Olen porvoolaistunut vihreä kaupunkimetsäaktivisti, kaupunkisosiologi ja -maantieteilijä, sienestyksen, musiikin ja kirjoittamisen amatööri, jalkapallon moniharrastaja, isä, ulkoilija ja hyötyliikkuja. Olen yksin itse vastuussa blogini aineistoista ja mielipiteistä. Aineiston lainaaminen ilman lupaa kielletty.

29.9.2008

Taisto lähipalveluiden puolesta


Tämän aamun Hesarissa oli juttu päiväkotimatkojen pituuksista, jossa vertailtiin eri puolueiden näkemyksiä päivähoidon järjestämisestä. Lisäksi juttua havainnollistettiin käytännön esimerkillä naisesta (perheensä edustajana?), joka asui Munkkiniemessä, jonka päivittäinen päiväkotimatka Taliin kesti tunnin.

Tunnin päiväkotimatka yhteen suuntaan merkitsee kahta tuntia päivittäin, mikä on tietystikin paljon. Mutta nyt kun moni on huolissaan siitä, ettei ole aikaa lapsille ja perheille, niin nuo kaksi tuntia vietettynä päivittäisenä laatuaikana on todella paljon. Kaksi tuntia keskustelua päivän tapahtumista, maailman tilasta tai vaikka sienistä, ketuista tai West Hamin hyökkääjätilanteesta on todellista luksusta, jos ajan voi näin käyttää.

Vihreiden tavoitteena on, että päiväkotimatka ei saisi olla pidempi kuin kaksi kilometriä. Kaksi kilometriä taittuu polkupyörällä lastenistuimineen rauhallistakin tahtia 10 minuutissa ja kävellen puolessa tunnissa. Jos matkaan käyttää autoa, matka voi monessakin tapauksessa venyä kohtuuttomuuksiin. Esimerkiksi Kannelmäestä Paloheinään on miellyttävä kolmen kilometrin kävely- tai pyöräilymatka, johon sisältyy myös virkistäytymistä Keskuspuistossa, mutta autolla matka lienee vähintään 10 kilometriä. Munkkiniemestä - riippuen toki siitä, missäpäin Munkkaa sattuu asumaan - on Taliin parin kilometrin miellyttävä matka vehreiden puistojen ja Talin golfkentän tai futiskenttien lävitse.

Talonmieheni kuljetti taannoin lastaan fillarin turvaistuimella Kannelmäestä Malminkartanoon päivähoitoon; linnuntietä Mätäjoen ja pellon ylitse lähiöt ovatkin vain noin 200-300 metrin päässä toisistaan. Jos matkaa kuitenkin on ehdoin tahdoin pakko lähteä sahaamaan autolla, se pitenee helposti kuuteen-seitsemään kilometriin.

Olen tietenkin sitä mieltä, että päivähoitopaikan pitäisi löytyä mahdollisimman läheltä omaa kotia. Ihmettelenkin Kokoomuksen näkemystä, jonka mukaan riittää, kunhan ylipäätään löytyy päivähoitopaikka - vaikka itse asuisi vaikka Konalassa ja päivähoitopaikka sijaitsisi Jollaksessa - ja julkisten päiväkotien määrän lisääminen ei olisi realistista, vaan pikemminkin pitäisi taas Kokoomuksen tapaan "lisätä erilaisten vaihtoehtojen määrää" lisäämällä yksityisiä päiväkoteja ja tukemalla kotihoitoa.

Hetkinen, miten yksityisiä päiväkoteja lisätään? Yhteiskuntako sen tekee? Alkaako Helsingin kaupunki harjoittamaan itse yritystoimintaa - valtiojohtoista kapitalismia á la Kiina - vai subventoimaan niiden perustamista esimerkiksi rakentamalla lisää parkkipaikkoja päiväkotien työntekijöille ja "asiakkaille" tai kenties rakentamaan lisää sellaisia kovan rahan asuntoja, joihin yksityisten mutta vain yksityisten palveluiden käyttäjillä – jos heilläkään – on varaa? Mistä henkilökunta saadaan näihin yksityisiin laitoksiin? Tinkimälläkö pätevyysvaatimuksista vaiko ryöväämällä kunnallisten laitosten työntekijät?

Jos sallitaan julkisten palvelujen meneminen rempalle, ja tällä varjolla yksityistetään pikku hiljaa koko kaupunki, jolloin palveluita käyttävät vain ne, joilla on varaa, pitäisikö samalla lapsenteostakin tehdä luvanvaraista, jolloin vain esimerkiksi ne kotitaloudet, joiden verotettava tulo on vähintäänkin 2000 euroa per henkilö per kuukausi, saisivat lisääntyä? Pitäisikö oman auton omistamisestakin tehdä pakollista, jos käytännössä ainoat saatavilla olevat "lähipalvelut" yksityistettäisiin 20 kilometrin päähän paikkaan, jonne menemiseen tarvitaan kolme julkista kuluvälinettä, pari kilometriä kävelyä ja huonolla tuurilla puoli tuntia vaihtoaikaa?

Muistuttaisin Kokoomusta siitä, että ihmisen elämäntilanne ei ole mikään monoliitti. Joskus voi mennä hyvin, mutta joskus - sallittakoon epäkorrekti ilmaisu - köh, vähän huonosti. Jos lapsi syntyy kahden suhteellisen vakavaraisen ja vakaan aikuisen ihmisen kotiin, ei ole mitään takeita siitä, että perheen elämänpolulle ei tulisi kiviä. Jompi kumpi vanhemmista voi sairastua, tehdä konkurssin tai sitten vanhempien tiet voivat viedä erilleen. Sori siis vaan, mutta hyvä- ja huono-osaisuus eivät ole pysyviä ominaisuuksia, jotka jaottelisivat ihmiset kahteen laadullisesti eriävään joukkoon; se lähipalvelu, jota ei ehkä alussa tarvittu, koska perheellä oli varaa - silloin kun kaikki oli vielä hyvin - viedä lapsi Lexuksella ranskalaiseen selloratsastuspäiväkotiin - ansaitsisikin kaiken arvon siinä yllättävässä tilanteessa, kun työ meni katki, puoliso teki konkurssin ja jalka päättyi.

Se, että palvelu on lähellä, ei tarkoita sitä, että se välttämättä olisi laadukasta. Inhottava töölöläiselitisti sai kerran vastaukseksi kysymykseensä ”Missä on parmesaani” keski-suomalaisessa lähikaupassa ”mikä se on”. Tietenkään lähipalvelu ei ilman yhteiskunnan interventiota kauaa kukoista, jollei sille ole riittävästi markkinakysyntää. On kuitenkin yksi asia, joiden takaamiseksi yhteiskunnan interventio on välttämätön. Sitä – tai niitä – kutsutaan peruspalveluksi.

Tietenkin lähipalvelun käsitettä voi hieman venyttää. Kaiken ei ole aivan välttämätön pakko sijaita puolen kilometrin säteellä kotiovelta, mutta tämä edellyttäisi sitä, että täällä – kuten Ruotsissa – otettaisiin imperatiiviksi asuinalueita suunniteltaessa, että jokaisesta asunnosta etäisyys lähimmälle joukkoliikenteen pysäkille on korkeintaan puoli kilometriä. Tämän lisäksi välttämättömien lähipalveluiden – ainakin päiväkodin, peruskoulun, terveysaseman, lähivirkistysalueen, kaupan ja kirjaston – on oltava jokaisen kaupunkilaisen ulottuvilla, mielellään puolen kilometrin säteellä tai mikäli tämä ei autoistumisen jo osittain hajauttamalla pilanneen yhdyskuntarakenteen takia ole mahdollista – niin sitten näiden palveluiden tulee olla saavutettavissa ainakin joukkoliikenteellä, ilman vaihtoa.

PS. Kun äänestät Taisto Suomalaista, äänestät samalla lähipalvelujen puolesta. Taiston luonneroolissa nähdään tänään elokuvateatteri Andorrassa kello 17 jälkeen, luultavasti puoli kuuden maissa elokuvassa "Kansallismaisema" Michael Perukangas, jonka yhdennäköisyys Taiston kanssa on huomattava.

Ei kommentteja: