Olen porvoolaistunut vihreä kaupunkimetsäaktivisti, kaupunkisosiologi ja -maantieteilijä, sienestyksen, musiikin ja kirjoittamisen amatööri, jalkapallon moniharrastaja, isä, ulkoilija ja hyötyliikkuja. Olen yksin itse vastuussa blogini aineistoista ja mielipiteistä. Aineiston lainaaminen ilman lupaa kielletty.

31.7.2007

Epämiellyttävä totuus



Kai Ovaskainen.
Kuvalähde: http://www.kuntatyo.fi/ammattikuvaukset/viestintajohtaja.html

Horisontin elokuvaopintopiiri katsoi keskiviikkona 21.2. kello 16 Bill Clintonin varapresidenttinä tunnetun Al Goren kirjaan perustuvan, ilmastonmuutoksesta keskustelua herättäneen elokuvan "Epämiellyttävä totuus". Asian ajankohtaisuudesta ja kiinnostavuudesta kertoo se, että paikalle Horisontin kahvilaan elokuvaa katsomaan oli saapunut parisenkymmentä ihmistä.

Al Goresta piti kerran tulla Yhdysvaltain presidentti, ja tulikin – ainakin melkein. Hän hävisi vuoden 2000 presidentinvaalit äärimmäisen niukasti ja hieman kyseenalaisesti George W. Bushille. Tämän jälkeen Gore jätti politiikan ja omistautui ilmastonmuutoksen kiertäväksi lähettilääksi. Al Gore on kuitenkin jo pitkään, opiskeluajoistaan saakka ollut kiinnostunut ympäristöasioista.

Tänä vuonna Oscar -ehdokkaana olevan elokuvan on ohjannut Davis Guggenheim. Elokuvassa esitetään järkyttäviä havaintoesimerkkejä jäätiköiden sulamisesta ja näytetään, millaiseksi rantaviiva monin paikoin muuttuisi, jos esimerkiksi Grönlanti tai osa Etelämantereesta sulaisi. Grönlannin sulaminen aiheuttaisi merenpinnan kuuden metrin nousemisen, ja jo tällä olisi katastrofaaliset vaikutukset.

Al Gore toteaa, että on harhaluulo, että viimeaikaiset merkit ilmaston lämpenemisestä olisivat sattumaa ja että ne mahtuisivat normaalin lämpötilan vaihteluvälin sisälle. Ilmakehän hiilidioksidipitoisuudella ja maapallon keskilämpötilalla on selvä yhteys, jonka voi havaita tilastoista. Toinen harhaluulo on se, että yksittäinen ihminen ei voisi tehdä paljoakaan ilmastonmuutoksen ehkäisemiseksi. Me voimme kaikki esimerkiksi kilpailuttaa sähköyhtiömme, ryhtyä kierrättämään ja käyttämään julkista liikennettä oman auton sijaan työmatkoillamme.

Elokuva liittyi paitsi Horisontin elokuvakerhoon, on se myös osana Vihreiden kansanedustajaehdokas Kai Ovaskaisen kiertuetta, jossa hän on esittänyt elokuvaa eri puolilla Helsinkiä. Ovaskaisella itsellään on vankka elokuvaharrastajan tausta, hän on toiminut Pirkanmaan elokuvakeskuksen toiminnanjohtajana ja lisäksi hänellä on ollut useita elokuva-alan luottamustehtäviä. Viimeiset seitsemän vuotta hän on työskennellyt Vantaan viestintäjohtajana.

Artikkeli on julkaistu alun perin Horisontin uutisarkistossa, ja sen voi lukea klikkaamalla otsikon linkkiä.

Ei kommentteja: