Olen porvoolaistunut vihreä kaupunkimetsäaktivisti, kaupunkisosiologi ja -maantieteilijä, sienestyksen, musiikin ja kirjoittamisen amatööri, jalkapallon moniharrastaja, isä, ulkoilija ja hyötyliikkuja. Olen yksin itse vastuussa blogini aineistoista ja mielipiteistä. Aineiston lainaaminen ilman lupaa kielletty.

13.2.2008

Palaute Uudenmaan 1. vaihemaakuntakaavaehdotukseen



Palaute Uudenmaan 1. vaihemaakuntakaava-ehdotukseen

- Uusille moottoriradoille ei pida myontaa lupia Uudellamaalla, ja nykyisten moottoriratojen sopimuksia ei tule jatkaa niiden umpeutuessa.
- Ehdotuksessa on hyvaa, etta siina mainitaan, etta ”metsaalueen siirtyminen esimerkiksi rakennusmaaksi on lahtokohtaisesti pirstomista”. Taman nakemyksen tulee velvoittaa Uudenmaan maakuntakaava-alueen kuntia niiden omassa kaavoituksessa. Lisaksi metsaalueet tulee ymmartaa hiljaisiksi alueiksi, mika myos velvoittaa niiden pirstomatta jattamiseen. Nama alueet tulisi osoittaa kartalla, joka osoittaisi hiljaisiksi alueiksi ymmarrettyjen metsien ekologiset ja toiminnalliset yhteydet, nk. ”vihersormet” mutta myos virkistyssormet.
- Asuntoalueita ei tule osoittaa sellaisille alueille, jonne ei ole olemassa toimivia joukkoliikenneyhteyksia. Tallaisesta suunnitellusta asuinalueesta esimerkki on Espoon Hista.
- Ruuhkamaksujen kayttoonottoa paakaupunkiseudulla tulee tutkia, ja tassa yhteydessa seudullista ja alueellista joukkoliikennetta on kehitettava.
- Liikennevaylien edellyttama maapinta-ala ei Uudenmaan maakuntakaavan vaikutusalueella saisi lisaantya.
- Luontomatkailua tulee edistaa siten, etta luontokohteisiin on olemassa toimivat joukkoliikenneyhteydet, ei rakentamalla lisaa tieyhteyksia. Luontoa voidaan markkinoida imagovalttina ainoastaan jos tama heijastuu myos alueidenkayttopolitiikkaan, jossa luvataan olla heikentamatta kenenkaan uusmaalaisen paasya lahivirkistysalueille ja heikentamatta jo olemassaolevia viheryhteyksia.
- Maakuntakaavassa ei oteta kantaa Uudenmaan tuleviin energiaratkaisuihin. Kaavaehdotukseen tulisi kirjata, etta tuetaan sellaista yhdyskuntarakennetta, joka tukee energiansaastoa esimerkiksi satsaamalla raideliikenteeseen ja osoittamalla uusia asuinalueita vain toimivien joukkoliikenneyhteyksien varteen. Lisaksi Uusimaa voisi ottaa maarallisen tavoitteen uusiutuvien energiavarojen kayton osuudelle. Kaavassa voisi olla positiivinen varaus tutkia mahdollista tuulivoimapuistoa tai –puistoja, siina voitaisiin velvoittaa kuntia rakentamaan energiataloudellisesti ja tukemaan energiataloudellista rakentamista.
- Maakuntakaavassa voitaisiin mainita, etta vahittaiskaupan suuryksikoita (kuten kauppakeskuksia ja marketteja) ei tule rakentaa sellaisiin paikkoihin, jonne ei ole olemassa toimivia joukkoliikenneyhteyksia.
- Ehdotuksessa on positiivista, etta siina mainitaan, etta rakentamisella ei saa aiheuttaa haittoja Natura 2000 –suojelualueille. Tasta tulee seurata se, etta myoskaan Natura 2000 –alueiden valittomaan laheisyyteen ei tule rakentaa. Tallainen alue on esimerkiksi Helsingin ja Vantaan rajalla sijaitseva Mustavuori.
- Kaavaluonnokselta toivoisi kannanottoa siita, miten sovitetaan yhteen metsatalouden toimintaedellytyksien parantaminen ja luonnonsuojelulliset tavoitteet.
- Kiviainesten otto: maakuntakaavaluonnoksessa olisi toivottavaa mainita, etta kiviaineksien kayttoonottoa koskevat maaraykset eivat koskisi uraania, jolle tarvitaan omat, kiviaineksien kayttoonottoa tiukemmat maarayksensa.
- Jateainesten kasittely ja sailytys: maakuntakaavassa tulisi vahvemmin mainita sellaisia toimenpiteita, joilla jatemaaran kasvu saataisiin kuriin, ja lisaksi nyt esitettya tarkemmin osoittaa ne toimenpiteet, joilla on tarkoitus edistaa kierratysta.

Michael Perukangas

Ei kommentteja: