Olen porvoolaistunut vihreä kaupunkimetsäaktivisti, kaupunkisosiologi ja -maantieteilijä, sienestyksen, musiikin ja kirjoittamisen amatööri, jalkapallon moniharrastaja, isä, ulkoilija ja hyötyliikkuja. Olen yksin itse vastuussa blogini aineistoista ja mielipiteistä. Aineiston lainaaminen ilman lupaa kielletty.

10.10.2008

Vaalipyörähdyksiä


Huomenna Töölöntorilla kello 9-13 on Vihreiden osasto, jossa aion olla paikalla ainakin kello 10-12. Sieltä suuntaan vaalimökille Kolmen sepän aukiolle.

Olin tänään jakamassa vaaliesitteitä Kannelmäen Prismalla. Prisma - entinen Maxi ja sitä ennen Ekamarket - on suosittu viikonloppuostospaikka, ja tämän olivat havainneet myös ne kaksi kokoomusehdokasta, joiden kanssa kilpailin ainakin osittain samoista irtoäänistä. Vaikka minun ei pitäisikään tehdä muiden ehdokkaiden vaalityötä, oli ilo huomata, että nyt selkeästi pyöräily on noussut vaaliteemaksi. Keskiviikkona tv kakkosen vaaliohjelmassa pyöräily ilahduttavasti nousi yllättävänkin keskeiseksi teemaksi, ja toinen Prismalla päivystäneistä kokoomusehdokkaista sanoi jopa saaneensa pyöräilyn Helsingin Kokoomuksen vaaliohjelmaan. Hänet, Tapani Tuomisen, ottaisin kaupunkisuunnittelulautakunnan kokoomusjäseneksi, jos minulla olisi valta valita.

Ei kommentteja: