Olen porvoolaistunut vihreä kaupunkimetsäaktivisti, kaupunkisosiologi ja -maantieteilijä, sienestyksen, musiikin ja kirjoittamisen amatööri, jalkapallon moniharrastaja, isä, ulkoilija ja hyötyliikkuja. Olen yksin itse vastuussa blogini aineistoista ja mielipiteistä. Aineiston lainaaminen ilman lupaa kielletty.

27.4.2012

Nordea sekoilee

Ensin Nordeassa sanottiin, että tilin käyttäjän pitää asioida Nordean konttorissa henkilökohtaisesti. Eikä missä tahansa Nordean konttorissa, vaikka kyseessä on kansainvälinen pankki. No, tämä sentään niupin naupin saatiin järjestettyä. Mutta ei tässä vielä kaikki: jotta voisi saada pankkikortin, pankki käski asioimaan pankissa toisenkin kerran. Ja koska tämä olisi mahdollista vasta kahden kuukauden päästä, jos silloinkaan, tuli sitten otettua selville, josko asian voisi hoitaa valtakirjalla. Ystävällinen pankkineiti sanoi puhelimessa, että juu, ilman muuta. Kun vielä yritin esittää hankalan ukon roolia, ja esitin vielä varmistuskysymyksen, että onko siis todellakin niin, että toisen henkilön puolesta voi noutaa kortin valtakirjalla ja että se kortti on valmis sinä hetkenä kun astun konttoriin, niin tämä tyttö sanoi että juu. Tai siis kyllä se varmaankin oli nainen, ei mikään tyttö. Kuulosti vaan nuorelta kun mä olen tämmöinen ukko.

Siivoojat ovat ihmiskunnan parhaita ystäviä. Heidän suosiollisella avustuksellaan pääsin murtautumaan työhuoneeseeni, siihen, jossa on faksi, jonne sen valtakirjan voi lähettää, ja olihan se valtakirja sitten siellä. Ja kun sitten marssin sen valtakirjan kanssa sinne pankkiin, siellä oli pankkitäti, joka ensin kysyi, onko se kortti jo valmis. Mihin minä että mistäs minä sen tiedän kun tyttö sanoi eilen puhelimessa että hae vaan. Sitten se täti sanoi, että valtakirjasta viis, ei toisen puolesta korttia voi hakea jos kyseessä on ensimmäinen (?!) kortti. Mihin minä sitten, että ei se tyttö eilen puhelimessa sellaisesta mitään maininnut, että ensimmäiset, toiset ja viidennetkymmenetseitsemännet kortit käyttäytyisivät jotenkin eri lailla. Sitten kun se täti koetti alkaa selvittelemään, onko se toinen kortti, siis se, jonka puolesta olin eikun jota olin toisen puolesta valtakirjan kanssa hakemassa, valmis, niin se täti huomasikin että sen tilin tiedoissa oli kohdassa ruksi "postitetaan tilinkäyttäjälle".

En viitsinyt sanoa sille tädille, että jaa, kai tähän on sitten uskottava. Tai kyllä mä sen verran sille sanoin. Mutta en sitä, että on tullut nyt selväksi, että pankkivirkailijoihin ei ole uskominen, niin uskotaan niin sitten pankkitilin ehtoihin. Niistä sentään on mustat valkoisella. Ehdot tuli, Nordea!


Ei kommentteja: