Olen porvoolaistunut vihreä kaupunkimetsäaktivisti, kaupunkisosiologi ja -maantieteilijä, sienestyksen, musiikin ja kirjoittamisen amatööri, jalkapallon moniharrastaja, isä, ulkoilija ja hyötyliikkuja. Olen yksin itse vastuussa blogini aineistoista ja mielipiteistä. Aineiston lainaaminen ilman lupaa kielletty.

10.5.2010

Kaupunki kuuluu kaikille, koirillekin

Koiraveroa maksetaan Helsingissä viisi kymppiä vuodessa. Se ei ole kovin paljon siitä, että koira - tai kissa tai mikä hyvänsä eläin, vaikka hämähäkki - on monille ainoa elämässä kiinni pitävä seikka. Positiivisemmassakin tapauksessa, lemmikkieläin tuo ihmiselleen elämänsisältöä. Koiraveron keräämistä on ollut tapana perustella konkreettisesti lähinnä sillä, että se kattaisi koirankakan siivouksen aiheuttamat kulut.

Toisin sanoen, koiravero on subventio HKR:n puisto-osastolle, minne sitä ei kuitenkaan tosiasiallisesti tulouteta. Ja koska sitä ei sinne tulouteta, se on käytännössä rangaistusmaksu niille ihmisille, joiden koiranpito loukkaa joidenkin kanssakaupunkilaisten käsitystä siitä, kenelle kaupunkitila kuuluu. Kuuluuko kaupunki koirille? Ja koska kaupungeissa koiraa vastaa myös ihminen, kuuluuko kaupunki ihmisille, joilla sattuu olemaan koira?

Jotta koirien kaupunkielämälle aiheuttamia vahinkoja voisi vähentää, tätä tarkoitusta varten on perustettu erikseen aidattuja koirapuistoja. Siellä kun ovat niin eivät käy kuolaamassa ja karvoittamassa. Haukkumista ne tosin eivät eristä. Vaikka niissä koirat ovat rajatulla alueella omien ihmistensä kanssa, ne ovat kuitenkin ihmisistään erillisiä olentoja, ja niissäkin voi sattua kaikenlaista. Yli- ja alle 40-senttiset koirat erotetaan nykyään toisistaan erillisiin puistokkeisiinsa siksi ettei schäferi luulisi mopsia puruleluksi ja ettei chihuahua syöttäisi itseään malamutille.

Koirapuistot ovat siis tarkoitukseltaan ja useimmiten alueeltaankin rajattuja, aidattujakin, mikä ei ehkä ihan ole sen idean mukaista, että kaupungin viheralueet ovat avointa, julkista tilaa, johon kaupunkilaisveronmaksajilla on oikeus. Koirapuistot ovat siten epätäydellistä, puolijulkista, julkista tilaa, tai julkista tilaa, joka on "naamioitu" yksityiseksi aidoilla ja kylteillä.

Koirapuistot eivät kuitenkaan diskriminoi ketään käyttäjäryhmiä, ainakaan siinä mielessä että niihin olisi pääsy kielletty. Esimerkiksi Rajasaareen kelpaa tahansa tulla ottamaan aurinkoa tai piknikille. Itse kiertelin 9-vuotiaana Kannelmäen koirapuistoja, haastattelemassa koiranulkoiluttajia kun koetin kompensoida omaa koirattomuuttani, ja opiskella sitä, mistä koirissa oikein oli kysymys. Kävinpä kerran Rajasaaressakin.

Jos kuitenkaan koirapuistot eivät jollekin kelpaa ulkoilualueena, niin tämä voi johtua esimerkiksi siitä, ettei pidä koirista. Jos taas tilan käyttöä rajoittaa koira-allergia, se lienee harvoin niin vakava, että se vaivaisi sen enempää kuin niin sanottu hajusteallergia, jollaiset eivät yleensä ole ulkoilmassa ongelma. Ei, en halua väheksyä kenenkään yliherkkyyksiä, mutta on kunkin oma asia, priorisoiko enemmän täysin esteetöntä hengitystä vai henkistä hyvinvointia, jota eläimet voivat parantaa. Kolmas mahdollinen syy suhtautua epäillen yhdistelmään koira ja kaupunkitila on koirankakka. En kuitenkaan väittäisi koirapuistoja sen sotkuisemmiksi kuin muuta julkista tilaa, jonne esimerkiksi rikotut pullot pakkauksineen plus muut pakkaukset ja kakkaukset "kuuluvat", varsinkin kun koirapuistoissa on roskikset, joita muuten havaintoni mukaan käytetään enemmän kuin mitä esimerkiksi pussikaljapiknikeillä keskimäärin. Ja ei, en olisi pussikaljapiknikkejäkään kieltämässä.

Kaupungin tehtävänä on taata kaikille kaupunkilaisille julkista kaupunkitilaa, ja siihen myös käyttöoikeus. Kaupungin tehtävä ei kuitenkaan ole taata kaupunkitilallista hygieniaa kaikkea sellaista vastaan, josta joku ei satu tykkäämään, koska kaupunki on moninainen. En mä voi jalankulkijanakaan esimerkiksi vaatia, että ei-autoille tarkoitettu osa kaupunkimaasta erotettaisiin aidoilla tai ei-puluille tarkoitettu osa puistoista pitäisi häkittää, tai että esimerkiksi Eira aidattaisiin jotta sinne ei pääse tummaihoisia maahanmuuttajia. Jos saa epäallergisia reaktioita kaupunkitilaan päässeistä hyypiöistä, on parempi asua siellä, jossa saa allergisia reaktioita vain maa-ilmaan päässeistä itiöistä.

Yleisen kaupunkitilan monikäyttöisyys on paras, siis yleisenä periaatteena. Kaikille kaikkea johtaa kuitenkin lopulta ei-mitään ei-kellekäniin. Lienee selvää, että esimerkiksi jalkapallon pelaaminen ei ole kukkapenkissä kannatettavaa tai että vesiallas ei ole vessa; valitettavasti kaupunkitilan väärinkäytöstä seuraa toisinaan, että sinne varta vasten tuotuja funktioita lakkautetaan. Esimerkiksi Kannelmäen Vanhaistenpuiston altaassa on ollut vettä viimeksi herra tietää koska, koska sinne voivat lapset hukkua ja ihmiset pissiä. Koiratkin. Siis eivät hukkua.

Koirapuistojen varaaminen ja tilan osoittaminen niille kaupunkitilasta, niiden ylläpito ja ylipäänsä olemassaolo eivät ole riittävä peruste koiraverolle, jos koiraveron ajattelee maksuna koirienpidon aiheuttamista haitoista. Jos koiraveron ajattelee ikään kuin "vuokrana" siitä, että yksi, tietty ryhmä saa etuoikeuden tiettyyn osaan kaupunkitilasta, tällöin voitaisiin yhtä hyvin perustella, että verotetaan erikseen skeittareita, somaleita tai autoilijoita, puhumattakaan puliukoista, ylipäätään ketä hyvänsä, joka kuuluu johonkin sellaiseen ryhmään, joka voi loukata jonkun kaupunkilaisen kaupunkihygieniaa, sellaisen kuvitteellisen kaupunkilaisen, joka ylitsepursuavassa omanarvontunnossaan erehtyy kuvittelemaan, ettei kuulu mihinkään erityisvähemmistöön. Kaupunkitilaan liittyy kuitenkin muitakin etuoikeuksia kuin koiriin liittyviä. Niistä jotkut ovat paljon vakavammin haitallisempia kuin koirille varatut privilegiot.

Ei kommentteja: