Olen porvoolaistunut vihreä kaupunkimetsäaktivisti, kaupunkisosiologi ja -maantieteilijä, sienestyksen, musiikin ja kirjoittamisen amatööri, jalkapallon moniharrastaja, isä, ulkoilija ja hyötyliikkuja. Olen yksin itse vastuussa blogini aineistoista ja mielipiteistä. Aineiston lainaaminen ilman lupaa kielletty.

26.2.2009

Mustavuori pelastui


Tänä iltana kaupunkisuunnittelulautakunta päätti äänin 5-4, että Pohjois-Vuosaaren kaavasuunnitelmassa Mustavuori jätetään kokonaisuudessaan virkistyskäytössä olevaksi, osittain suojelluksi viheralueeksi. Lisäksi päätöksessä todettiin, että Mustavuorelle ei toistaiseksi kaavoja piirrellä, ei ainakaan ennen yleis-tai osayleiskaavatasoista käsittelyä.

Onneksi järki voitti Kokoomuksen ja muut betonipuolueet. Kaupunkimetsäliikkeen ja Pro Mustavuoren työ ei ole ollut turhaa!
Mustavuoren säästyminen tarkoittanee Meri-Rastilan rantametsän kaavan läpimenoa. Jos kerran asuntoja pitää jonnekin rakentaa, koska kuulemma 5000 asunnon vuositavoitteessa tulee pysyä, niin vuositavoitehan on aikaisempien valtuustojen laatima. Voiko aikaisempien valtuustojen ohje sitoa seuraavia valtuustoja imperatiivina?
Mustavuoren säilyminen viheralueena on ennakkotapaus uudemman ajan kaupunkisuunnittelussa Helsingissä. Uudemmalla ajalla tarkoitan aikaa sen periaatepäätöksen jälkeen, joka velvoittaa rakentamaan 5000 asuntoa Helsinkiin vuosittain. Ennakkotapauksesta on kyse sikäli, että Helsingin demarivaltuustoryhmä teki julkilausuman, jonka mukaan Pohjois-Vuosaaren kaava tulee kaataa. Toivon tässä olevan kyseen pysyvästä demareiden mielenmuutoksesta, ei äkillisestä mielenhäiriöstä.

Vaikka uudessa kaupunkisuunnittelulautakunnassa susi on edelleenkin susi: porvarit edelleenkin rakentavat kaupunkia autoille. Tästä osoituksena Oulunkylän urheilupuistoon kaavoitettiin lisää parkkipaikkoja, demareiden ja Vasemmistoliiton (!) suosiollisella myötävaikutuksella, niin kuitenkin toimintatavoissa ero entiseen on kuin yöllä ja päivällä.
Uusi lautakunta kuuntelee asukkaita, ja on jopa kiinnostunut asukasmielipiteestä. Uusi lautakunta pyytää materiaalia asukkailta; toisin oli aikaisemmin, jolloin materiaali piti salakuljettaa lautakunnan kokouksiin salaisissa tapaamisissa myötämielisten Vihreiden, Vasemmistoliiton tai Keskustan edustajien kautta.
Toivottavasti edellisellä valtuustokaudella tehtyjä periaatepäätöksiä ei noudateta orjallisesti; uusi lautakunta voisikin aloittaa uuden yleiskaavan valmistelun, minkä yhteydessä voitaisiin valmistella viheraluekaava rakentamiselta rauhoitettavista viheralueista. Tämä työ tulisi tehdä mieluiten yhteistyössä muiden pääkaupunkiseudun kuntien kanssa.
Kun Mustavuori nyt säilyy, ja Helsinki on laajentunut Mustavuoresta itään Sipoo-liitoksen myötä, niin liitos itse asiassa tekee kansallisesta kaupunkipuistosta entistäkin mahdollisemman. Yksi kansallisen kaupunkipuiston kriteereistähän on yhtenäisyys, ja Sipoo-liitoksen myötä Mustavuoresta alkava viheralue jatkuu Östersundomin kautta aina Sipoon puolelle.

Ei kommentteja: