Olen porvoolaistunut vihreä kaupunkimetsäaktivisti, kaupunkisosiologi ja -maantieteilijä, sienestyksen, musiikin ja kirjoittamisen amatööri, jalkapallon moniharrastaja, isä, ulkoilija ja hyötyliikkuja. Olen yksin itse vastuussa blogini aineistoista ja mielipiteistä. Aineiston lainaaminen ilman lupaa kielletty.

12.9.2011

Mitä sienistä ruoaksi?

Suhteellisestä vähäsateisuudesta huolimatta, sienisato jo alkaneena syksynä on harvinaisen runsas ja rikas. (lisää aiheesta aikaisemmasta bloggauksestani, joka löytyy klikkaamalla tämän bloggauksen otsikkoa). Kun esimerkiksi korvasienet, haperot ja tatut tulevat melko aikaisin, tänä vuonna ainakin haperoita ja tatteja putkahtelee esille vieläkin, rouskut elävät kulta-aikaansa ja suppilovahverot ovat vasta tuloillaan.

Mitä sienistä voi tehdä? Tateista ja kantarelleista tulee erinomainen risotto. Rouskut käyvät hyvin sienisalaattiin ja suolasieninä ne ryydittävät muuten mietoja haperomuhennoksia ja kastikkeita. Rouskut tulee ryöpätä aina, mutta ryöpättyinä ne ovat turvallisia. Ryöppääminen tarkoittaa niiden nopeaa keittämistä runsaassa vedessä ja kaiken veden kaatamista pois ja huuhtelua juoksevassa vedessä.

Hyviä sieniä - varsinkin herkkutatteja - voi käyttää melkein mihinkä tahansa; hyviä herkkutatin lakkeja voi paistaa esimerkiksi pihveiksi jauhoissa ja rasvassa. Sama pätee lampaankääpiin ja ukonsieniin.

Erinomaisia sienikeittoja tulee paitsi tateista, kantarelleista ja suppilovahveroista, myös korvasienistä ja mesisienistä. Keitot kannattaa tehdä kermapohjaisiksi, ja niitä voi maustaa esimerkiksi valkopippurilla, suolalla ja rakuunalla, joka on erinomainen sienimauste. Tateilla sopii myös karri. Korvasienet pitää ryöpätä kunnolla, jotta niistä lähtee kaikki myrkkyjäämät pois.

Sienet sopivat erinomaisesti myös pastakastikkeisiin ja kalan tai kanan kanssa tarjottavien kastikkeiden aineksiksi sekä lihapatoihin.

Helpon sienimuhennoksen ohje (haperoista tulee erinomainen muhennos)

Sienimuhennos

Paista sienet kevyesti, lisää yksi purkki (ruoka)kermaa, kaksi ruokalusikallista vehnäjauhoja ja mausteeksi vähän valkopippuria, suolaa ja paprikajauhetta. Kun vielä keittää perunoita tai riisiä, sienimuhennos on niin ruokaisa, että se välttämättä kaipaa mitään lisäkettä, mutta esimerkiksi jauhelihapihvit, kyljykset tai kanankoivet tekevät siitä juhlaruokaa.

2 kommenttia:

Slamtilt kirjoitti...

Myös erilaisiin wokkeihin sienet sopivat kuin nenä päähän ja uuniruokiin, kuten tofukiusaukseen.

Myös erilaiset sieni/sipulipiiraat ovat maistuvia.

Ja ehdottoman samaan mieltä rakuunasta, se on erittäin toimiva sienien kanssa!

Unknown kirjoitti...

Sitten sienistä voi tehdä mainioita laatikkoruokia. Makaronilaatikkoon ne käyvät mainiosti lisukkeeksi tai jauhelihan asemesta, ja munakoisoista, tomaateista ja sienistä tulee myös mainio vuokaruoka. Lisäksi voi laittaa vapaavalintaista lientä ja jos haluaa, myös jauhelihaa.