Olen porvoolaistunut vihreä kaupunkimetsäaktivisti, kaupunkisosiologi ja -maantieteilijä, sienestyksen, musiikin ja kirjoittamisen amatööri, jalkapallon moniharrastaja, isä, ulkoilija ja hyötyliikkuja. Olen yksin itse vastuussa blogini aineistoista ja mielipiteistä. Aineiston lainaaminen ilman lupaa kielletty.

30.5.2011

Pisara vastuuttomuuden valtameressä

Jokainen pääkaupunkiseudun lähiliikennettä säännöllisesti viimeisen kahden talven aikana käyttänyt ja ilmeisesti myös aika moni satunnainen kaukojunailija on voinut todeta, että Helsinki sijaitsee kapealla niemellä, kohdassa 60 astetta pohjoista leveyttä. Tämän ei pitäisi tosin olla kenellekään mikään uutinen. Minulle junaliikenteen rappio kuitenkin oli, palatessani Oslon-komennukseltani.

Oslon olot ovat käytännössä käytännössä samat kuin Helsingissä, yhdellä tärkeällä lisäyksellä: Norjassa on vuoria. Niiden sisälle on kaivettu tunneleita ja niiden välissä kulkee solia. Korkeasta pinnanmuodostuksesta seuraa myös suuria sääeroja hyvinkin pienillä etäisyyksillä. Ei olekaan mikään ihme, että luonnonolot voivat toisinaan tuottaa junille tepposet.

Helsinki ei kuitenkaan saa junien takkuilua anteeksi, ei edes pussinperäniemisijainnillaan tai aluepolitiikalla, joka on yrittänyt varmistaa sen, että edes Kikkelästä pääsisi Mokkolaan ilman että jäätyneitä lampaita tarvitsisi raiteilta lapioida. Niinpä raiteita ei olekaan riittänyt Helsinkiin.

Kaikkemme olemme yrittäneet. Sen Aulis Juneksen huvilankin yritimme lapioida alas sieltä kuilun reunalta kökkimästä jotta mahtuisi edes yksi raidepari lisää. Ja saatiinkin. Turkuun. Jos joku sinne haluaa mennä.

Kaikki tätä julkaisukanavaa edes vähänkään seuranneet tai minut edes nimeltä tietävät tuntevat minut vakaumukselliseksi joukkoliikennemieheksi. En siltikään hyväksy, että edelläkuvatun kurjuuden ainoaksi pakoputkeksi tyrkytetään ns. Pisara-rataa.

Niille, jotka eivät tunne Pisara-rataa, kerrottakoon, että se on paikallisjuna, joka kiertää Pasilasta Päärautatieaseman kautta täyden ympyrän. Junalle tulisi sitten muutama väliasema, ainakin Töölöön ja Hakaniemeen, mahdollisesti vähän useampikin.

Kun Pasilasta Helsinkiin on nyt matkaa muistaakseni 2,7 kilometriä, suoraan, jonka kulkee useimmiten viidessä minuutissa, Pisaran myötä matkaa tulisi noin tuplaten. Heikkolahjaisempikin ymmärtää, että ilman välipysähdystä tai -pysähdyksiäkin matka-aika on vähintään tuplaten.

Pisara-rata ei sanottavammin paranna edes töölöläisten ja kalliolaisten joukkoliikenteen palvelutasoa. Heillähän on jo köyhän miehen Pisara. Sitä kutsutaan ratikaksi. Itse asiassa Pisaroita on kaksi: uloin on seiska ja sisin kolmonen.

Olisin edellämainituista varauksista huolimatta valmis toivottamaan Pisaran tervetulleeksi, vaikka se on hidas, kallis ja varmaan aika turhakin. Vaikka kuinka stadilainen metropolinimbyilijä olenkin, epäilen kuitenkin, että edes Vapaavuori ei onnistu myymään hanketta tällaisena valtioneuvostolle, eduskunnasta puhumattakaan. Jos se vielä antaa syyn vähentää merkittävästi tai jopa poistaa suoran VR:n lähiliikenteen Pasilasta Helsinkiin, tämä tulee satavarmasti lisäämään autoliikennettä Vironniemelle, siis sitä samaa, jota sinne koetetaan lapioida keskustatunnelin aina uusilla ylösnousemuksilla. Tämä varaus vie keskustatunnelivaraukseni jo pakkasen puolelle.

Lopullisesti hautaan Pisaran Mariaanien hautaan, koska kaikki virkamiesten valmistelevat suunnitelmaskenaariot tuhoavat merkittäviä helsinkiläisiä virkistyskäytössä olevia viheraluita. Ei nähtävästi tule kyseeseenkään laittaa Pisaran uloskäyntiä esimerkiksi Eläintarhan kentän parkkipaikan tilalle tai Lintsin parkkipaikan tilalle. Olisin valmis mieluummin valmis laittamaan ne autot sinne samaan paikkaan Pisaran kanssa, mutta kai ne jonnekin on pistettävä. Kaivettakoon niille siis maanalainen parkkiluolasto ja säästettäköön täten virkistysalueet. Tällainen ei kuitenkin nähtävästi tule kyseeseenkään, koska parkkipaikkojen rakentaminen ja tunnelin rakentaminen taitaa tulla vähän kalliimmaksi kuin puiston paneminen pakettiin hullujussilla ja tunnelin rakentaminen.

Suren tietenkin sitä, että helsinkiläiset menettävät virkistysalueensa vain siksi, että täällä päättäjät haluavat uhrautua valtakunnallisen edun nimissä, ja tämän he tekevät piiloutumalla virkamiesten selän taakse. Jos eivät kaupunkilaistemme valitsemat luottamushenkilöt katso kaupunkilaisten edulla olevan edes viitteellistä merkitystä, ei Helsingillä ole paljoa toivoa. Eivätkä ne ole mitään vain paikallisia virkistys- ja maisema-arvoja. Ne ovat pääkaupunkiaseman myötä myös kansallista kulttuuriaarteistoa. Mitä Suomesta kertoo se, että meillä on pääkaupunki, joka ei arvosta puistoalueitaan?

Sanovat että ei ollut valittavana parempia vaihtoehtoja mistä päättää. Kyllä olisi, kun olisi laittanut uudelleenvalmisteluun ja asettanut suunnittelulle reunaehdot, joita ei saa ylittää. Huonosti peitellylle marttyyriudelle on nimi. Sitä kutsutaan pelkuruudeksi, josta muuten ihan varmasti eivät ne kikkeläläiset ja mokkulalaiset eivät tule kiittelemään. Ja minä tulen haukkumaan, yhä vain ulkonevammalta kehältä helsinkiläistä kuntapolitiikkaa.

Hankkeeseen voi tutustua klikkaamalla otsikkoa.

Sadun satu

Kuulepa Satu, kerro minulle satu! Hopposen Vesakin haluaisi kuulla sen.
-Ei vesa kauas kannosta kasva, sanoo sananlasku. Missä on korpi, siellä on kuusi. Koulumme johtaja on opettaja Kuusi, Timo Korpi taas on luokkatoverini. Pikkuinen Meri Mäkipentti osaa piirtää kanteleen, mutta myrskyävä meri on vaikeampi kuvattava. Tunnen Johannes Kanteleen. Luokallemme tuli uusi oppilas Marja Husgafvel. Kansankielellä sanotaan kuorittua maitoa kurriksi. Tunnistin tytön pirteäksi Pirkko Kurriksi. Biisoni on arolla elävä eläin. Juha ja Tuomas Arolla ei ole biisonia.

29.5.2011

Konstaapeli kovanen hämmästyy

Kun Kovanen näki sinisen talon, niin se sanoi: Minun täytyy mennä kallonkutistajalle tai silmäleekurille.

Sitten kun hän oli Solmukekujalla hän sanoi: Olenko minä menossa tulosuuntaan vai tulossa menosuunnasta. No mitäs väliä.

Silmäleekurilla hän sanoi: Määrätäänkö minulle pillereitä? Höh, silmärillilasilinssittimet sinä saat. Joten kovanen sai penisiliinikuurin + silmärillilasilinssipokat.

27.5.2011

Persujen syrjinnän vastainen ohjelma on ihmisvastainen

Kun Jussi Halla-Aho saneli Perussuomalaisilta pyydetyn ja odotetun lausunnon, jossa puolue sanoutuu irti kaikkinaisesta syrjinnästä ja jopa tuomitsee sen, hänellä oli ketunhäntä kainalossaan. On vienyt tohtori ryhmää kuin litran mittaa.

Lausunto on aika taitavasti kirjoitettu. Kyllä Halla-Aholta kirjoittaminen sujuu, mikä tunnettua on. Omakin ensireaktioni oli, että oh hoh. Mutta kun lausuntoa vähän tarkemmin lukee, siitä paistaa läpi Halla-Ahon huippuunsa hiottu ihmisviha eli misantropia.

Lausunto haluaa kieltää mahdollisuudenkin mahdollisuuksien tasa-arvoon. Se tuomitsee naiset, tummaihoiset, köyhät, lukihäiriöiset ja vammaiset, vain muutamia ryhmiä mainitakseni, täydelliseen toivottomuuteen ja kadotukseen. Kun lausunto kieltää kaikenlaisen positiivisen syrjinnän, se kieltää silloin esimerkiksi sosiaalisen työllistämisen, lukihäiriöstä kärsivien mahdollisuuden saada tehtävät suullisesti, sokeainkirjoituksen ja opaskoirat, kuulolaitteet ja niin edelleen. Törmätköön vast'edeskin vammaiset pylväisiin ja rotvallinreunoihin ja hoidettakoon etninen tasoitus lankilla tai talkilla. Varminta olisi varmaan hoitaa raskaudenkeskeytyksellä pakollisen ultraäänikuvauksen jälkeen tää lajinjalostus niin pääsisimme me yli-ihmiset siitä tuskasta, minne ne laitamme, siis ne ali-ihmiset.

Lausunto on äärimmäisen misantrooppinen myös siinä, että se kiistää ihmisen olevan jostakin kotoisin ja hänen tekemisillään, uskomuksillaan ja ajatuksillaan olevan jokin syy. Halla-Aho, joka tunnetusti on julkisesti sanoutunut irti ihmisoikeuksista, on havainnut niiden haittaavan sellaisen äärimmäisen libertaristisen ja atomistisen maailmankuvan muodostumista, jossa ihmiset ovat toisilleen esteitä. Homma toimii, vahvemman lain mukaan.

Kun nyt kuitenkin sattuu olemaan niin, että niillä ihmisatomeillakin on motiiveita, syitä, taustoja ja uskomuksia. Esimerkiksi minä, henkilö nimeltä Michael Perukangas olen westhamilainen, mies, eurooppalainen, valkoihoinen, heteroseksuaali, vihreä, juoksija, sienestäjä, metsäaktivisti, uiva, klasari ja maallistunut esteetikko. Esimerkiksi nämä ominaisuudet - hankittuja tai perittyjä - selittävät sitä, mikä on olento nimeltä Michael Perukangas.

Homma ei toimi, jos joidenkin ominaisuuksien perusteella syrjityille ihmisille ei anneta edes mahdollisuutta. Suomeksi, he tarvitsevat apua. Jos lähimmäinen on montussa, ei riitä, että kielletään mullan heittäminen hänen päällensä. Hän tarvitsee myös tikkaat.

Perussuomalaisten lausunnon voi lukea klikkaamalla linkkiä.

25.5.2011

Rolfin muistolle

Rolf Bergroth (1906-95) oli II maailmansodan jälkeisen Suomen merkittävimpiä, nyt hämmästyttävän huonosti tunnettuja pianotaiteilijoita. Yksi syy unohdukseen on se, että Suomessa tehtiin ennen 80-lukua valitettavan vähän klassisen musiikin levytyksiä, ja valitettavan moni radion kantanauhakin kierrätettiin.

Onneksi Bergrothin soitosta sentään on säästynyt näytteitä. Tallennus Chopinin masurkoista on ryhdikästä soittoa, ja äänitykset ovat hämmästyttävän hyviä siihen nähden että ne ovat Ylen kantanauhoja (eivät siis studiolevytyksiä kuten Fugan julkaiseman tallenteen vihkosessa väitetään; tieto on tarkistettu hänen tyttäreltään Anna Lehmukselta, o.s. Bergroth). Muut levytykset ovatkin sitten myös Ylen kantanauhoja ja yksityisten radioesityksistä tekemiä omia äänityksiä.

Musiikkiliike Fuga teki muutamia vuosia sitten todellisen kulttuuriteon kootessaan kolme levyllistä Bergrothin tallenteita. Niiden perusteella kyse oli analyyttisestä, kiihkottoman selkeästi ja linjakkaasti soittaneesta taiteilijasta, joka soitti ainakin Mozartia, Chopinia, Debussyä ja Schumannia erittäin tyylikkäästi, ilman mitään kotimaisuustasoituksia. Beethovenin 28.sonaatissa vertailu on kuitenkin armoton, ja ilman muutamaa ohilyöntiä - joita tuli Schnabelille ja Fischerillekin - ja fuugan pientä unohdustakaan Bergrothin esitys ei ole vertailukelpoinen esimerkiksi Solomonin, Schnabelin, Kempffin tai Brendelin tasolla. Se on joka tapauksessa arvokas historiallinen dokumentti, suomalainen pianisti soittamassa Beethovenin kokonaisen sonaatin, yhden sekä taiteellisesti että pianistisesti raskaimmista.

Kaikkein omimmillaan Bergroth on suomalaisen musiikin parissa. Musiikillisesti melko kevyille Sibeliuksen pianominiatyyreille en ole koskaan kuullut tehtävän vastaavaa oikeutta. Myös 20-30 -luvulla kansainvälisen läpimurron kynnyksellä olleen Selim Palmgrenin nyttemmin miltei unohtunut pianomusiikki, Bergmanin pianomusiikki ja jopa Kuulan Lampaanpolska ovat täysipätöistä musiikkia. Toivottavasti arkistoista löytyy lisää vastaavia aarteita ja niitä myös julkaistaan; ainakin pari Beethovenin sonaattia lisää pitäisi olla tallella.

Laulu maasta



Gustav Mahlerin (1860-1911) kuoleman satavuotisjuhlan (18.5.2011) kunniaksi julkaisen uudelleen arvion hänen laulusarjastaan Das Lied von der Erde. Oikeastaan se on sinfonia altto- ja tenorisolistille, joka noudattaa sovellettuna perinteistä neliosaisen sinfonian rakennetta.

Sen ensimmäinen osa on reipas juomalaulu- Das Trinklied vom Jammer der Erde - jossa elämänkokemuksesta hieman kulunut ja elähtänyt mies riemuitsee kurjuudesta. Toinen osa - Der Einsame im Herbst - on kuvaus kosmisiin mittasuhteisiin kasvavasta yksinäisyyden tunteesta, jossa kylmä syyspuhuri käy luihin ja ytimiin. Osat 3-5 (Von der Jugend, Von der Schönheit ja Der Trunkene im Frühling) muodostavat yhdessä scherzon, jonka "leikkisyys" ilmenee lähinnä kevyehköinä tempoina. Tässä suuressa scherzossa kuitenkin tunnelma on virittynyt odottamaan lopetusta, finaalia (Der Abschied), jossa alttosolisti kulkee kauhujen täyttämän matkan kohti lopullista hyvästijättöä kaikelle.

Teos perustuu kiinalaisiin runoihin, jotka Hans Bethge on toimittanut saksaksi. Erinomaisen johdatuksen teoksen tunnelmaan saa esimerkiksi lukemalla Pertti Niemisen toimittaman kokoelman Li-Tai-Pon runoja.

Parhaiten teoksen henki toteutuu säveltäjän ystävän Bruno Walterin klassisessa vuoden 1952 tulkinnassa, jossa vielä toinen jalka on romantiikan ajan Wienissä. Solistit - Julius Patzak elähtäneenä elostelijana ja etenkin Kathleen Ferrier alttosolistina - tekevät tulkinnasta unohtumattoman.

Toinen läheisesti Mahleriin liitetty kapellimestari, Jascha Horenstein sanoi teoksesta unohtumattomat sanat: "kamalinta kuolemisessa on se, ettei enää koskaan voi kuulla Das Lied von der Erdeä". Teos kannattaakin kunkin kuunnella, vielä omana elinaikanaan.

24.5.2011

Miksi Outi puheenjohtajaksi?

Uskon, että Outi puolustaisi sinnikkäästi puheenjohtajana juuri niitä arvoja ja asioita, joita potentiaaliset äänestäjät eivät Vihreistä eri syistä löytäneet: sosiaalista oikeudenmukaisuutta, elämän mielekkääksi kokemista ja puhdasta ympäristöä, myös kaupungeissa. Outia ajaa eteenpäin käsitys mahdollisuuksien tasa-arvosta ja hän puolustaa itseään säästämättä heikoimpia, hiljaisimpia ja syrjäisimpiä. Outille kansan edustaminen on luottamustehtävä ja muun toiminnan luonteva jatke, ja uskallan luottaa siihen, että hän puheenjohtajanakin olisi rehellinen toisille ja uskollinen itselleen.

Suositus on julkaistu myös Outi Alanko-Kahiluodon sivulla, jonne pääsee klikkaamalla otsikkoa.

19.5.2011

Jääkiekko yhdistää, juhlinta erottaa

Sen, minkä talvisota ja jääkiekko yhdisti, kiekkoilijoiden voitonjuhlinta on nyt erottanut. Jääkiekkoilijat ovat esikuvia ainakin niille lapsille, jotka lätkäkärpäsen puraisemina nyt päättävät ryhtyä harrastamaan jääkiekkoa, ainakin niille heistä joiden silmissä kiiltävät nuo tarunomaiset kolme kultaista kirjainta: NHL, tai nyt myös ehkä jo KHL.

Kuitenkin, kuten Urheilulehden kolumnisti Petteri Sihvonen totesi, jääkiekkoilijoilta ei kannata odottaa moraalista johtajuutta. Leijonat edustavat kansaansa, eivät johda. Siinä mielessä he ovat rinnastettavissa kansanedustajiin, joita muuten itse kukin voi valita ihan mielensä mukaan: täysiraittiita, kohtuukäyttäjiä tai rapajuoppoja. Tai itse asiassa rapajuopot eivät ole valittavina, enkä tätä puutostilaa osaa pitää valitettavana. Meillä on ollut ihan liikaa tankeroita, joista tosin kaikki eivät juo omppumehua kummempaa.

Urheilu on nuorisotyötä, se nimittäin tarjoaa purkautumiskanavan yleensä juuri sellaisille nuorille jotka tarvitsevat nuorisotyötä. On se myös kulttuuria, jonka alakulttuureina on muun muassa katsomo- ja kannustuskulttuuria, ja tässä tapauksessa se on vieläpä kansallista kulttuuria. Ymmärrän urheilu-, kulttuuri- ja nuorisoministeri Stefan Wallinin virkansa puolesta esittämää närkästyneisyyttä, joka johtuu hämmennyksestä kun ei hän ymmärrä, pitäisi kiekkoilulta ottaa tuki pois vai pitäisikö tuki asettaa ehdolliseksi, ja millä kaavalla. Kiekko kun ei ole vain kansallista kansankulttuuria, vaan vieläpä kansallistettua. Jos kiekkoilija, joka on pelannut valtiovallan subventoimassa hallissa virallisesti hyväksytyllä Kaikki pelaa-ideologialla, rikkoo kansalliseksi symboliksi nostamansa pokaalin kännipäissään, tuleeko jääkiekkoa harrastavia tyttöjä ja poikia rangaista jotenkin? Sitoa luistimennauhat ihan kiusaksi umpisolmuun, hiekoittaa kaukalot tai kusta kypäriin?

Ensin samoja nuoria miehiä kiitellään, usein hyvinkin sotaisin metaforin äijämäisyydestään. Suomessa ei ole parempaa tapaa tulla sankariksi kuin lyödä, kukistaa, nujertaa, hakata: Ruotsi. Ensin huudetaan että hakkaa päälle ja tiettävästi myös sellaisia joita ei tällaisiin perheblogeihin kehtaa laittaa kun niihin voivat lapsetkin eksyä. Sitten kun nämä pojat loogisesti vetävät äijänroolinsa alusta loppuun, heille kauhistuneena heristellään sormia. Näiden äijien turnauksen aikana yhä paremmaksi ja tiiviimmäksi hitsautuneen joukkueen turnauksen vanhetessa parantuneet pelisuoritukset ovat näemmä vetäneet tv:n eteen myös peliä ymmärtämättömiä ja sitä tuntemattomia raatokärpäsiä.

Suosittelen laittamaan tv:n kiinni jos sieltä nähty järkyttää omaa sielunmaisemaa tai järkyttää omaa käsitystä suomalaisuudesta tai ylipäätään järkyttää mitään. Eikä sitä kannata avata vast'edeskään. Kannattaa viedä ne lapset siitä tv:n äärestä johonkin terveellisempään harrastukseen, kuten vaikka kuviokelluntaan tai pianonsoittoon, paitsi että kyllä pianisteiltakin voi kaatua kuppi. Sen verran monta pianistia tunnen että tiedän tämän. Ja moni taitoluistelija ja balettitanssija polttaa tupakkaa, jopa siinä määrin että ennen v-95 tupakkalakia heitä oli kuueman mukaan vaikeaa löytää pukuhuoeesta savupilven takaa. Tunnen myös sen verran monta poliitikkoa että tiedän heiltäkin menevän usein kupin nurin, ja ainakaan ilmaiseksi en aio ryhtyä heitä tässä leimaamaan huonoiksi moraalisen johtajuuden esikuviksi.

Ai niin, se on lupamaksuilla kustannettu televisio, josta sitä kännäystä tulee. Jos se siirretään mainoskanavalle, ei Wallinilla pitäisi olla koputtamista ellei sitten hänen toimialaansa siirretä viestintäministeriön alaisuuteen?

Se moraalinen johtajuus pitää löytyä sieltä kotoa, jos jostakin. Joka tapauksessa se tullaan kyseenalaistamaan oli se sitten mitä lajia ja laatua hyvänsä. Se kuuluu kasvuun, ja sitä kutsutaan nuoruudeksi. Jos jopa moraalifilosofien - jotka ovat arvokysymysten ammattilaisia - sanomiset dissataan ja primaarikasvattajille haistatellaan, en oikein osaa olla huolissani näistä veijareista. Kippis!

16.5.2011

Peli on kuolemanvakavaa leikkiä

Fortune's always hiding, lauletaan West Ham Unitedin kannatuslaulussa. West Ham on ikuinen alisuorittaja, jota on helppo kannattaa suomalaisen, joka samastuu mieluummin luusereihin kuin menestyjiin. Siksi suomalaisen on myös helpompi samastua Aku Ankkaan kuin Mikki Hiireen, puhumattakaan Hannu Hanhesta.

West Hamin taival Valioliigassa tällä erää sinetöityi eilisellä tappiolla Wigania vastaan. Tappio oli karmaiseva, sillä vielä ottelun alla meillä oli hiuksenhieno, teoreettinen oljenkorsi, joka edellytti voiton lisäksi myös Fulhamin vierasvoittoa Birminghamista. En uskonut etenkään jälkimmäiseen. No, Fulham hoiti tyylikkäästi oman osuutensa. Ironsit eivät vaan karahtivat karille johdettuaan 2-0 vielä puoliajalla. Kävi kuin Suomen leijonille Ruotsia vastaan viimeisen erän viimeisellä minuutilla ikään. Siis vanhoille Suomen leijonille.

Nyt ovat ajat kuitenkin toiset. Enää eivät taivu jääkiekkoleijonain päät. Uusien leijonien ruumillistuma on Micke Granlund, joka on opettanut minulle 40-vuotiaana, 30 penkkiurheiluvuoden jälkeen että hollantilainen historioitsija Johan Huizinga oli kuin olikin oikeassa: ihminen on leikkivä eläin, ja peli on leikkiä. Homo ludens!

15.5.2011

Kynnyskysymyksistä kokonaisvaltaiseen politiikkaan

Nyt kun Vihreät ovat kuin ovatkin päättäneet vastata Kataiseen alustavaan kosintaan ja olla vielä tässä vaiheessa mukana hallitustunnusteluissa, asialla on vähintään kaksi puolta. Joskin kannatustaktisesti saattaisi kannattaa kasvattaa kannatusta oppositiossa, taitaa kuitenkin olla vastuullista edes yrittää, olettaen, että tärkeitä vihreitä tavoitteita saadaan hallitusohjelmaan. Mitä ne voisivat olla?

Sen sijaan, että asetamme itsellemme kynnyksiä, joihin voi kompastua, meidän tulisi näyttää, miten kykenemme ylittämään yksittäiset kynnyskysymykset. Politiikan ei tulisi olla mikään yksittäisten tavoitteiden lista, josta pyritään hinnalla millä hyvänsä vetämään yli kohtia aina sen mukaan kun niitä on saatu toteutetuksi vaan taustalla tulisi aina olla kokonaisvaltaisen vision hyvästä kaupungista, hyvästä Suomesta, Euroopasta ja maailmasta. Meidän tulisi ajaa kokonaisvaltaista eli holistista politiikkaa, jossa päätösten oletetut vaikutukset pyritään huomiomaan jo valmisteluvaiheessa. Tällaiselle integroidun valmistelun, sektorirajat ylittävälle skenaariopolitiikalle olisi huutava tilaus. Siinä ylitettäisiin politikointi, nimbyily, sulle-mulle kaupankäynti ja etujärjestöajattelu.

Näkisin myös erittäin kernaasti, että politiikka olisi ohjaavaa, ei mukautuvaa. Päättäjien ei tulisi olla toiveiden tynnyreitä, vaan heidän tulee kantaa vastuunsa kokonaisvaltaisesti kestävästä kehityksestä. Kaikkien päätöksien liikenne-, sukupolvi-, sukupuoli-, ympäristö-, ilmasto- ja tasa-arvovaikutukset tulee ottaa vakavasti ja kokonaisvaltaisesti. Esimerkiksi liikenne on muutakin kuin autoilua. Jopa kävely on liikennettä. Ja tasa-arvo liittyy sukupuoleen, sukupolveen, maailmankatsomukseen, asuinpaikkaan, ihonväriin, sosioekonomiseen asemaan.

Otetaan esimerkki ihan läheltä paikkaa, jonka tunnen erinomaisesti asuttuani siellä useaan otteeseen, pidempään kuin missään muualla: Kaarelasta. Sinne suunnitellaan yleishyödyllistä laitosta, harjoitusjäähallia. Liikuntalaitokset ovat kyllä kansanterveydellisesti hyödyllisiä, mutta jäähallit ovat hyvin epäilyttäviä jäädytyslaitteineen. Eikä asia yhtään parane siitä, että alueen tieltä hakataan metsää. Jos se tehtäisiin vain yleishyödyllisten liikuntatarpeiden palvelemiseksi, sen voisi vielä kestää. Mutta silloin kun metsää kaadetaan parkkipaikkojen vuoksi alueella, jonka vierestä kulkevat kaikki Hämeenlinnantien bussit, yhdellä politiikan sektorilla saavutettu hyvä kumoutuu muiden politiikkasektoreiden haittavaikutuksilla. Selitykseksi ei kelpaa se, että ihmiset nyt vaan sattuvat kuljettamaan ne varustekassit autolla. Politiikan tulee tukea haluttua kehityssuuntaa: kestävän kehityksen mukaista liikkumispolitiikkaa. Liikunnan edellytyksenä ei tarvitse eikä saa olla liikenne.

Mikä on edellämainitun tarinan opetus? Esimerkiksi yleishyödylliseksi sanottu kaavoitushanke, joka tukee liikunnan harrastamista ja siten voi näyttää kansanterveydellisesti hyvältä, ei sitä ehkä olekaan lisääntyvien liikennevaikutuksien, lähiluonnon heikkenemisen ja kyseisen laitoksen tarjoaman liikuntavalikoiman yksipuolisuuden vuoksi. En näe, miten poikien jääkiekkoharrastuksen tukeminen parantaisi esimerkiksi vanhusten, kotiäitien tai työttömien kuntoilumahdollisuuksia.

Selvennettäköön, että ei, minulla ei ole mitään kanaa kynittävänä jääkiekon kanssa. Se on hieno peli, etenkin nyt kun Suomi sai karistettu 16 vuoden maailmanmestaruuskrapulansa. Hanke olisi heti paljon siedettävämpi jos hallista tarjotaan aikoja myös ei-kilpailullisesti suuntautuneeseen, vapaamuotoiseen kuntoliikuntaan ja jos hallissa olisi myös esimerkiksi kuntosali, jonne pääsee kohtuullisella maksulla.

Vihreät voivat kyllä lähteä hallitukseen. Ehtona on kuitenkin hallitusohjelma, joka tukee sosiaalisesti, inhimillisesti ja ekologisesti kestävää kehitystä, tasa-arvoa ja jossa ennaltaehkäisevyys on sisäänrakennettuna.

12.5.2011

Literature and other arts in my life

I like playing piano. It is funny when anything I want to do. It is real literature. Nevertheless, playing piano isn't literature and I prefer painting.

Exhibitions are often very boring. The boxes that are hanging on the roof are always just the same. They never changes so I am not used to visit any kind of galleries that often.

(Ylläoleva on ote koulukaverini lukioenglannin aineesta, jonka hän ystävällisesti luovutti käyttööni. Ainekirjoituksen ohjemitta oli 150 sanaa, mihin päästiin pyyhkimällä lopusta pois tarpeettomat. Valitettavasti muistini on kuitenkin valikoiva, ja se on pyyhkinyt pois tarpeettomat taiteenlajit).

7.5.2011

Outi Vihreiden puheenjohtajaksi!


Hyvät vihreät,

Olen päättänyt lähteä mukaan Vihreän puolueen puheenjohtajakisaan tuodakseni esille asian, jota pidän puolueen tulevaisuuden kannalta kaikkein keskeisimpänä.

Sosiaalinen oikeudenmukaisuus ja köyhyyden vähentäminen on tuotava Vihreän politiikan keskiöön ympäristöpolitiikan rinnalle. Siellä se ei ole viime aikoina ollut.

Kärsimme vaaleissa tappion suurelta osin siksi, että menetimme neljän vuoden hallitustaipaleen aikana oman äänemme ja uskottavuutemme. Äänestäjämme toivovat, että oppositiokauden jälkeen palaamme juurillemme, idealistiseksi ja peräänantamattomaksi arvoliikkeeksi, joka kykenee tekemään myös radikaaleja avauksia luonnon- ja ympäristönsuojelun edistämiseksi. Meitä tarvitaan, enemmän kuin koskaan aikaisemmin.

Tappion jälkeen on kysyttävä, mikä on Vihreän puolueen asema politiikan kartalla: mikä on puolueemme olemassaolon oikeutus ja tehtävä. Kannatuksemme kannalta kaikkein olennaisin kysymys on, miksei Vihreät ole korvattavissa millään muulla puolueella.

Markkinatalouden etua ajavasta kokoomuksesta ei ole tulossa Vihreän puolueen vakavaa haastajaa. Sen sijaan Vasemmistoliitto vihertyi viime vaaleissa ja tuli myös työelämäkysymyksissä Vihreän puolueen tontille. Suuntaus tulee jatkumaan myös seuraavissa vaaleissa.

Helsingissä Vihreät menettivät eduskuntavaaleissa 2011 kannatustaan saman verran kuin Vasemmistoliitto kasvatti. Perussuomalaiset voittivat erityisesti pienituloisissa lähiöissä. Saadaksemme seuraavissa vaaleissa kannatuksemme takaisin meidän on kyettävä yhdistämään ekologisesti kestävä politiikka ja sosiaalinen oikeudenmukaisuus uskottavalla tavalla.

Politiikassa merkityksellistä ei ole vain se, mitä sanotaan, vaan myös se, mitä jätetään sanomatta. Puhumalla yksipuolisesti ympäristöstä, energiasta, taloudesta ja yhdenvertaisuudesta - vaikka ne ovatkin politiikkamme ja aatteemme kivijalkaa - menetämme suuren osan olemassaolon oikeutuksestamme ja samalla kannattajistamme, jos samalla unohdamme sosiaalisen oikeudenmukaisuuden.

Kyse ei ole vain vaalimenestyksestä, vaan ennen kaikkea välttämättömyydestä tehdä inhimillistä politiikkaa. Tuloerot ovat Suomessa viime vuosina kasvaneet nopeammin kuin muissa OECD-maissa. Eriarvoisuus näkyy nuorten syrjäytymisenä ja köyhyyden syvenemisenä.

Sosiaalipolitiikkamme on viimeiset neljä vuotta ollut pääasiassa Sata-komitean tulosten odottelemista. Viimeistään se, ettemme tuoneet kansan kahtiajakautumista kevään vaalikampanjassa juuri lainkaan esille, koitui meille kohtalokkaaksi. Linjaa on välttämätöntä korjata, mikä edellyttää, että kunnallisvaaleihin mennään päivitetyillä linjauksilla siitä, miten alueellista ja sosiaalista eriarvoisuutta vähennetään koko maassa.

Asetun ehdolle puheenjohtajakisaan, koska Vihreä puolue tarvitsee tässä yhteiskunnallisessa tilanteessa kärkeensä poliitikon, jolle politiikan keskiössä - yhdenvertaisina kirkastettujen ympäristötavoitteiden kanssa - ovat juuri sosiaalinen oikeudenmukaisuus, tuloerojen kaventaminen ja köyhyyden vähentäminen.

Olen kohtuullisen tavallinen itähelsinkiläinen äiti, vaikka olenkin koulutukseltani kirjallisuuden tohtori ja nyt toisen kauden kansanedustaja. Saan kiitosta siitä, että minua on helppo lähestyä, puhun ymmärrettävästi ja teen johdonmukaista politiikkaa. Minulla on kaksi kouluikäistä lasta ja olen naimisissa teatterijohtaja Atro Kahiluodon kanssa. Olen asunut yli kymmenellä paikkakunnalla ympäri Suomea ja Itä-Stadissa vuodesta 1996. Miinukseksi laskettakoon, etten ole asunut Lapissa. Tilannetta kompensoi se, että aviomieheni on Rovaniemen kaupunginteatterin johtaja.

Onnistuin vaaleissa lisäämään äänimäärääni, vaikka Vihreät Helsingissä kärsivät tappion ja menetimme yhden kansanedustajapaikan. Vaaliteemani olivat erityisesti tuloerojen kaventaminen ja köyhyyden poistaminen - teemat, joilla olen kampanjoinut myös edellisissä vaaleissa.

Tämän viikon Suomen Kuvalehti totesi, että olen vihreistä kansanedustajista eniten vasemmalla. Tämä pitää varmasti paikkansa, jos vasemmistolaisuus määritellään haluksi rakentaa yhteiskuntaa, joka puolustaa heikommassa asemassa olevia, haluksi kaventaa tuloeroja ja pyrkimykseksi säilyttää hyvinvointivaltio. Minulle Vihreät on puolue, joka ajaa juuri näitä asioita. Meidän on silti syytä kirkastaa sosiaalipoliittisia linjauksiamme. Sosiaalipolitiikassa on niin paljon muutakin tavoiteltavaa kuin perustulo.

Meille vihreille ympäristöarvot ovat pyhiä. Mutta haluan itse olla mukana sellaisessa liikkeessä, joka ei unohda yhteiskunnan heikompiosaisia.

Eriarvoisuus tulee olemaan seuraavien kunnallisvaalien samoin kuin vuoden 2015 eduskuntavaalien keskeinen teema. Ellemme ota sosiaalista oikeudenmukaisuutta politiikkamme keskiöön terävän ympäristöpolitiikan rinnalle, tulemme todistamaan miten Vasemmistoliitto uudistaa ja muodistaa itsensä Vihreiden ohi. Voisimme antaa näin tapahtua, jos uskoisimme puolueemme olevan korvattavissa jollakin toisella puolueella. Näin ei kuitenkaan ole asian laita.

Toisin kuin ay-liikkeeseen kytketty vasemmistoliitto tai voimakkaamman etua ajavat oikeistopuolueet, Vihreät kykenee aidosti heikomman etua ajavaan politiikkaan. Tämä pätee niin luonnonsuojeluun, sosiaalipolitiikkaan kuin energiapolitiikkaan. Meidän ei tarvitse alistua teollisuuden tai yritysmaailman ydinvoimalobbareille. Solidaarisuutemme ulottuu oman eturyhmän ulkopuolelle. Haluamme auttaa paitsi oman maan pienituloisia myös kehitysmaiden apua tarvitsevia, ja työsuhdeturvan lisäksi haluamme turvaa myös niille, joille ei työmarkkinoilla ole sijaa. Vihreät on aidosti tulevaisuuspuolue, sillä emme halua syödä tulevien sukupolvien elämisen edellytyksiä.

Minuun, osaamiseeni ja ansioihini voi tutustua paremmin nettisivuillani www.outialanko.fi.

Helsingissä 7.5. 2011

Outi Alanko-Kahiluoto

5.5.2011

Politiikka takaisin politiikkaan!

Ainakin Iiro Viinasen ajoista koko maa on ollut arvollepantava. Kukas se olikaan silloin pääministerinä? 20 vuoden takaisesta lamasta alkaen valtiovarainministerit ovat johtaneet politiikkaa, ja muusta politiikasta on tullut talouden jakojäännös. Tämä on näkynyt vaalikeskusteluissakin, joissa tätä asetelmaa on vahvistettu. Niin ovat lähteneet muut ministerit kukin omille sektoreilleen, jotka kaikki on oltu arvollepantavia. Tulosvastuu, -johtaminen, myyntilogiikka, asiakkuusajattelu, palkitseminen ja rankaiseminen ovat tulleet jäädäkseen kaikille yhteiskunnallisille sektoreille, valuneet "ensimmäisestä" niihin muihin, siis toiselle ja kolmannelle.

Tätä asetelmaa on vahvistettu ennestäänkin vaalikeskusteluissa. Ne on säännönmukaisesti aloitettu talouspolitiikalla viimeiset ainakin 20 vuotta, ja jätetty esimerkiksi hyvinvointipolitiikka, terveyspolitiikka, sosiaalipolitiikka, liikennepolitiikka, kaavoituspolitiikka, ilmastopolitiikka, ympäristöpolitiikka ja kulttuuripolitiikka karsinaan "muut asiat", joille on jätetty aikaa ohjelma lopusta jos sitä aikaa on jäänyt. Yleensä ei ole.

Politiikka on mielestäni ihmisten etujen ajamista. Eniten edunvalvontaa tarvitsevat ihmiset eivät sattumalta ole niitä, jotka tarvitsevat yhteiskunnan apua. Heille yhteiskunta näyttäytyy oikeudenmukaisuuden ylimpänä takaajana. Se takaa heille peruspalvelut ja se suorittaa tulonjakoa oikeudenmukaisuuden nimissä sekä takaa ainakin periaatteellisella tasolla mahdollisuuksien tasa-arvon. Ne, jotka tarvitsevat eniten politiikkaa, ovat yleensä siitä kaikkein syrjäytyneimpiä ja kokevat myös syrjätyneensä siitä kaikkein eniten. Eivätkä turhaan, sillä heidät unohdetaan politiikassa ensimmäisenä, kilpailtaessa milloin kilpailukyvystä, silloin hyvistä veronmaksajista ja tuolloin huippuosaajista.

En minä niin hippi ole että luulisin että kaiken hyvän jakamiseen ei tarvittaisi mitään jaettavaa. Pitää olla kakku jotta voidaan jakaa kakkua. Kaipaan kuitenkin politiikkaan sisältöä, keskustelua siitä, mitä jaetaan ja miksi ja mitä ei jaeta ja miksi ei. Kaipaan politiikkaa takaisin politiikkaan.

Perussuomalaisten voittoa pidettiin varmana jo ennen kuin yhtään ääntä oli annettu ja ennen vaalikampanjoiden aloittamista. Vaaliohjelmat vain sinetöivät tämän voiton, tehden vaalityötä Timo Soinin puolesta. Odotin jytkyltä vähän nasevampia sutkauksia, mutta vaaliohjelmien juontajat tulivat väsynen jytkyn apuun, ojentaen hänelle kultatarjottimella vaaliaseeksi Portugalin avustuspaketin, josta tuli vaaleissa perussuomalaisten avustuspaketti.

Toivon perussuomalaisten, yhtä lailla kuin muidenkin puolueiden kaivavan ö-mapeistaan esille ne kaikki avaukset, joita ei vaalien alla ehditty nähdä. Missä ovat hyvinvointipolitiikka, ympäristöpolitiikka, kulttuuripolitiikka ja niin edelleen? Missä on politiikka? Kiinnostaako perussuomalaisia sen enempää kuin muitakaan puolueita yhteiskuntamme hiljaisten, syrjäytyneiden ja vähäosaisten asia? Mikä on päätöksentekijöiden ihmiskuva? Onko ihminen ihmiselle veli vai susi?

Vaikka olenkin vähän hippi, tiedän hyvin, että maan päällä toiset eivät voi tulla ensimmäisiksi, saatikka viimeiset, oli kyse sitten sektoreista tai ihan oikeista ihmisistä. Arvon kuitenkin nekin ansaitsevat.

3.5.2011

Keikkatyö ei kannata

Tein muutamia päiviä tarvittaessa töihinkutsuttavana opettajansijaisena tässä kevään aikana ollessani työtön parantaakseni taloudellista tilannettani, kehittääkseni itseäni ja ehkä vähän kasvavaa nuorisoakin siinä sivussa. Paitsi että ei työ ole ihan helppoa, ei sen vastaanottamistakaan ole tehty aivan helpoksi.

Työtön työnhakija voisi taustastaan riippumatta päivittää mol.fi:n sivulle ammatikseen "ennustaja". Ennustajankykyä nimittäin häneltä kysytään paitsi monessa työhaastattelussa, joissa työnantaja katsoo tarvitsevansa työnhakijalta ennusteen siitä, sattuuko viidentoista vuoden päästä aurinko kiertämään maata vai vastoinpäin, myös siinä tapauksessa kun työnhakija erehtyy ilmoittautumaan käytettäväksi keikkatyöläiseksi.

Nimittäin jo siinä vaiheessa kun työtön lupautuu vastaanottamaan keikkatyötä ja siis pelastamaan äkillistä sijaista tarvitsevan työnantajan, puhumattakaan tämän "asiakkaista" - esimerkiksi koululaisista - hänestä tulee lainsuojaton. Hän saa luvan odottaa soviteltua päivärahaa karenssissa niin kauan kuin siitä hyväkkäästä, joka on erehtynyt jäämään äkilliselle sairaslomalle, on saatu virkavapaapäätös, minkä jälkeen keikkatyöläiselle voidaan maksaa palkka, minkä jälkeen hänelle voidaan postittaa palkkatodistus.

Nyt keikkatyöttömän pitäisi pystyä ennustamaan, kuinka monta työpäivää keikkatöitä tehdään, mitä siitä maksetaan ja vielä saada palkkatodistuskin etukäteen. Tässä on sellainen pieni mutta, että en tiedä yhtään työnantajaa, joka antaisi palkkatodistuksen työstä, jota ei olla vielä maksettu saatikka tehty.

Jos työttömällä ei mainittavammin ole likviditeettiä, häneltä voipi jäädä vuokrat maksamatta. Ei hänen syömänkään pidä, jos hänellä ei ole pääsyä jalokätisen ystävän jääkaapille.

Pahaa pelkään, että työttömät eivät ole ammattiliittojensa ihan a-luokan jäseniä. Niin pahasti ne ovat unohtaneet sen, miten työn ja työttömyyden muuttuvat statuspäivitykset voi yhdistää. Ammattiliittoihin kuuluvien työttömien saavutettu etu, ansiopäiväraha muuttuu helposti saamattomaksi eduksi sen jälkeen kun rehellinen keikkatyötön ilmoittaa vaikka yhdestäkin siivoustunnista.

Kyllä, harmaaseen talouteen pitää tarttua kovalla kädellä. Tästä olen ihan samaa mieltä joka ainoan poliittisen puolueen kanssa. Ja sillä toisella kädellä pitää kaikki työ tehdä ihan oikeasti kannattavaksi ja rehellisesti ilmoitettavaksi. Siis myös sen tekeminen, ei vain teettäminen. Myös keikkatyö on työtä.