Olen porvoolaistunut vihreä kaupunkimetsäaktivisti, kaupunkisosiologi ja -maantieteilijä, sienestyksen, musiikin ja kirjoittamisen amatööri, jalkapallon moniharrastaja, isä, ulkoilija ja hyötyliikkuja. Olen yksin itse vastuussa blogini aineistoista ja mielipiteistä. Aineiston lainaaminen ilman lupaa kielletty.

13.1.2009

Aldrig ketchup i Valentinos pizza!

Otin ensimmäisiä hapuilevia askeleitani pohjoismaalaisena lukiolaisena, jolloin kävin kaksi ruotsin abikurssia. Abikursseilla harjoiteltiin "laboratorio-olosuhteissa" (mikä tarkoitti tietenkin tanskalaisoluen juomista ja tyttöihin tutustumista meren rannalla) ylioppilaskoetehtäviä. Elävimmin näistä jäi mieleeni kuullunymmärtämistehtävä, jossa suomalainen sovelsi synkretistisesti kansainvälisiä vaikutteita, pyytämällä pitsaan ketsuppia. Tästä pizzeriaano hermostui, huutaen "Aldrig ketchup i Valentinos pizza!" Opetus: se, mikä on kulttuurin ydintä, koetaan loukkaamattomaksi ja pyhäksi.

Suomessa luullaan, että norjalaiset eivät paljoa muuta syö kuin kalaa. No, kalatiskiä en ole nähnyt missään; pakastealtaasta sen sijaan saa lohta, turskaa ja seitä. Paljon tyypillisempää on syödä esimerkiksi Grandiosa-pizzoja kermaviilin kaltaisella valmisteella ryyditettynä. Grandiosaa pidetäänkin norjalaisjunttien uutena kansallisruokalajina.

Uusia vaikuttamisen muotoja ja kansalaisliikkeitä syntyy etenkin internetin välityksellä asiasta kuin asiasta. Norjassa syntyi kansalaisliike Facebook-ryhmän kautta; ryhmän oli startannut nuori mies, joka halusi poistaa paprikat pizzoista. Pian ryhmässä oli 20 000 jäsentä, ja pizzatehtaan oli otettava näin voimakas kuluttajaliike huomioon. Pizzatehdas kutsui aktivistit pyöreän pöydän neuvotteluun, jonka tuloksena nykyään saa myös paprikattomia pizzoja.

Ei kommentteja: