Olen porvoolaistunut vihreä kaupunkimetsäaktivisti, kaupunkisosiologi ja -maantieteilijä, sienestyksen, musiikin ja kirjoittamisen amatööri, jalkapallon moniharrastaja, isä, ulkoilija ja hyötyliikkuja. Olen yksin itse vastuussa blogini aineistoista ja mielipiteistä. Aineiston lainaaminen ilman lupaa kielletty.

5.10.2011

Palautteeni Toukovuoren kaavasuunnitelmasta


Toivon, että Toukovuoren suunnitteluvaiheessa huomioitaisiin se, että uusien asukkaiden tarvitsemat lähipalvelut - niin julkiset kuin kaupallisetkin - olisivat saavutettavissa ilman autoa. Suunnitelmassa tulisi varmistaa, että alueellinen liittyminen olemassaolevaan yhdyskuntarakenteeseen merkitsisi myös toiminnallista yhteyttä olemassaolevaan yhdyskuntarakenteeseen. Jos Toukovuoren suunnitelmassa on sanotusti korostettu ekologisesti, ja lähin päivittäistavarakauppa on Porvoon keskustassa noin 4 kilometrin päässä, tämä ristiriita tulee ratkaista vähintään kauppa-autolla. Lisäksi julkinen liikenneyhteys Kevätkummun julkisiin palveluihin tulee järjestää, mutta ei kuitenkaan Humlan virkistysalueen lävitse.

Aktiiviliikkujana olen huolestunut siitä, mitä suunnitelma merkitsee Humlan ulkoilureitistölle. Havainnekuvista ja kartoista uusien ulkoiluteiden sijoittelu ei aivan tarkasti selviä. Toukovuoren suunnitelman on sanottu mahdollisesti katkaisevan Humlan eteläisimmän ulkoilureitin joksikin aikaa. Kestävän yhdyskuntasuunnittelun mukaista on kuitenkin varmistaa, että Porvoon jo ennestään varsin vähäinen ulkoilureitistö säilyy vähintään entisellään, etteivät kuntoilijat ja ulkoilijat joudu etsimään lähivirkistysalueita nykyistä kauempaa edes väliaikaisesti.

Michael Perukangas
porvoolainen alk. 27.4.2011
kaupunkitutkija

Ei kommentteja: