.fi/epages/Teos.sf/fi_FI/?ObjectPath=/Shops/Teos/Products/9789518514612



21.9.2012

Varokaa caltiotieteiden maisteria!

Kun edesmennyt Vendla-mummoni ensin luuli, että minusta tulee filosofian maisteri ja lopulta sain opetettua, että ei minusta tule filosofian maisteria vaan valtiotieteiden kandidaatti, sitten hän raukka tipahti kuin mummo veneestä kun tuli tutkinnonuudistus ja alempi korkeakoulututkinto muuttui kandista maisteriksi. No, ei olekaan ihme, että hän tämän transitiovaiheen kirjoitti joulukortteihin "calt.yo Michael Perukangas".

Kun tuttavani 4 vuotta sitten ehdotti kunnallisvaaleissaan tittelikseen aktivisti, keskusvaalilautakunta ei tätä hyväksynyt, koska aktivisti varmaankin tarkoittaa heidän silmissään polttopulloja heittelevää kettutyttöä eli terroristia. Nyt 4 vuotta myöhemmin isä ja äiti eivät kelvanneet edustamani vaaliyhdistyksen ehdokkaiden titteleiksi, ei edes sarjakuvataiteilija. Tai eivät edes päässeet isä ja äiti Keskusvaalilautakuntaan asti, vaan pysäytti kerberos.

Ehkeivät isä tai äiti ole ammatteja, mutta sarjakuvataiteilija on. Kysykää vaikka Carl Barksilta. Tai vaikka Jarlan Pertiltä.

Minä olen koulutukseltani valtiotieteiden maisteri. Se istuu minussa kuin tauti, riippumatta siitä, millaista koulutusta vastaamatonta työtä milloinkin teen (kts. aihetta sivuava aikaisempi blogitekstini http://perukangas.blogspot.fi/2012/07/ei-ammattia-ei-identiteettia.html ). Se ei kuitenkaan ole ammattini. Ei se ole kenenkään ammatti. Lääkäri, juristi, suutari tai automekaanikko ovat ammatteja, diplomi-insinööri sen sijaan ei ole. Minä ymmärrän ammatin sellaisen tekemisen nimikkeeksi, johon liittyy selkeästi määriteltävissä oleva ammattitaito, joka hankitaan joko sen nimenomaisen alan ammatillisella koulutuksella tai sitten pitkällisellä sen nimenomaisen alan työkokemuksella. Ammattini ei myöskään ole osastonsihteeri, joka on nykyisen työni nimike.

Esiteollisena aikana ammatit opittiin mestari-kisälli -periaatteella isältä pojalle. Teollisena aikakautena työt ovat teknillis-tieteellistyneet, ja ne on opittu alakohtaisilla ammatillisilla koulutuksilla, joista osa on toteutettu työssä oppimisena esimerkiksi oppisopimuksen kautta. Jälkiteollisena aikakautena jäljellejääneet ammatit ovat jäänteitä. Eikö olisi parasta yleisön- eli äänestäjän palvelua, jos ehdokas saisi kutsua itseään siksi, miksi itsensä mieltää? Luulisi, että ihminen itse tietää parhaiten, mikä hän on.

Ammatin käsite viittaa aikaan, jolloin tittelillä ilmaistiin suhteellisen pysyvää, tekemiseen perustuvaa statusta. Kannattaa lukea siitä, miten jälkiteollinen aika on muuttanut tuotantoa ja myös identiteettejä, esimerkiksi Marshall Bermanin jälkiteollistumistekstin All that is solid melts into the air, tai Lashin, Beckin ja Giddensin kirjaa Refleksiivinen modernisaatio eli Nykyajan jäljillä. Ja varokaa irtipäässyttä kaltiotieteiden maisteria!

20.9.2012

Uskovaisia suojeltava loukkauksilta

Kun islamilaisten maiden yhteistyöjärjestö OIC vaatii, että uskontojen loukkaaminen tulisi määritellä kansainvälisessä oikeudessa rikokseksi, uskontoja ei sinänsä voi loukata, kuten ei uskomuksiakaan. Jumaliakaan ei voi loukata, sillä jos jumalia ei ole olemassa, mitään ei-olemassaolevaa ei voi loukata, ja jos jumalia on olemassa, niiden uskotaan olevan kaiken maallisen ja kuolevaisen ulko- ja yläpuolella, ja siten loukkaamiselle immuuneja, itse asiassa niiden loukkaaminen on mahdotonta. OIC:n vaatimukset varmaankin ovat viimeaikaisten provokaatioiden ja vastaprovokaatioiden virittämää, jossa on toisia lyöty pyhäinkuvien häpäisyllä ja pilkattu päälle ja toisia polttopulloilla.

Maallistuneen, joskin kulttuurisen kristityn - kuten minä - on helppo vaatia uskontojen ja uskovaisten käsitteellistä erottamista toisistaan, mutta ei se oikein käy. Kun loukataan jumalia, loukataan samalla uskovaisia, sillä samalla tullaan osoittaneeksi, että tepäs uskotte väärin ja olette perustaneet elämänne silkalle haihattelulle, harhalle ja valheelle. Ymmärrän OIC:n vaatimuksen pyrkimyksenä suojella uskovaisia loukkauksilta, ja äänekkäimmin nykymaailmassa on loukattu juuri muslimeja. Joskin jotkut islamistisen puolueiden johtohahmot käyttävätkin uskontoa poliittisen valtansa glorifiointiin, yhtä lailla uskontoa käytetään meidänkin ksenofobisissa piireissämme siihen, että vierasta voi lyödä kuin ... vierasta sikaa.

Uskonnot ovat vain yksi maailmankatsomuksien tyyppi. On muunkinlaisia maailmankatsomuksia, mm. sosialismi, libertarismi tai ateismi, joiden harjoittajat muuten saavat - ainakin Suomessa - elää aika rauhassa verrattuna muslimeihin. Sitten on vaikka Apple-uskoisia, edistysuskoisia ja ties mitä, ja joillekin vaikkapa kilpailukyky tai jalkapallo toteuttavat uskonnon virkaa: ne ovat harjoittajiensa elämän johtavia päämääriä, joille alistetaan kaikki toiminta ja muut päämäärät ovat välineitä näille johtaville päämäärille.

Olen kirjoittanut tämän aikaisemminkin mutta toistan sen varmuuden vuoksi: kaikista tuntemistani henkilöistä kaikkein varmimpia ja ehdottomimpia uskossaan ovat kiihkoateistit. He myös ovat kaikkein kärkkäimpiä tahallisesti loukkaamaan toisia, astumaan heidän reviirilleen. Kuitenkin me mahdumme ihan hyvin tänne kaikki rinnan.

Kirjoitan tämän hyvin tietäen, että tulen todistaneeksi ylläolevan oikeaksi. Ylen uutisen em. OIC:n vaatimuksesta voi lukea allaolevasta linkistä:



http://yle.fi/uutiset/muslimimaat_vaativat_uskonnoille_rikosoikeudellista_suojaa/6301865

19.9.2012

Suomessa on pakkopesäpallopakko

Niin sanotun pakkoruotsin vastustaminen johtuu nähdäkseni kolmesta mahdollisesta syystä:
1) Asutaan alueella, jossa ruotsin kieltä ei kuule puhuttavan tai näy katukylteissä, ja sitä pitää siksi olemattomana (ja tarpeettomana)
2) On vaikeuksia oppia kieliä, ja psykologisesti on varsin ymmärrettävää, että vaikeaksi koettu asia koetaan vastenmielisenä
3) Kollektiiviseksi koetusta, luokkarajat ja sukupolvet ylittävästä 20 perhettä -traumasta, joka aiheuttaa huonoa kielellis-kulttuurista itsetuntoa.

Minä en pelaa mielelläni pesäpalloa. En yleensä osu palloon, vaikka sitä sain harjoitellakin aina välillä koulun liikuntatunneilla. Siis niinä noin ziljoonana kertana, kun opettaja ohjelmoi meille tätä suomalaista sotilaskulttuurin etäispesäkettä tai lehtolasta. Jos ihan tarkkoja ollaan, en kovin usein, sillä jouduin lyömisvuoroon kovin harvoin, koska olin niin huono, ja koska olin jo etukäteen huonoksi oletettu, eipä minusta mitään Kari Hakkaraista tullut.

Eipä se kuitenkaan minua haittaa. Ei tullut minusta pesäpalloilijaa vaikka kuinka yritettiin takoa, onneksi sentään ilman pesismailaa tätä omalle suomalaisuudelleni ei niin välttämätöntä ainesosaa kallooni jonne sitten onnekseni mahtui niitä kieliä, ja tuli minusta suhteellisen kohtuullisesti monikielisenä pärjäävä henkilö. Ei kukaan ole kaikessa hyvä, ei edes Elmo.

Ei ruotsia tarvitse rakastaa, eikä suomenruotsalaiseen ole pakko rakastua. Puuroa ei ole pakko syödä, mämmistä puhumattakaan. Verojakin maksamme, jotkut vähemmän halukkaasti. Aikuisten ihmisten nyt vaan on syytä hyväksyä se, että elämässä ihan kaikkea ei tarvitse ymmärtää tai kaikesta tykätä, mutta hyväksyä kannattaisi opetella. Tätä kutsutaan yhteiskunnaksi, kulttuuriksi tai sivilisaatioksi. Siihen kuuluvat meillä Suomessa myös Strömsö, Helan går, ajo- ja volttilähdöt, oli sitten sisä- tai ulkovuorossa.

PORVOO ON MAHDOLLISUUS – Vihreiden kuntavaaliohjelma Porvoossa

-Porvoo on mahdollisuus elää paremmin. Porvoossa toimitaan pitkäjänteisesti panostamalla ennaltaehkäisyyn. Peruspalveluiden turvaamiseksi maltillista veroäyrin nostoa voi harkita.

- Porvoo on mahdollisuus tehdä työtä ja yrittää. Yrittäjä ansaitsee tukipalveluita, kuten toimipaikkarekisterin, myös tulevaisuudessa.

- Porvoossa, Porvooseen ja Porvoosta on mahdollista päästä paitsi autolla, myös jalan, pyöräillen, bussilla ja tulevaisuudessa ehkä myös junalla. Haluamme Porvooseen lisää liittymäpysäköintiä, mahdollisuuden vaihtoon yhdellä matkalipulla ja pyöräteitä suurimpiin kyliin.

- Porvoo on mahdollisuus lapsille ja nuorille. Porvoossa voi harrastaa ja opiskella.

- Porvoo on mahdollisuus elää kestävästi. Porvoossa on mahdollista kierrättää, luomuviljellä ja nauttia kauniista luonnosta muuallakin kuin kansallisessa kaupunkipuistossamme. Porvoo on reilu kaupunki, joka tekee hankintansa kestävästi.

- Porvoossa on mahdollisuus elää ja asua kohtuuhintaisesti. Porvooseen tarvitaan lisää kohtuuhintaisia vuokra-asuntoja myös erityisryhmille.

- Porvoo on mahdollisuus myös tuleville porvoolaisille. Porvooseen on houkuttelevaa muuttaa.

- Porvoo on mahdollisuus laulaa, soittaa, tanssia, piirtää, kirjoittaa, maalata ja liikkua. Porvoo on kulttuurikaupunki, jossa on voi nauttia kulttuurin hedelmistä ja toteuttaa itseä. Porvoossa on toimiva kirjasto, treenikämppiä, esiintymistiloja ja ateljeita.

- Porvoo on mahdollisuus vammaiselle, vanhukselle ja maahanmuuttajalle. Porvoo on kaikkien ihmisten esteetön kaupunki.

- Porvoossa on mahdollisuus elää kahdella kielellä ja kaksikielisenä. Porvoossa monikulttuurisuus on rikkaus.

- Porvoo on mahdollisuus tehdä toisin. Porvoossa suhtaudutaan hallinnollisiin rakenteisiin ennakkoluulottomasti, porvoolaisten palvelut ovat pääasia. Yhteiset palvelut ovat kaikkien saavutettavissa, eikä niitä hajasijoiteta moottoriteiden varsiin.

- Porvoo on houkutteleva, hyvämaineinen ja reilu työnantaja. Osaava ja motivoitunut henkilökunta luo hyvinvointia.

- Tämä kaikki on mahdollista. Se on sinusta kiinni!

18.9.2012

BORGÅ ÄR EN CHANS - valprogrammet för de Gröna i Borgå

BORGÅ ÄR EN CHANS

- Borgå är en chans att leva bättre. I Borgå skall man agera långsiktigt, satsa på förebyggande. För att trygga basservicen kan det bli aktuellt att överväga också en moderat skattehöjning.

- Borgå är en chans att arbeta och driva företag. Företagaren förtjänar stödservice också i framtiden, till exempel ett register över arbetsställen.

- Det skall vara möjligt att röra sig med bil både i, till och från Borgå, men också till fots, med cykel, med buss och i framtiden eventuellt också med tåg. Vi vill ha mer anslutningsparkeringar, bussbiljetter med enkel bytesrätt och cykelvägar ut till de större byarna.

- Borgå är en chans för barn och unga. I Borgå skall man kunna ägna sig åt hobbyn och studera.

- Borgå är en chans att leva på ett hållbart vis. I Borgå skall det gå att återvinna, odla ekologiskt och njuta av den vackra naturen också på annat håll än i vår nationella stadspark. Borgå skall vara en rättvis stad, som i sin upphandling följer hållbara principer.

- Borgå är en chans att leva och bo till ett rimligt pris. I Borgå behövs det fler moderat prissatta hyresbostäder också för specialgrupper.

- Borgå är en chans för blivande Borgåbor. Det skall vara lockande att flytta till Borgå.

- Borgå är en chans att sjunga, dansa, teckna, skriva, måla och röra sig. Borgå skall vara en kulturstad där det går att njuta av konst och förverkliga sig själv. I Borgå skall det finnas ett välfungerande bibliotek, träningslokaler, scener att uppträda på och ateljéer.

- Borgå är en chans för de handikappade, de äldre och dem som invandrat. Borgå skall vara en stad som är tillgänglig för alla människor.

- Borgå är en chans att leva tvåspråkigt och vara tvåspråkig. I Borgå skall mångkultur vara en rikedom.

- Borgå är en chans att göra saker på ett annorlunda sätt. I Borgå skall man ha en fördomsfri inställning till administrativa strukturer. Det viktigaste är att servicen till invånarna fungerar. Offentliga tjänster skall placeras så att de är tillgängliga för alla, inte utspridas längs motorvägen.

- Borgå skall vara en lockande, välrenommerad och rättvis arbetsgivare. En kunnig och välmotiverad personal skapar välmående.

- Allt detta är möjligt. Du avgör hur det kommer att bli!



15.9.2012

Mistä kesämokkejä työttömille?

Minulla, eikä perheelläni ei ole koskaan ollut kesämökkiä. Tai sai sentään isäni sellaisen, ihan hikisesti, 7+1 palaseen pilkotuilla perintörahoillaan kun hänen äitinsä kuoli. Tontista se kaikki tuli. Siirtolapuutarhamökin, johon ei olisi ollut jo yli 30 yhtäjaksoisen hyvän työvuoden jälkeenkään varaa, paitsi että kun sen sattui saamaan aika halvalla kun sen mökin entinen omistaja ei sitä enää pystynyt pitämään, kun oli aika vanha ja kai yksinäinenkin. Ja ihan varmasti tosi raihnainen.

Niin, siitä mummoni talosta. Se "talo" oli sellainen lyyskä, että sen tase oli negatiivinen. Se piti purkaa ja kärrätä kaatopaikalle; siinä ei ollut perustuksia, huonekorkeus oli noin 190, ovikorkeus n. 175 cm. Juoksevaa vettäkään siellä ei ollut. Ja sillä tavalla elettiin meillä Suomessa, Vantaalla, Helsingin kyljessä vielä 1960-luvulla, itse asiassa vielä vuonna 2002. Eläkkeillä. Nivelreumaattinen mummo, jonka toinen mies oli hakannut osittain seniiliksi jo nelikymppisenä. Niin leveästi elämisen meillä mahdollistaa hyvinvointivaltio. Käykö kateeksi?

Niin, siitä mökistä. Vähän harhauduin aiheesta kun pistää minua niin vihaksi tällaiset systeemin moninkertaiset hyväksikäyttäjät, jotka nauttivat ensin kansanedustajan varsin avokätistä palkkaa, sitten varsin avokätistä kansanedustajaneläkettä kahden Arkadianmäen kauden jälkeen. Jolloin ei mitään olla opittu.

Kuka muuten on sanonut, että edes haluaisin sitä mökkiä? Jonne suhaamisen aiheuttamat autojonot pilaavat hermot, ilman ja terveyden. Ja siellä paarmat iskevät ja kirveellä polveen.

Minulla on jonninverran kokemusta työttömyydestä. Olen ollut työttömänä lyhyehköjä tai vähemmän lyhyehköä ajanjaksoja kolme tai neljä kertaa. Työllisenä olen ollut n. 20 työpaikassa n. 50 kertaa. Ei ole tullut tuo mökin hankkiminen oikein ajankohtaiseksi, mikä on varmaan vahinko. Olisi sitten mitä korjailla sitten kun taas joku pätkätyöpätkistäni minut pettää. Tiedän siis jotakin työttömyydestä, mutta voin lohduttaa Ukkolaa, kyllä minä olen aina jaloilleni päässyt. Aina on jostakin puskista ilmaantunut uusi pätkätyö.

Jos nyt kuitenkin kuviteltaisiin, että haluaisin kaiken tämän, mistä sen mökin saisi? Ja miten sinne pääsisi, mökille siis? Ainakaan en ottaisi sinne mukaan internettiä niin että voisi välttyä ulkomaailmalta, jossa pääsee tällaisia oikeasta maailmasta täysin tietämättömiä aivopieruja.

Tuulikki Ukkolan aivopierun - jossa sanottiin mm. näin, että: "Toinen perattava asia on työttömyyskorvaukset, Ne ovat niin hulppeat, ettei töihin kannata mennä, kun vähemmälläkin pärjää, voi leppoistella ja korjata kaikessa rauhassa kesämökkiä. Työttömien moraali on täysin hukassa..." voi lukea allaolevasta linkistä.

http://tukkola.puheenvuoro.uusisuomi.fi/116937-hyvinvointi-suomen-elatit


14.9.2012

Onko Jeesus...

... kaiken loukkauksen ulkopuolella? Vai kenties yläpuolella? Voiko häntä loukata jos ei itse usko hänen olleen Vapahtaja?

Ei kuollutta ihmistä voi enää loukata. Mutta häneen uskovia voi. Muistan ystävieni illanvietoissa parinkymmenien vuoden takaa illan toisinaan huipentuneen siihen, että skeptikkoystäväni päätti keskustelun toteamalla "Jeesus oli itkevä homo". Silloin kun argumentit loppuvat, koetetaan järkyttää toista.

Nyt kun profeetta Muhammedista on taas tekaistu yksi video, moni on taas sekoittanut sananvapauden provokaatioon. Nämä kuvien kaatajat tietävät säännönmukaisesti, että pyhäinkuvat ovat kiellettyjä islaminuskossa. Ja sitten kun muurahaispesään sohaistaan, saadaan aihetta sanoa, että mitäs minä sanoin, tämäkin taas todisti että väkivaltaisia ovat.

Ei tarvitse mennä hirveän kauas taaksepäin niin täälläkin olisi joutunut roviolle vaikka krusifiksin häpäisystä. Eikä vaikka Puolassakaan kovin hilpeitä seurauksia siitä taitaisi olla.

Kristittyjä on monenlaisia. On herännäisiä, enemmän ja vähemmän kirjaimellisesti raamattunsa lukeneita, luterilaisia, katolilaisia, herra ties mitä. Niin on muslimeitakin.

On Suomessakin tabuja. Kun loistavasti menestynyt suomalainen kirjailija Sofi Oksanen täräytti jossakin teeveelähetyksessä muutamia vuosia sitten, että Suomessa vallitsee väkivallan kulttuuri, heti kiirehdittiin toivottamaan hänet takaisin sinne Viroon. Ja jos joku vaan kehtaakaan epäillä, että Koreassa tehtäisiin meitä parempia puhelimia, Saksassa meitä parempia kiukaita tai että virolaiset rakentaisivat ihan yhtä hyvin kuin me, tämä havainto vaietaan tai havainnoitsija vaiennetaan, jos nyt ei aivan kuoliaaksi. Ja auta armias, jos joku kehtaa epäillä, että Ruotsissa olisi parempi jääkiekon juniorityö tai että heidän armeijansa olisi meitä asianmukaisemmin varusteltu, mutta meillä on sentään suomalainen sotilastaito ja -tahto, sitä ei voita edes 10 itänaapuria. Meidän Sauli vastaa ainakin 10 Putinia, on se niin kova jätkä. Ja ei siellä etelässä osata edes töitä tehdä, vaikka Turkissa ovatkin töissä koko ajan ja italialaiset hiihtäjät, ne ovat varastaneet suomalaisen sisun ja kuolan, vaikka niihin hienosormiin ei edes mahdu Suomalainen Suksisauva. Niitten lapiokin on kuin jatkettu kahvilusikka, niiden luigien. Sitäpaitsi kateelliset norjalaiset manipuloivat ne meidän dopingnäytteetkin. Dählien pissaa laittoivat, ja sen alsgåårin.

Ja jos suomalaista työmoraalia - joka muuten on suoraan Martti Lutherilta - epäillään, niin poikkeukset tästä julistetaan yksittäisten hippiheppulien rappioksi.

Jos ei itse usko Jeesukseen, mitä väliä sillä on, mitä hän on. Tai oli. Sama pätee Muhammediin. Mitä välii?

Muistutukseksi viiden vuoden takaa ruotsalaistaiteilija Lars Vilksin Muhammed-pilakuva -gate, josta voi lukea lisää allaolevasta linkistä:

http://perukangas.blogspot.fi/2007/09/pyhi-arvoja-ja-eppyhi-kuvia.html

Arkisia tekoja liikenneturvallisuuden hyväksi

Heijastimet, valot ja kypärät lapsille

Pyöräilen päivittäin töihin Porvoon sairaalaan pitkin Pihlajatietä kesät talvet. Nyt koulujen alettua huomaa, että reitilläni kulkee paljon lapsia matkalla Keskuskouluun. Syksyn pikku hiljaa pimetessä ja kelien muuttuessa liukkaammiksi, kaikki lapset ehtisi vielä varustamaan pyöräilykypärillä ja valoilla.

Viime syksynä tein pienen otantatutkimuksen, ja eräänäkin aamuna yhdellä lapsella kahdellatoista oli ajopelissään valot. Ainoallakaan ei ollut yhtään heijastinta, ei edes pyöräilykypärää.

Aikuispyöräilijöiden varustelutaso on sentään edes hieman asianmukaisempi. Kevätkummusta päin sivuteiltä eteen yllättäen kääntyviä lapsia ei näe kun on jo miltei liian myöhäistä.

Kun nyt presidentillisen nuorison syrjäytymistä ehkäisevän työryhmän tuloksiin on suhtauduttu välillä ilkkuenkin, niin ainakin tässä pienet arkiset teot ratkaisevat. Aloitetaan omien lapsien asiallisella varustamisella, eikä yhtään haittaisi jos itsekin käyttäisi pyöräilykypärää ja tarpeen tullen ajovaloa.

Vanhemmat ovat tietysti ensisijaisesti vastuussa lapsistaan liikenteessä, mutta liikenne on yhteistyötä. Aloitetaan vaikka heijastimien jakamisesta ja lamppujen paristojen vaihdosta! Kuka tulisi mukaan talkoisiin?

Kirjoitus on julkaistu Uusimaan Sana on vapaa -palstalla tänä aamuna

12.9.2012

Pikavippejä ei pidä kieltää...

... kunnes takuuvuokrat poistetaan tai ainakin sen voi saada sosiaalitoimesta. Hallituksen esitys, jonka tarkoituksena on vähentää pikivipeistä aiheutuvia ongelmia, esittää pikaluottojen maksimaaliseksi vuosikoroksi 51% kun se nyt voi olla jopa 920%.

Tiedän, että moni on saanut taloutensa täysin sekaisin pikaluotoilla. Onko pikavippi sitten kana vai muutenkin puutteellinen elämänhallinta muna, sitä en tiedä, mutta sen tiedän jo entisenä vuokraisäntänäkin, jolle sattui kohdalle hanttikortti vuokralaiseksi, että pikavipeillä voi viedä luotto- eli oikeastaan kansalaiskelpoisuutensa kun otetaan uutta vippiä jotta voitaisiin maksaa vanhojen korkoja.

Kun talvella 2010 marssin omaan Aktia-pankkiini paluumuutettuani Suomeen henkilökohtaisen että taloudellisen konkurssini jälkeen, saadakseni muutaman satasen matalakorkoista luottoa pankista, minut naurettiin ulos. Tai oikeastaan sylkäistiin, sillä minulla ei ollut tuolloin työpaikkaa, saati säännöllisiä kuukausituloja, saati takaajia. Tuolla kertaa onneksi sosiaalityöntekijän yksilöllinen harkintavalta pelasti siieksi kun sain töitä (siihen meni kuukausi). En harkinnut pikaluottoja, sillä osaan laskea. Osaan myös ennustaa tulevaisuuteni jo eletyn ja tapahtuneen perusteella: jos ei ole säästöjä, tämä tarkoittaa myös sitä, että ei pysty maksamaan vippejä takaisin, sillä nollasaldo ei kasva korkoa.

Ymmärrän kuitenkin pikaluoton ottajia oikein hyvin. Jos ei ole säästöjä tai maksavaa pappaa, silloin pikavippi voi olla ainoa tapa ostaa uusi pesukone hajonneen tilalle tai maksaa vuokratakuut. Siksi niitä ei pidäkään kieltää, ellei sitten samalla velvoiteta sosiaalitointa maksamaan toimeentulotukeen oikeutettujen vuokratakuut ja uusimaan heidän välttämättömät kodinkoneensa (jotka ovat ainakin uuni, jääkaappi ja pesukone, ei televisio). Pitää siis mieluummin lailla kohtuullistaa pikavippien koronkiskonta.

Lisää aiheesta voi lukea Aino-Kaisa Pekosen allaolevasta blogilinkistä:

http://aino-kaisa.vuodatus.net/blog/3278348

10.9.2012

Mikä on porvoolaistumisen merkki?

Kun vasta vajaat puolitoista vuotta sitten muutin Helsingistä Porvooseen, toki entisen kotikaupunkini vielä toistaiseksi paljon paremmin kuin nykyisen kotikaupunkini tuntevana olin kiinnittynyt Helsinkiin monin paikallisin juurin. Helsingin kaupunkisuunnittelua yli 30 vuotta harrastaneena, olen aktiivisena kansalaisena seurannut tiiviisti mm. Keskuspuiston, Kaarelan, Vallilanlaakson ja vaikkapa Mustavuoren asioita, ja edelleenkin sudeettihelsinkiläinen minussa herää kun jotakin tapahtuu joko näissä tai sitten jotakin oireellista, kiinnostavaa tai muuten merkittävää sattuu jossakin muualla päin Helsinkiä. Olen muuttoni jälkeenkin ottanut kantaa Helsingin asioihin, sillä en katso, että osallisuus rajoittuu välittömään maantieteelliseen läheisyyteen. Osallisuus liittyy siihen, missä määrin käyttää jotakin aluetta tai samastaa alueen omakseen.

Kun muutin siis pois kevätkesällä 2011, minusta tuntui että saatoin jättää monet minulle merkittävät paikat sellaisiksi kuin mitä olin ne aina oppinut tuntemaan. Omissa muistoissani voin jähmettää Helsingin silleen kun se oli, mutta kyllä se taitaa muuttua. Tiedän, että esimerkiksi luoteisesta Keskuspuistosta on Kuninkaantammen myötä muisto vain, että Lääkärinkadun nk. kaupunkivillahanke pysyy Yleiskaavassa vaikka kuinka virastopäällikkö sen päältä vaihtuisikin ja että Maununnevalle suunnitellaan jäähallia. Hyvin pian lähtöni jälkeen kuulin, että vanha lähibussini, Helsinki-Kannelmäki -väliä liikennöinyt bussi 42 on vaihtanut reittiä. Enää se ei mennyt Kantsusta suoraan - joskin aikamoisen liittymäsvengin jälkeen - Hämeenlinnantielle, vaan nyt se koukkaa Maununnevalle. Jotkut pitivät tätä graavina palvelutason laskuna. Sitä se ehkä olikin kantsulaisille - joita on 13 000 - mutta selkeä palvelutason nousu se oli maununnevalaisille, joita on 3000. Mutta vakava huononnus? Give me a break.

Tänään Hesarissa hermannilainen - Hermanni on Hämeentien varressa, entisen keskusvankilan pohjoispuolella oleva alue - valitti että HSL:n reittimuutokset ovat heikentäneet hermannilaisten palvelutasoa, että enää esimerkiksi HJK:n kausikorttilaiset eivät pääse suoraan esimerkiksi futisstadikalta kotiin. No, kyllä pääsevät. Hermanni sijaitsee kahden poikittaisen kadun - Teollisuuskadun ja Sturenkadun välissä. Kasin ratikka menee koko Hermannin alueen sivuitse, kääntyen Kurvista Helsinginkadulle, mennen lyhyen kävelymatkan päästä futisstadionilta. Vielä lähemmäs pääsee seiskalla, joka menee Mäkelänkatua, jonka erottaa Hermannista vain parisen korttelia.

Kun vielä viime talvena kuulin neljäkakkosen reittimuutoksesta, mietin, että pitäisikö minun ikikantsulaisena ottaa jotenkin kantaa. Mutta kun nyt luin tästä hermannilaisten palvelutason heikennyksestä, niin vaikka toki olisihan se kivaa, että pääsisi ovelta ovelle, niin vielä parempi olisi kun sitä joukkoliikennettä ylipäätään olisi. Huomasin olevani nyt porvoolainen, ihmetellessäni sitä, onko helsinkiläisillä jalkoja lainkaan.

9.9.2012

Rikkaiden ohituskaistoja yliopistoon?

Kun ylioppilaaksi kirjoitettuani pyrin Helsingin yliopiston valtiotieteelliseen tiedekuntaan, ekalla yrittämällä ei ihan tärpännyt. Johtui tosin siitä, että sekotin kompakysymyksessä Pekka Kuusen ja Heikki Kuusen keskenään, mutta joka tapauksessa, seuraavalla yrittämälläni en halunnut jättää mitään sattuman varaan. Päätin satsata sen verran kuin mitä itsestäni oli kiinni, ja maksoin omilla ansiotuloillani valmennuskurssin.

Sitä ei kuítenkaan voi mitata, mikä oli valmennuskurssin osuus sisäänpääsyyni toisella yrittämällä. Valmennuskurssin lisäksi luin pääsykoekirjoja, eniten Allardtiin keskittyen, koko ajan. Pidin keväällä ehkä 3-4 viikon paussin, mutta uskoisin lukeneeni Allardtin vuoden aikana viitisenkymmentä kertaa ja valtio-opin kirjat 7-8 kertaa, ainakin.

Vuonna -1991 valmennuskursseja taisi järjestää vain yksi tarjokas, ja yhden aineen kurssi maksoi tuolloin vanhaa rahaa noin tonnin eli nykyistä rahaa vajaat 200 euroa. Pystyin tuolloin silmää räpäyttämättä maksamaan tuon summan, paljon kivuttomammin kuin korkeakoulutuksen hankkimisen jälkeen, töissäkäyvänä. Joku tästä saattaisi tehdä hätäisiä päätelmiä siitä, kannattaako koulujen käyminen.

Tänään Hesarissa mainostettiin vuoden kestävää lääketieteellisen tiedekunnan valmennuskurssia, joka maksaa 2750 euroa. Sukupolven aikana valmennuskurssin hinta on siis 14-15 -kertaistunut. Eivät ole tuloni, tai tulotaso yleensäkään. Tosin en mä lääkäriksi kai muutenkaan...

Siitä on vallinnut miltei yksimielisyys jo siitä alkaen kun keksittiin huoltosuhde - minä kuulin siitä juuri päntätessäni pääsykoekirjoja, että sitten kun valmistun, suuret ikäluokat jäävät joukoittain eläkkeelle ja nuoria odottaa avointen työpaikkojen onnela - että välivuosien pitäminen on  kannattamattomuudessaan vastuutonta vapaamatkustamista. Mutta onko sittenkään? Välivuoden pitäjä voi täystehoisesti valmistautua pääsykokeeseen, ja jos hänellä pappa tai mamma betaalaa, tämä on mahdollista. Toisena vaihtoehtona on sitten maksaa tuollaisen minun miltei 1,5 -kertaisen kuukausipalkkani verran valmennuskurssifirmalle. Luennot ovat iltaisin, joten hyvin sinne ennättää vaikka ei pitäisikään "välivuotta" vaan kävisi töissä.

Molemmissa tapauksissa, koulutus tulee kasaantumaan hyvätuloisten - ei välttämättä koulutettujen - lapsille. Jos on varaa pitää välivuosi, on aikaa valmistautua pääsykokeeseen. Valmennuskurssin ostamistakin huomattavasti helpottaa jos joku muu maksaa, kuten oma isi tai äiti. Olemme joka tapauksessa, kiitos valmennuskurssien, yhä selkeämmin palaamassa tilanteeseen, jossa säätykierto periytyy. Ne opiskelevat, joilla on varaa hakea opiskelemaan. Tai joilla on niin ymmärtäväinen työnantaja kuin minulla silloin 90-luvun alun laman kynnyksellä: jos työnantaja kehottaa pänttäämään pääsykoekirjoja työaikana, pyydellen anteeksi sitä ettei hän pysty täystyöllistämään minua ihan koko ajan, niin silloinhan minä luen. Kiitos siis Helsingin yliopiston atk-keskus ja Backströmin Lasse!

7.9.2012

Arkisilla teoillako pelastetaan nuoret, herra tasavallan presidentti?

Herra tasavallan presidentti, täälä nuori. Olen iloine, et Te ootte huolestunut minusta. Ei mul menekkää nii hyvin. Mä en tiiä, mikä mua kiinnostas, vai kiinnostasko mikään. Ja onx sil ni välii. Mutsistakaan ei o apuu ku se on kuollut, ja fatsi juopottelee sen uuden muijansa kanssa niin ettei siel kotona voi olla.

Kun Te, herra tasavallan presidentti, sanoitte, et jokane vois tehä sellaisii arkikeijoja, mun faija on kyl ihan keijo. Aikaa sillä kyl olis, sen jälkeen ku se dokas ittensä siitä ratikkakuskin pukilta. Mut kaiken se dokaa alas nii et sil ei o fyrkkaa. Mun skittankin se vei kaniin. Kuulemma vanhemmat osaa kaikenlaisia, niinku hakata puita ja tervata venettä ja rasvailla suksii. Ei mun faija ainakaan. Se on ihan tumpelo. Kerran se teki mulle kaarnaveneen. Sillonki leikkas sormensa ja joutu päivystyxee. Ja sillä on aina kohmelo. Mutta kai se on vissiin uusavuton.


Herra tasavallan presidentti, Te sanoitte, et meitä pitäs suojella harhaanjohtavilta merkeiltä, kuvilta, mainoksilta, väkivaltaiselta ja pornografiselta kuvastolta, jota näkee lehdissä, telkkarissa ja netissä. Kun me mennää ostaan energiajuomii, siel ne lehdet o. Menkää ottamaan ne pois, herra tasavallan presidentti. Samalla voisitte vaikuttaa siihen Yleisradion hallitusneuvotteluun vai mikä se nyt onkaan, että laittavat niille alastomille tädeille siellä telkkarissa lisää vaatteita ettei niille tu kylmä ja ottaa niiltä sediltä siel telkkaris ne pyssyt pois.

Herra tasavallan presidentti, Te sanoitte ettei meille pitäs antaa viinaa, et me ei saatas edes nähä sitä. Voisitteko Te käydä avaamassa ne korkit ja kaataa ne viemäriin? Mä joskus löysin mu faijan piilon mut se veti mua dunkkuun.

Te sanoitte, et meille pitäs antaa duunii. Ne sanoo, et se ei kannata, siel töis. Ne haluaa jonkun, jota ei tartte opettaa kädestä suuhun. Ja silloin menee sen työaika, joka opettaa, ja sit meille pitäs maksaa jotai palkkaaki. Ei taida oikein kannattaa. Saisko tähän jotan oppisopimustukee tai vastaavaa?

Mä en oikein tiä, miks pitäs opiskella ku ne ei ota töihi. Ja ku faija on myyny ne mun kirjatki.

Mä kuulin koulus, et tää on hyvinvointivaltio. No, mun faijalla on ainaki aina ihan ***nmoinen darra. Eikä siellä himassa ny o niin kivaa. Kyl mä ymmärrän. Pitäs varmaan saada uus faija, tai jotai.

Mä katoin yhen leffan, jos kerrottii köyhist ihmisist, sellaisist ku me. Paitsi että niiden faija ei dokannu ja hakannu. Niillä ei ollu varaa lääkäriin eikä leluihi. Ne asu Amerikassa. Joskus joku punanen risti tai joku jeesusjärjestö kävi heittämässä niille jonku satukirjan tai villapaidan, muuten se oli siinä.  Onko ne niitä satumaisii tekoi, herra tasavallan presidentti?

Te sanoitte, että verkkokeskustelussa voi jakaa näitä arkikeijoja. No, emmä mitään jaa. Ku ei mulla o niitä keijoja, ja Tehän sanoitte, ettei sinne nettiin pidä mennä ku siellä o vaarallist. Mut onneks on ne nuorisotutkijat ja poliitikot, ni tulee munki ääni kuullux.

Ei olis tarttenu teidän, herra tasavallan presidentti, kutsua niitä ryhmilöitä. Mä olisin voinu antaa kaiken tän melken ilmaseks. Jos vaikka leffalipun olis saanu. Tai uuden skittan sen tilalle, jonka faija vei sinne kaniin. Tai vaik uuden skeittilaudan.

Porvoon paras ulkoilureitti tuhotaan

Humla.-Holkenin ns.Virvikin ulkoilureitti on ylivoimaisesti Porvoon pisin yhtenäinen ulkoilureitti, jonka edestakainen pituus suurimmillaan on 17,2 km. Kohta se on muisto vain. Dokumentoin reitin tuhoa lenkilläni tiistaina.



Virvikin ulkoilureittiä siirretään noin puolen kilometrin matkalta pohjoiseen uuden Toukovuoren asuinalueen tieltä. Näin vähän se siirtyy; vanha reitti on kuvassa etualalla, koivurivistön alapuolella ja uusi reitti yksinkertaisen koivurivistön yläpuolella. Taitaa tulla siirto-operaatiolle hintaa, parinkymmenen metrin takia. Kun tämä siirto-operaatio tehdään ekotehokkaaksi sanotun Toukovuoren asuinalueen takia, taitaa tämä operaatio itsessään olla kaikkea muuta kuin ekotehokas. Se siitä ekotehokkuudesta siis.



Toisaalta, ei reitin luonnonrauhasta enää mitään olisikaan jäänyt jäljelle. Entisen ulkoilureitin eteläpuoli on nyt kuin Kuun maisemaa.



Liikennemerkki osoittaa, että tästä pääsee uudelle reitille.



Ja kyllähän se on pakko tunnustaa, näyttäähän tämä hyvältä...



... kunnes se loppuu. Tuosta vielä umpimetsään.


Vanhan reitin varsi on tällä hetkellä varsinainen kunniakuja.



Eivät metsätuhot kuitenkaan rajoitu kaupungin suunnittelemiin. Ylläoleva kuva esittää maisemaa noin kolmisen kilometriä Humlan majalta Holkenin suuntaan. Yksityinen on hakannut tähän niin roisin hakkuuaukon, että tien 1552 liikenne sekä näkyy että kuuluu tästä aukosta ulkoilutielle. Kuitenkin metsähän on mitä paras luonnollinen saaste- ja melumuuri, puhumattakaan siitä, että tutkimuksien mukaan metsän virkistävä vaikutus on tehokkain silloin kun liikennettä ei näy tai kuulu ja syntyy erämaan illuusio.

Ei paljon auta, vaikka kaupungin metsätalousinsinööri Tommi Laakkosen mukaan Holkenin reitti on
reittitoimituksella perustettu ja yleiskaavassa huomioitu. Reitin varret eivät näköjään nauti yleiskaavan suojaa. Vaikka valettaisiin betoniin, niin kunhan vain reitti säilyy...

... eikä se säily, jos Saaristotie-kaavailuista pidetään kiinni. Yleiskaavasta viis. Aiotaanko hiihtäjät panna irrottamaan suksensa heidän ylittäessään Saaristotietä henkensä kaupalla? Vai aiotaanko hiihtäjät ajaa autoilemaan Sotunkiin tai peräti Paloheinään yhtenäisten metsäreittien perässä?

Kaisa Haurun etc. tuoreen tutkimuksen mukaan "Pienikin kaupunkimetsä voi lievittää stressiä, jos metsässä kulkija ei samaan aikaan näe kaupunkimaisemaa.
 
Kaupunkiasujan henkireikiä ovat erilaiset viheralueet, joihin voi poiketa arkipäivän puuhien ohessa levähtämään. Helsingin yliopiston Ympäristötieteiden laitoksella tehty tutkimus osoittaa, että nimenomaan kaupunkimetsillä on tärkeä rooli kaupunkilaisten stressinlievittäjinä. 

Tutkimuksessa helsinkiläiset kaupunkimetsien käyttäjät kokivat elpyvänsä stressistä sitä paremmin, mitä vähemmän kaupunkimaisemaa näkyi metsän reunan läpi. Tulos oli samansuuntainen riippumatta siitä, rajautuiko metsä viihtyisään pientaloon vai autotiehen."

Lisää Haurun tutkimuksesta voi lukea klikkaamalla allaolevaa linkkiä.


http://kaupunkimetsa.blogspot.fi/2012/09/kaupunkimetsat-auttavat-palautumaan.html

6.9.2012

Vapaaehtoistoiminta voimaannuttaa, sosiaalistaa ja väsyttää

Vapaaehtoistoiminta kelpaa kaikille poliittisille puoluelle, joskin eri syistä. Porvaristo haluaa mielellään korostaa sen voimaannuttavaa aspektia, jolloin vapaaehtoistoiminnan nähdään opettavan, antavan elämyksiä ja tunnetta vaikuttamismahdollisuuksista.

Ja antaahan se niitä. On upeaa saada havaita, että tapahtuma, jota on ollut aloittamassa, on muuttunut perinteeksi ja on itse muuttunut henkilönä tarpeettomaksi; kansalaisliike on aikuistunut ja pärjää omillaan. Olen ollut liikuttunut kun minut on vuosi toisensa jälkeen kutsuttu Helsingin Keskuspuistoon Metsän joulurauhan julistukseen; samaten olin liikuttunut siitä, kuinka monella Pekka Haaviston klubi-illassa oli tulevaisuuteen uskova, valoisa ja iloinen mieli, ja kaikki tämä saatiin aikaan vapaaehtoisvoimin, vaikka mukana onkin esimerkiksi seurakunta, mutta pastorikin on mukana omalla ajallaan!

Porvaristo korostaa vapaaehtoistoiminnan voimaannuttavaa vaikutusta, koska se on ideologisesti kätevä tapa piilottaa julkisen sektorin supistaminen ja tehtävien valuttamisen sieltä kolmannelle sektorille, jolloin julkisen sektorin rapauttava kierre on valmis: koska kolmas sektori hoitaa, ei yhteiskuntaa enää tarvita. Termi "kolmas" on paljonpuhuva: se on jotakin yksityisen ja julkisen välissä tai kenties ulkopuolella, eikä sille siksi tahdokaan riittää resursseja. Osin resurssipula on lainsäädännöllistä perua: yhdistystoiminta nähdään "aatteellisena" toimintana, jota ylläpitää silkka pyhä henki, eikä se saa kerätä voittoja. Tämän pyhän hengen voi kääntää aseeksi vapaaehtoistoimijoita kohtaan: heidän oletetaan jaksavan ihan mitä tahansa. Joskin vapaaehtoistoiminta yleensä lisää hyvinvoinnin kokemusta onnistumisen elämyksien ja vaikuttamismahdollisuuksien myötä, se myös kuluttaa tekijänsä, koska kyse on kuitenkin vapaaehtoistyöstä.

Vasemmistolle taas vapaaehtoistoiminta nähdään hyvänä sen sosiaalistavien vaikutusten takia: siinä opitaan yhteistyötä, jakamaan, antamaan, siinä opitaan empatiaa, ikäänkuin kaikki sosiaalisuus olisi aina hyvästä. Pääsääntöisesti se onkin, mutta ei ihmisiä kuitenkaan voi pakottaa toimimaan aktiivisina solidaarisuuskoneina. Joskin solidaarisuus on yhteiskuntaa ylläpitävä voima, sosiaalisuus voi olla vaatimus, joka saa ujoimmat, varautuneimmat ja eri syistä vain jaksamattomat itsesäälissä tai -syytöksissä vain entistä enemmän vetäytymään kuoriinsa. Sosiaalisuus ei olekaan heille akvaariota yhteenliimaava kitti, joka ehkäisee syrjäytymistä, vaan akvaario itse, jossa vähiten osallistuvat kokevat olevansa moraalisen tarkkailun alaisina, jolloin he leimautuvat vapaamatkustajiksi tai ainakin he leimaavat itsensä murjottajiksi, aktiivisempien marttyyrien vastapainoksi.

Se, miten poliittiset puolueet ymmärtävät vapaaehtoistoiminnan, on siksi tärkeää, että puolueet nojaavat toimintansa itse vapaaehtoistoimintaan. Politiikka on paljolti intomielisten idealistien harrastus, tai sitten teflonpintaisten paukapäiden ja rähinähenkien tapa kuluttaa liiallinen toimintatarmonsa johonkin. Siitä on hyvin harvoille leipäpuuksi, mikä kuntapoliitikkoja kritisoivien tietoon saatettakoon. Toinen tärkeä syy ymmärtää poliittisten puolueiden tapa käsitteellistää vapaaehtoistoiminta on se, että vapaaehtoistoiminnan ja järjestelmän riippuvuus toisistaan on kahdensuuntainen: kun kolmas sektori on merkittävä palveluresurssi, se on myös hyvin riippuvainen julkisen sektorin antamasta tunnustuksesta, sille myönnetyistä toiminta-avustuksista, toimitiloista ja mahdollisista yleensä hyvin harvalukuisista toimihenkilöistä, leipäpapeista, jotka hekin ovat usein osa-aikaisia ja vielä useammin määräaikaisia ja jollakin projektiavustuksella tai työllistämistuella palkattuja.

Vapaaehtoistoiminta ei sinänsä ole kannattavaa, aktivismista on siis palkkatyöksi aniharvoin. Vapaaehtoistyön leipäpapit säveltävät projektihakemuksia, koordinoivat ESR- ja RAY -projektirahoja, varailevat tiloja, levittävät mainoksia ja käyvät henkilökohtaisia kehityskeskusteluja vähäsen tarpeettomaksi itsensä kokevien entisten ammattilaisten kanssa siitä, haluaisivatko he kokea oman elämänsä vielä pikkuisen mielekkäämmäksi vaikka opettamalla toisille valokuvien kehittämistä.

Kun kerran Talinrannasta asti vaivauduin lenkille Laaksoon asti ja näin Keskuspuistossa puihin kiinnitettyjä lappuja, tämä johti tapahtumiin, joka antoi sysäyksen kansalaisliikkeen perustamiseen, ja siitä alkoi kehityskulku, joka jatkui Vihreään puolueeseen liittymisenä ja myöhemmin myös tämä kehityskulku johti yhteen työpaikkaan. Oikeastaan, lähes kaikki merkityksellinen, jota olen elämäni viimeisen 8 vuoden aikana tehnyt, on ponnistanut tästä sattumasta, myös valokuvauskerhon ja elokuvaopintopiirin perustaminen ja Pekka Haaviston puolesta talkoolaisten kerääminen.

Kansalaistoiminnan elinehtona on se, että toimintaan tulee uusia ihmisiä. Vapaaehtoistoiminta on nimensä mukaisesti vapaaehtoista ja sitä tehdään kaiken muun sivussa. Mikään asukas- tai puistoliike ei voi nojata samoihin hartioihin vuosikymmenistä toiseen. Vapaaehtoistoiminta on yleensä kausiluontoista ja sitä jaksaa oman aikansa, oman havaintoni mukaan noin puolitoista vuotta tehokasta peliaikaa ennenkuin joutaa vaihtopenkille. Usein eläkeläisillä on eniten aikaa toimia asukasyhdistyksissä, taloyhtiöissä ja erilaisissa lähimmäistoiminnoissa, osin siksikin, että yleensä iän kertyessä omaan alueeseen samastutaan vahvemmin kuin nuorempana, jolloin kotia saatetaan vaihtaa useammin kuin kalsareita.


Työelämän ulkopuolella olevia nuoria, joilla on aikaa, tarvittaisiin mukaan paljon nykyistä enemmän kaikenlaiseen vapaaehtoistoimintaan. He toisivat asukasliikkeisiin usein kipeästi kaivattavaa uutta näkökulmaa ja toisivat taloyhtiöiden hiekkalaatikolle raikkaan tuulahduksen. Monille vapaaehtoistoiminta voisi myös antaa muuten puuttuvia kontakteja iäkkäämpiin ihmisiin. Vaikka kyllä nuoretkin osallistuvat; heidän osallistumisensa vain on projekti- ja kertaluontoisempaa, mieluiten yksittäisiin tapahtumiin. Nuoret vierastavat usein sitoutumista erityyppisiin järjestöihin tai järjestäytymistä, mikä on sikäli vahinko, että kuitenkin vain järjestöille annetaan tunnustettu asema esimerkiksi toiminta-avustusten tai lausunnonanto-oikeuden muodossa.

Tässä kohdassa sopiikin vielä kerran ottaa ne jo kerran maton alle työnnetyt voimaantuminen ja sosiaalistuminenkin mukaan; vapaaehtoistoiminta antaa merkityksellistä tekemistä ja siinä tutustuu ihmisiin. Voi siellä vaikka tavata tulevan eksänsäkin. Kannattaa kokeilla!

5.9.2012

Ekstran ulko- ja intran sisäpuolella

Ymmärsin vasta eilen, nettiä 16 vuotta käytettyäni ja tietoverkkoja jo 21 vuotta harrastettuani, että en ymmärrä, mitä tarkoittaa extranet. Kun eräs ystäväni valisti minua, että kyse on jonkun yhteisön sellaisesta paikasta, jonne pääsee vain salasanoilla, tämähän kuulosti minun korvaani samalta kuin intranet. Extranet-nimiseen paikkaan en ole missään organisaatiossani tähän saakka törmännyt, ja intranet-nimisen paikan olemassaolosta olen ollut tietoinen vain yhdessä organisaatiossa, ja sielläkin sattumalta. Tässäkin tapauksessa kuulin sen sattumalta sisältävän perehdytystietoa, jolle olisi ollut käyttöä jo pari kuukautta aikaisemmin, mutta ensin ei ollut järjestelmän käyttäjätunnusta ja sitten kahden kuukauden päästä kuulin että tämän käyttäjätunnuksen lisäksi oli vielä toinenkin henkilökohtainen sähköinen ID (vai oliko kyse freudilaisesta id:stä pienellä), jota tämän perehdytysmateriaalin käyttämiseen ekstra- taikka intranetissä oltaisiin tarvittu.

Minä olen luullut, että "intra" tarkoittaa jonkun sisällä ja extra jonkun ulkopuolella. Miten voi päästä loggautumaan salasanoilla jonkun ulkopuolelle? Onko kyse ulkovarastosta, jonne on eri avaimet kuin vaikka vaatekaappiin? Onko sellaisen käyttäminen välttämätöntä? Mitä sellaisessa on, työkaluja vai aseita? Setä tarttee nyt rautalankaa.

Olen kymmenien erilaisten nettisaittien käyttäjä. Minulla on kaksi henkilökohtaista sähköpostia, joista toista en pysty lukemaan työpaikallani, ja töissäni on vielä kaksi erilaista käyttäjätunnusta ja salasanaa, plus kolmet pankkitunnukset päälle ja vielä lisäksi kolmen muovikortin tunnukset ja kirjastokortti, puhumattakaan puhelimen pin-koodista. Vai oliko se isoilla kirjaimilla, PIN. Sitten vielä kotitietokoneessani on salasana.

On hyvin siinä ja siinä, että hallitsen tämän kaiken. Huonompina päivinäni en hallitsekaan, vaan saatan unohtaa jonkun viimeksi edellisenä päivänä käyttämäni tunnuksen, ja vain tämän vuoksi olen aika ajoin joutunut tilailemaan uusia kirjastokortteja tai pankkitunnuksia.

Tietoturvasyistä salasanoja ei saisi kuulemma yhdistellä. No, eipä tästä olisi mitään apuakaan, sillä käyttäjätunnuksetkin ovat vielä spesifejä. Sitten niitä ei kuulemma myöskään saisi kirjoitella ylös mihinkään muistilapuille tai tietokoneillensa, sillä rosvo voi viedä muistilaput ja virtuaalirosvo sähköiset muistilaput.

En oikein voi julistaa itseäni holhouksenkaan alle, sillä silloin menettäisin kaikki kansalaisoikeuteni. Töitä en saisi, en voisi toimia isänä, kuntavaaliehdokkaana, poliittisen paikallisyhdistyksen puheenjohtajana tai joskus mahdollisesti saada pankkilainaa. Tarvitsisin henkilökohtaisen tietohallintoassistentin. Ai niin, enhän voikaan julistaa itseäni holhouksenalaiseksi, sillä tämän tehdessäni en olisikaan holhouksenalainen!

Älkää siis antako minulle enää lisää käyttäjätunnuksia ja salasanoja. Lisätoiveena esitettäköön, että toivoisin saavani kaiken näiden salasanojen ja tunnusten takana olevan tiedon jossakin muussa muodossa. Mieleeni muistuu koomikkolegenda Groucho Marxin huoli kun hänet hyväksyttiin johonkin yhdistykseen: hän jätti samantien eroanomuksensa, sillä hän ei halunnut kuulua sellaiseen yhdistykseen, joka hyväksyy hänet jäsenekseen. Voisin esittää saman toiveen kaikille tunnusten takana oleville yhteisöille: älkää ottako minua jäseneksenne!

4.9.2012

Not so cool pics

Ei ollut edes muste ehtinyt kuivua sodanjulistuksessani kun paukahti taas. 10. elokuuta kirjoitin täällä (alla)

http://perukangas.blogspot.fi/2012/08/nicht-so-alte-kameraden.html

kokemuksistani Nikon Coolpix-merkkisestä valokuvaustuotteesta ja siitä, miten ymmärtävät tuotevastuun. He ovat ulkoistaneet huoltonsa asiakkaille, ja jos ihan tarkkoja ollaan, niin eivät asiakkaille vaan heidän sellaisille ystävilleen, joilla ei mene sormi suuhun tai ole keskellä kämmentä. Viimeksi kamerani zoomin korjasi ystäväni, joka on googlaustaitoinen sähkömies. Kauan sitä riemua kestikin, ehdin ottaa vajaassa kolmessa viikossa sadoittain ihan v:n siistejä kuvia. Paska tuote, paska vastuu. Pitäkäät tunkkinne.

3.9.2012

Huippuosaaja, minäkö?

Kannatan kuntauudistuksia jo siksikin että loppuisi ainainen kilpailu huippuosaajista. Keitä he sitten ovat?

Minä olen valtiotieteiden maisteri, jolla on kaupunkimaantieteen jatko-opintoja ulkomaisesta yliopistosta. Olen selvittänyt kansainvälistä tutkimusrahoitusta, koordinoinut kansainvälistä pianopedagiikkaprojektia, tehnyt selvityksiä nuorten osallisuudesta ja sosiaalisesta työllistämisestä, kehittänyt asukastoimintaa RAY-projektin vetäjänä, opettanut filosofiaa ja tutkimusmenetelmiä, toiminut osaamisyrittäjänä, laatinut kansainvälisen hyvän vanhustenhoidon kriteeristön, puhumattakaan Messukeskuksen siivoamisesta, tilastoatk-manuaalien kopioinnista ja yksityisoikeudellisten asiakirjojen tietokoneistamisesta. Minun luulisi siis olevan tavoiteltua riistaa, niitä joille suorastaan tyrkytetään ilmaisia omakotitontteja.

Ei se kuitenkaan näin mene. Saatan osata kaikenlaista, ainakin 4- ja puolivuotiaan poikani mielestä, mutta veroja ei ihan kauheasti maksettavaksi tuloistani riitä. Minulla on ollut elämässäni 11 kuukautta edes jokseenkin keskipalkka, kolme tonnia. Muun ajan se on ollut 1800-2100 euron välistä, ja hanskaan on jäänyt joskus vähemmän kuin vetävän käteen.

Keitä he ovat sitten, huippuosaajat? Ovatko kallispalkkaiset viestintä-, ratkaisu- ja SAP-konsultit huippuosaajia? Ainakin he lienevät kelpo veronmaksajia, designkuluttajia, jotka harrastavat kukkarollaan. Ihan varmasti Esa-Pekka Salonen, Kaija Saariaho, Karita Mattila, Linus Torvalds ja Sofi Oksanen ovat huippuosaajia. Entä Kimi Räikkönen, Teemu Selänne ja Jari Litmanen? Millä perusteella he valitsevat asuinpaikkansa? Onko heidän osaamisestaan hyötyä kunnalle? Lasse Virenistä varmasti on, hänhän on tunnetumpi kuin kotikuntansa, jonka valtuustoa hän sivumennen sanoen on johtanut ja edustanut sitä Arkadianmäelläkin. Joskin he saattavat olla huippuosaajia, hyviä veronmaksajia he eivät välttämättä ole. Pitäisikin siis lopettaa löyhä löpinä huippuosaajista, jotka sekoitetaan "hyviin" veronmaksajiin; varminta kuitenkin olisi ihan oikeasti helpottaa seutukunnallista maankäytön, ympäristön, elinkeino- ja työllisyyspolitiikan sekä liikenteen suunnittelua, kaikki edellämainitut sektorit yhdessä.

Asunnot olisivat tuntuvasti halvempia, jos ylikunnallinen kaavoitus olisi mahdollista, samoin joukkoliikenne. Nyt esimerkiksi Helsingin ja Vantaan rajalla Mellunmäki alkaa ennenkuin Länsimäki loppuu, ja moottoritiebussit menevät Jakomäen ohitse, ja Helsingin puolella mutta väärällä puolella rataa asuvat invalidit joutuvat maksamaan seutulippuja. Missään tässä ei ole mitään järkeä. Kuntarajoja ei näemmä ole mahdollista ylittää muuten kuin hävittämällä ne. Ja kyllä niitä pitää aktiivisesti hävittää, ainakin suurkaupunkiseuduilla. Niin olisi varaa kaltaisillani väärintunnistetuilla huippuosaajillakin asua ja elää.