Olen porvoolaistunut vihreä kaupunkimetsäaktivisti, kaupunkisosiologi ja -maantieteilijä, sienestyksen, musiikin ja kirjoittamisen amatööri, jalkapallon moniharrastaja, isä, ulkoilija ja hyötyliikkuja. Olen yksin itse vastuussa blogini aineistoista ja mielipiteistä. Aineiston lainaaminen ilman lupaa kielletty.

8.1.2010

Musta tuntuu - sun feels

Jos joku ei löydä enää Mustalahtea Helsingin kartalta, se johtuu siitä, että kun sinne rakennettiin Helsingin oloissa hieno kerrostaloalue, itäinen Riviera, sen nimi samalla muutettiin Aurinkolahdeksi. Miksi? No, koska sanaan aurinko liittyy myönteisiä konnotaatioita. Asuntoja haluttiin myydä meren läheisyydellä, ja Riviera, jossa ei paista aina aurinko, on virkaheitto. Tosin, Suomen olosuhteissa rannat ovat kelvollisia siihen, joihin aurinkorantoja käytetään, ehkä muutaman viikon vuodessa.

Sanalla ”musta” taas on kielteinen vastakaiku. Musta liitetään pimeyteen, synkkyyteen, kaikkeen siihen, mitä Riviera ei saa olla. Tosin, nimen muuntaminenkaan ei auta siihen, että Vuosaari on väärä paikka rakentaa moista. Ne, joilla on varaa Aurinkolahden asuntoihin, ostavat joko kerrostalokämpän Kulosaaresta ja Eirasta, koska heille Vuosaari on lähiö, tai talon Tapiolasta, koska haluavat oman talon. Aurinkolahden asuntojen kohderyhmää ei ole, koska tavoitellun mutta kuvitteelliseeksi jääneen kohderyhmän mielissä Aurinkolahti on väliinputoaja: ei kaupungin sen koommin kuin omakotitaloalueenkaan etuja.

Ajatelkaapa hieman, mitä tapahtuisi monille tunnetuille sarjakuvahahmoille, jos heidät valkaistaisiin. Mustakaavusta tulisi Aurinkokaapu, Mustanaamiosta Aurinkonaamio, Mustasta Pekasta Aurinko-Pekka. Tämä nimenmuutos riisuisi kyllä nämä hahmoraiskat aseista; ei hämärähommia tai hämärähommien varjostushommia voi tehdä valoisalla.

Jos halutaan, että Aurinkolahden asunnot menevät todella kaupaksi ja jos todella halutaan tehdä jotakin Helsingin kohtuuttomalle asuntojen hintatasolle, kannattaisi kiireen vilkkaa daungreidata se nimi takaisin Mustalahdeksi; samalla lähtisi hinnoista aurinkolisä.

Ei kommentteja: