Olen porvoolaistunut vihreä kaupunkimetsäaktivisti, kaupunkisosiologi ja -maantieteilijä, sienestyksen, musiikin ja kirjoittamisen amatööri, jalkapallon moniharrastaja, isä, ulkoilija ja hyötyliikkuja. Olen yksin itse vastuussa blogini aineistoista ja mielipiteistä. Aineiston lainaaminen ilman lupaa kielletty.

24.8.2012

Tasavallan presidentti tarvitsee sinua, syrjäytynyt nuori!

Tasavallan presidentiksi valittu Sauli Niinistö on lupaustensa mittainen mies. Pitempikin. Hän lupasi perustaa nuorten syrjäytymisen vastaisia keinoja pohtivan työryhmän, jos hänet valittaisiin presidentiksi. Ja kyllä hänet valittiinkin, kuten hän lupasi. Presidentti on lupaustensa mittainen mies. Sellainen mies on Sauli Niinistö, pitempi kuin lupauksensa.

Sauli Niinistö on perustanut työryhmän, jonka tehtävänä on keksiä pyörä uudestaan. Ja kun karavaani kulkee, koira kusee. Ei kun haukkuu. Ohi. Ei kuse. Vaan kulkee. Karavaani. Keinot ne on, keinottomillakin. Toivottavasti löytävät ne, etteivät ole keinottomia. Toivottavasti kertovat meille muillekin.


Sauli Niinistö, presidentti, joka tekee tekoja. Tekoja ne ovat pohdinnatkin. Ja kokoontumiset. Syrjässä syrjääntyneistä. Oikein syrjässä. Mies se on, joka tekee, eikä vain puhu. Puheetkin ovat tekoja, presidentin, mutta vielä enemmän puheita kuin puheet, ovat teot. Sellainen mies on presidentti. Sauli Niinistö. Vahvan puheaktiteorian mies. Oikein vahvan.

Oikein toivoisi, että joku kävisi nyt kertomassa näille presidenteille, että siellä ulkona, siis maailmassa, on ihmisiä, sellaisia, joilla ei ole työtä, opiskelupaikkaa, toivoa, taustaa, tulevaisuutta. Nuoria. Menisivät etsimään sellaisia nuoria. Etsivästä nuorisotyöstä on aina pulaa. Varmaan etsiintyisivät oikein hyvin ja tosi paljon kun presidentti löytelisi.


http://www.presidentti.fi/public/default.aspx?contentid=255820&culture=fi-FI

http://perukangas.blogspot.fi/2012/01/napit-irti-teoistani-sauli.html

Ei kommentteja: