Olen porvoolaistunut vihreä kaupunkimetsäaktivisti, kaupunkisosiologi ja -maantieteilijä, sienestyksen, musiikin ja kirjoittamisen amatööri, jalkapallon moniharrastaja, isä, ulkoilija ja hyötyliikkuja. Olen yksin itse vastuussa blogini aineistoista ja mielipiteistä. Aineiston lainaaminen ilman lupaa kielletty.

27.10.2011

Pieni tupeemies ui liiveihin

Suomalaisen ammattipolitiikan ruumiillistuma Mauri Pekkarinen on nyt mennyt sotkemaan näppinsä asioihin, joihin hänen ei kuuluisi ja saanut aikaan rynnäsgaten. Nyt kun hän oli ensin sitä mieltä, että hän ei missään nimessä puhutellut naisen ryntäitä ja sittemmin hän väittää Maia Fandin jo pitkään odottaneen tilaisuuttaan provosoida häntä uittamalla ne ryntäät Maurin kätösiin, voin paljastaa myös yhtä Maurin omasta anatomiasta. Perustuu kokemustietoon, ei syväkurkkujen lauluun tai pikkulintujen korahduksiin.

Asuin 90-luvun loppupuolella vuoden kerrostalossa Helsingissä alueella, jota sanokaamme vaikkapa Papinmäeksi. Tämä "vaikkapa" suojellakseni hyvin iäkästä naista, joka asui kerroksen oman asuntoni yläpuolella. Tämä nainen oli Mauri Pekkarisen äiti.

Tapasin Maurin muutaman kerran hississä. Minä olin matkalla kotiini ja Mauri oli matkalla katsomaan äitiään. Mauri tapasi tulla limusiinilla siviilivaatteissa, varsin lomahenkisissä. Hän oli hyvin mutkaton ja puhelias mies, rupatteli niin että tuntuivat nuo hissimatkat ikuisuudelta. Tapasin katsoa häntä alaspäin yläviistosta esimerkiksi siksi, että olen häntä paljon pidempi. Sitä toista en valitettavasti pysty vahvistamaan, sillä hän tapasi pitää kesäistä hellehattua niin että en päässyt tarkistamaan onko hänellä hiukset vai tupee.

Jälkikirjoitus: asia lienee tulenarka, sillä kommenttini Vihreän Langan nettijuttuun rynnäsgatesta, joka sisälsi ylläolevan tiivistettynä sekä linkin tähän blogitekstiin, on sieltä sensuroitu.

Ei kommentteja: